Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Tuomittu LimeWire sinnittelee vielä

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

8.6.2010 10:28 Tiedostonjakopalvelu LimeWire pysyy elossa vielä ainakin kaksi viikkoa, kun se vastaa levy-yhtiöiden vaatimuksiin palvelun sulkemisesta.

Suurten levy-yhtiöiden jahtaama LimeWire voi olla viettämässä viimeisiä elonpäiviään. Palvelu tuomittiin jo oikeudessa Yhdysvalloissa tekijänoikeusrikkomuksista, ja nyt musiikkiteollisuutta edustava järjestö RIAA on vaatinut LimeWiren lopullista sulkemista, uutispalvelu Cnet News.com kertoo.

LimeWirellä on kaksi viikkoa aikaa vastata. Sen jälkeen oikeuden tuomari voi koska tahansa päättää palvelun kohtalosta. Palvelun verkkosivuilla kaikki on kuitenkin ennallaan ilman mitään varoitusta mahdollisesta sulkemisesta tai edes mainintaa oikeuden käsittelystä.

LimeWire on antanut lausunnon, jonka mukaan sulkeminen "ei olisi paras ratkaisu" ja "voisi jarruttaa LimeWiren uusien digitaalisten musiikkiteknologioiden kehittämistä". Lisäksi LimeWire uskoo, että sen alasajo ei olisi musiikkiteollisuuden etujen mukaista kokonaisuutta tarkastellen.

Korvausten käsittely on vielä edessä. RIAA pitää mahdollisena, että LimeWire määrätään maksamaan yli miljardi dollaria.

LimeWire sanoo, että sillä on yli 50 miljoonaa eri käyttäjää kuukaudessa.

Lue lisääCnet News.comin uutinen
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.