Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

ISuppli: Apple polkee vauhtia iPadien valmistukseen

ISuppli odottaa uusia iPadeja huhtikuussa.
Kuva: Apple

21.7.2010 16:07 Tutkimusyhtiö iSuppli arvioi Applen iPadin käytännössä omistavan taulu-pc-markkinat. Valtakausi jatkunee ainakin vuoden 2012 loppuun.

Yhdysvaltalainen tutkimusyhtiö iSuppli nosti reippaasti arviotaan Applen iPad-taulu-pc:n toimituksista tälle vuodelle. Uusi arvio on 12,9 miljoonaa kappaletta aiemman 7,1 miljoonan kappaleen sijaan.

Vuonna 2011 Apple toimittanee 36,5 miljoonaa iPadia ja vuonna 2012 jo 50,4 miljoonaa iPadia.

Kuluvana vuonna iPad on haalimassa 84 prosentin osuuden, eli laite käytännössä omistaa markkinat, iSuppli kuvailee. Se uskoo iPadin säilyvän hallitsevana laitteena ainakin vuoden 2012 loppuun asti.

Näytöt
yllättivät

ISupplin korotus on seurausta Applen oletetuista pyrkimyksistä kasvattaa iPadin tuotantoa alihankkijoillaan halki Aasian. ISuppli on esimerkiksi havainnut, että kahta iPadin avainkomponenttia – lcd-paneeleita ja nand flash -muisteja – tuotetaan selvästi odotettua enemmän.

– IPadista on kehkeytymässä vuoden 2010 joulukauden "Tickle Me Elmo" -lelu kysynnän ylittäessä odotusten mukaan valtaisasti tarjonnan, johtaja Rhoda Alexander iSupplista sanoo tiedotteessa.

Tutkimusyhtiö iSuppli oli äskettäin kriittinen Applen uuden älypuhelimen iPhone 4:n suhteen. ISuppli piti puhelimen toimitusongelmia varoittavana esimerkkinä koko matkapuhelinalalle.

Uusia iPadeja
ensi huhtikuussa?

ISupplin Alexander ei usko Applen kohtaavan merkittävää kilpailua ennen ensi vuotta, kun esimerkiksi Hewlett-Packard saanee oman taulu-pc:nsä myyntiin. HP on hakenut tavaramerkkiä nimelle PalmPad.

Kilpailijat joutuivat iSupplin mukaan palaamaan piirustuspöydän ääreen, kun Apple julkaisi iPadin huhtikuussa. Kilpailijoiden haasteet ovat kuitenkin raudan sijasta ennen kaikkea kukoistavan ohjelmistovalikoiman tarjoamisessa laitteen oheen. Tässä Apple on onnistunut hyvin.

Rhoda Alexander uskoo, että Apple päivittää iPadia uusilla ominaisuuksilla huhtikuussa 2011. Luvassa voi olla sisäinen kamera sekä laajempi tuotemallisto käsittäen kenties eri kokoisia näyttöjä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (33)

Huono 0
äkkiä lisää lapsia tehtaisiin ja kunnon piiska käteen.
Ja auta armias jos unohtuu lukea pyhän steven rukous aamuisin, silloin lennätetään katoilta alas.
soijja
"äkkiä lisää lapsia tehtaisiin ja kunnon piiska käteen. Ja auta armias jos unohtuu lukea pyhän steven rukous aamuisin, silloin lennätetään katoilta alas."

Joo... eilen viimeinen itsemurha taas ja Apple etsii entistä halvempaa riistofirmaa.!
Funky Santa Clause
Jos Microsoft saisi tabletin markkinoille, ei sillä olisi tuollaisia tuotantovaikeuksia.
Funky Santa Clause
Saapa nähdä miten tuossa käy.

On kyllä yllättävää että muut kuin Archos ei ole saanut mitään kilpailukykyistä ulos.

Ja Archoskin kilpailee lähinnä 180e hinnalla.

Samoin on hassua että mikään iso lafka ei ole ostanut Archosta ja sen osaamista, Applen insinöörejä kun ei niin helposti osteta.
Huono 3
Saisivat tuoda kunnon kilpailijoita markkinoille, monopoli johtaa aina paikalleen jämähtämiseen.
On kyllä yllättävää että muut kuin Archos ei ole saanut mitään kilpailukykyistä ulos.

Archos teki viime vuonna 54 M€ liikevaihdon ja siitä 18M€ tappiota joten on ihme jos firma on tämän vuoden jälkeen enää edes pystyssä.

Tabletin tekemisessä ei ole mitään ihmeempiä teknisia haasteita. Pitäisi vain olla kunnollinen brändi ja toimiva jakelukanava jotta homma lähtisi lentoon ilman kymmenien miljoonien markkinointisatsausta. Näiden pikkupajojen ennuste on aika huono.
rmac
Noista luvuista voitte sitten päätellä mitä se tarkoittaa liikevaihdossa. Apple kertoi, että iPadien ASP (Average Selling Price) on vaivattomat $640.
Tänä vuonna Apple siis tekee pelkästään noilla liikevaihtoa $8 256 000 000. Ensi vuonna $23 360 000 000 ja seuraavana $32 256 000 000.
Siitä voitte sitten itse laskea mitä siitä jää viivan alle.
AAPL $800
Noista luvuista voitte sitten päätellä mitä se tarkoittaa liikevaihdossa. Apple kertoi, että iPadien ASP (Average Selling Price) on vaivattomat $640.
Tänä vuonna Apple siis tekee pelkästään noilla liikevaihtoa $8 256 000 000. Ensi vuonna $23 360 000 000 ja seuraavana $32 256 000 000.
Siitä voitte sitten itse laskea mitä siitä jää viivan alle.

Jos pystyt näkemään tulevaisuuteen niin eikö lottonumeroiden näkemisellä ole parempi tuotto?

Ainoa mitä voi sanoa on se mitä iPad on myynyt nyt.

iPhone menettää markkoinoita Android luureille yhä kiihtyvällä tahdilla. Ipadille tulee luultavemmin käymään samoin Androuid tablettien kanssa.

Suuret massat kun valitsevat lompakolla, muuten Applella olisi 95% PC markkinoista.
On kyllä yllättävää että muut kuin Archos ei ole saanut mitään kilpailukykyistä ulos.

Archos teki viime vuonna 54 M€ liikevaihdon ja siitä 18M€ tappiota joten on ihme jos firma on tämän vuoden jälkeen enää edes pystyssä.

Tabletin tekemisessä ei ole mitään ihmeempiä teknisia haasteita. Pitäisi vain olla kunnollinen brändi ja toimiva jakelukanava jotta homma lähtisi lentoon ilman kymmenien miljoonien markkinointisatsausta. Näiden pikkupajojen ennuste on aika huono.

Jos tabletille ei ole teknisiä haasteita, niin miksi muut ovat niin jäljessä?

Archos ei ole pelissä kauaa tällä menolla, mutta osaamista heillä on, tekevat nimittäin melkoisen päteviä vehkeitä.
Itse rakennettu laite on paljon parempi ja siinä on ominaisuuksia mitä iPad ei missään vaiheessa ole mahdollista tehdä. iPadia vaihtoehtoista etsiville, katsokaa ePad. Se on halvempi ja huomattavasti monipuolisempi kuin mikä iPad tarjoaa on kuin joku on kuolemaisillaan.
Ei iPadia
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.