Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google voi häiritä netin matkailumarkkinoita

Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

12.7.2010 12:54 Nettimatkayhtiö Expedian hallituksen puheenjohtaja Barry Diller pitää hakukonejätti Googlen toissa viikolla julkistettua yrityskauppaa ongelmallisena, kertoo talouslehti Financial Times. Google osti matkahakuteknologiaan erikoistuneen ohjelmistoyhtiö ITA Softwaren.

Expedian hallituksen puheenjohtajan Barry Dillerin mukaan Google saa epäreilua kilpailuetua asettamalla omat palvelunsa ulkopuolisten yhtiöiden palveluiden edelle.

– Mielestäni on häiritsevää, että Google siirtyy kohti yksittäisten palveluiden hoitamista sen sijaan, että säilyisi hakujen suhteen neutraalina, Diller sanoi talouslehti Financial Timesin mukaan.

Dillerin mukaan Googlen ITA-yrityskauppa aiheuttaa väistämättä ongelmia yhtiön asiakkaiden ja kilpailuviranomaisten kanssa.

Maailman suosituinta hakukonetta pyörittävä mainosjätti kertoi heinäkuun alussa ostavansa matkahakuteknologiaan erikoistuneen ITA Softwaren.

Diller arvioi Expedian olevan suurin mainostaja Googlessa. Hänen mukaansa yhtiö käyttää useita satoja miljoonia dollareita vuodessa mainostaakseen palveluitaan Googlen hakutulosten yhteydessä.

Jutun kirjoitti: It-viikko

It-viikko

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Onhan se harmillista, että asiakkaiden saataville tulee parempia ja kilpailukykyisempiä tuotteita!
Monopoli kunniaan!
Huono 1
Onhan se harmillista, että asiakkaiden saataville tulee parempia ja kilpailukykyisempiä tuotteita!

Niin, Googlehan taitaa hallita selainmarkkinoita...
Minun mielestä myös monopolit kunniaan.
EU vinkuu, kun Microsoftin käyttöjärjestelmässä on
mediaplayeri ja selain, mutta Google saa tehdä mitä tykkää. Joo, tiedän että Google ei ole käyttöjärjestelmä, mutta lueppa Dillerin perustelut ajatuksen kanssa...
Kaikki pitäisi olla monopolisoitua
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.