YouTube 1, Viacom 0

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
25.6.2010 10:06 Internet-yhtiö Googlen YouTube-videopalvelu voitti ensimmäisen erän tärkeässä taistelussaan mediajätti Viacomia vastaan.
YouTuben ja Viacomin miljardin dollarin tekijänoikeusriita päättyi toistaiseksi YouTuben voittoon, Google ilmoitti virallisessa blogissaan.
Viacom on ollut YouTuben perässä palvelun luvattomien videopätkien vuoksi. Oikeus katsoi, että videopalvelua suojaa DMCA-lain avainsäännös. Sen mukaan rikkovaa sisältöä voi olla, kunhan verkkopalvelujen tarjoajat ottavat sen pois pyynnön saatuaan.
Oikeuden päätös ei ole merkittävä vain Googlen ja YouTuben kannalta, vaan se suojaisi voimaan jäädessään lukuisia internetin palveluja. YouTube on pelännyt, että Viacomin voitto romuttaisi laajalti internetin vapautta.
– Tämä on tärkeä voitto ei vain meille, vaan myös miljardeille ihmisille, jotka käyttävät webiä viestiäkseen ja jakaakseen kokemuksia toistensa kanssa, lakijohtaja Kent Walker Googlesta sanoo.
Viacom
valittaa
Ratkaisu pätee myös muihin osapuoliin, jotka ovat osallistuneet YouTuben vastaiseen kanteeseen. Niihin lukeutuvat muun muassa Englannin Valioliiga ja sitä kautta myös Suomen Veikkausliiga.
Oikeuskiistaa on ollut mielenkiintoista seurata Googlen ja Viacomin esittäessä eriskummallisilta kuulostavia väitteitä toisistaan. Google on esimerkiksi syyttänyt Viacomia YouTube-videoiden väärentämisestä niin, että ne näyttäisivät varastetuilta.
Taistelu ei ole ohitse, sillä Viacom ilmoittaa valittavansa oikeuden päätöksestä.
– Alemman oikeusasteen päätös on mielestämme perusteellisesti virheellinen ja vastoin DMCA-lain kieltä, kongressin tahtoa ja korkeimman oikeuden näkemyksiä, Viacom toteaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä
26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
Mutta mitä Youtubeen tulee, Youtubesta löytyy uskomaton määrä tavallistenkin ihmisten lähettämiä otteita elokuvista, usein jopa koko elokuva pätkittynä kymmenen minuutin välein todistaen, että Youtubeen tarvittaisiin parempi sisällönvalvonta kuin mitä se nyt on.
Silti jälkimmäiset ovat ainoita, jota rangaistaan toistuvasti.
Silti jälkimmäiset ovat ainoita, jota rangaistaan toistuvasti.
Silti jälkimmäiset ovat ainoita, jota rangaistaan toistuvasti.
Youtube ei tee lainkaan voittoa, ei ole tehnyt vuosiin. Serverikulut mainoskuluja suuremmat
Eipä tee voittoa piraattisatamakaan.