Vanjoki ET:lle: Meidän täytyy pysyä vainoharhaisena

21.6.2010 12:37 Matkapuhelinvalmistaja Nokian älypuhelimista vastaavana johtajana heinäkuussa aloittavan Anssi Vanjoki myöntää intialaislehti The Economic Timesin haastattelussa Applen olevan johtaja älypuhelinten markkinoilla.
– Tällä hetkellä Apple on johtaja näillä markkinoilla [älypuhelimissa], Anssi Vanjoki sanoo The Economic Timesin haastattelussa.
Kännykkävalmistajan Market-yksikköä johtavan Vanjoen mukaan Nokia ponnistelee koko ajan saavuttaakseen johtoaseman kalliimpien ja hyvillä katteilla varustettujen älypuhelinten markkinoilla.
Haastattelussa Vanjoki painottaa erityisesti puolijohdeyhtiö Intelin kanssa yhdessä kehitettävän MeeGo-mobiilialustan merkitystä firmalle.
Tietokoneista tuttuja piirteitä kännyköihin tuovat älypuhelimet kiinnostavat nyt monia. Hakukoneyhtiö Google on pyrkinyt voimallisesti kännykkämarkkinoille Android-mobiilialustallaan.
Ohjelmistojätti Microsoft puolestaan lisensoi kännykkävalmistajille Windows Mobile -mobiilialustaansa.
– Meidän täytyy ottaa tämä kilpailu tosissaan ja pysyä vainoharhaisena, Vanjoki sanoo haastattelussa.
Vanjoen ohella myös Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ja entinen talous- ja rahoitusjohtaja Rick Simonson ovat peräänkuuluttaneet kilpailun ottamista tosissaan.
– Suhtaudun vainoharhaisesti kaikkeen kilpailuun, Kallasvuo sanoi sijoittajille ja analyytikoille järjestetyssä konferenssipuhelussa vuonna 2007.
Massat
mielessä
Vanjoen mukaan Nokian strategiana on edelleen suuriin massoihin keskittyminen. Kehittyneillä markkinoilla lähes kaikilla kansalaisilla on kännykkä ja kasvu tulee etenkin kuluttajista, jotka vaihtavat puhelimiaan uudempiin malleihin.
Ensimmäistä matkapuhelintaan ostavien kuluttajien osalta kasvupotentiaalia löytyy vielä Intiasta, Kiinasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta, Vanjoki arvioi. Etenkin Intian merkitys Nokialle on suuri,
Vanjoki sanoi ja arvioi maan Kiinan jälkeen toiseksi tärkeimmäksi markkinaksi. Nokiassa Intiaan suhtaudutaan huippumarkkinana sen sijaan, että maa miellettäisiin kehittyväksi markkina-alueeksi.
– Intia on niin iso markkina-alue, että jos tarkastellaan mitä tahansa tuotekategoriaa, se on iso täällä, Vanjoki sanoi.
Viime aikoina tuotemerkittömiä ja erittäin edullisia kännyköitä kasaavat paikalliset matkapuhelinten valmistajat ovat nakertaneet perinteisten toimijoiden markkinoita etenkin Kiinan ja Intian markkinoilla.
Vanjoen mukaan Nokia ottaa kilpailun tosissaan, mutta uskoo pystyvänsä päihittämään myös halpakilpailijansa säilyttämällä kannattavuutensa kestävällä tasolla. Vanjoki muistuttaa monen yrittäneen markkinoille tuloa mutta vain harvojen onnistuneen.
– Sanotaan näin, että kyseessä on tämän päivän haaste, mutta katsotaan, mitkä ovat huomisen haasteita, Vanjoki sanoo haastattelussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä
26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (54)
Nokian osuus älypuhelinmarkkinoista on hupenemassa myös yhtiön kotikentällä Suomessa.
Yle Uutisten haastatteleman Soneran edustajan mukaan Applen iPhonen osuus on noussut yli viidennekseen sellaisissa puhelimissa, joilla käytetään internetiä, palveluita ja sovelluksia.
Sonera myy iPhonea ainoana operaattorina Suomessa."
Se voitti taas hölösuisimman johtajan tittelin.
No onneksi ei ole omat rahat kiinni tossa lafkassa.
Kiitos, kiitos! Tämä tiedetään jo, mutta Nokian palkkalistoilla olevien ei kannata hokea tuota kovin hirveästi.
Älä huoli. Onneksi noita aakkosia ja numeroita Nokialla riittää, eli kyllä niistä jokin joskus tärppää.
Parhaat veikkaukset on tammikuussa 2012 kun viisi vuotta on tullut 2G julkaisusta. Sitten alkavat tehdä 4GS kilpailijaa ja sen Nokia julkaisee 2017 jolloin Applella on jo kasi menosssa.