Okmeticin tulos parani

28.7.2010 16:20 Piikiekkoja valmistavan Okmeticin parani selvästi vuoden toisella neljänneksellä ja liikevaihto kasvoi. Yhtiö arvioi, että tämän vuoden liikevaihto voi ylittää 75 miljoonaa euroa ja kannattavuus on 10 prosentin tavoitteen mukainen. Kai Seikku iloitsee piikiekkojen kysynnästä.
Okmeticin tulos ennen veroja nousi kolmeen miljoonaan euroon huhti–kesäkuussa. Vuotta aiemmin tulosta kertyi vain vajaat 50 000 euroa. Osakekohtainen tulos kasvoi 0,18 euroon nollasta.
Toimitusjohtaja Kai Seikku sanoo piikiekkojen kysynnän olleen vahvaa loppukeväällä. Anturi- ja puolijohdekiekkojen myynti kasvoi yli viidenneksen edellisestä vuosineljänneksestä.
Alkuvuoden tuloskasvusta vastannutta lisenssimyyntiä ja polypiin kauppaa ei kertynyt toisella neljänneksellä. Sen sijaan suotuisa valuuttakurssikehitys hyödytti yhtiötä, Seikku kertoo.
Okmeticin liikevaihto kasvoi runsaat 45 prosenttia 19,7 miljoonaan euroon.
Puolijohde- ja anturikiekkojen kysyntä jatkaa Okmeticin mukaan kasvuaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Kidetoimitukset pysyvät alkuvuoden tasolla.
Hyvän kysynnän ansiosta yhtiö uskoo liikevaihdon kasvavan vähintään 38 prosenttia. Liikevaihtoa yhtiö ennakoi kertyvän 75 miljoonaa euroa tai hieman sen yli. Viime vuonna liikevaihto oli runsaat 54 miljoonaa euroa.
Myös kannattavuuden Okmetic ennakoi paranevan ja saavuttavan pitkän aikavälin 10 prosentin tavoitteen. Kannattavuustavoitteen saavuttaminen tarkoittaa, että yhtiön liiketulos kasvaisi vuotta aiemmasta yli seitsemän miljoonaa euroa. Vuoden ensimmäisen puoliskon kannattavuus oli 8,7 prosenttia.
Liiketoiminnan nettorahavirran Okmetic arvioi pysyvän vahvana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:16 Teräväpiirtokanavat voivat lähettää myös normaalikuvaa
- 16:07 Adobella taas hälytyksen paikka
- 15:28 Playstationin liikeohjain tulee myyntiin Suomessa
- 14:57 Suomalaiset surffaavat tyynesti viruksen luo
- 14:33 Nokian kuulokkeet tekevät N8:sta television
- 13:25 Tätä Nokialta odotetaan ensi viikolla
- 13:08 Apple poisti Safarin dll-vian
- 13:08 Maailman halvin tabletti tulee Intiaan
- 11:37 Taivaan kiituri tokeni ohjelmistopaikkauksella
- 11:29 Näin paljon antennivika karkotti iPhone-ostajia
- 11:21 Tietoyhteiskuntastrategia: Mitä mieltä sinä olet?
- 10:24 Ikea aikoo ulkoistaa it-töitä
- 8.9. Googlen haku hoppuilee
- 8.9. Obaman nettiguru siirtyy Googlelle
- 8.9. Syksyn demoparty syöksyy avaruuteen
- 8.9. Metsäjätti vaihtaa Fujitsun Logicaan
- 8.9. Sonera innostui jääkiekosta
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 8.9. Vodafone lähtee Kiinasta
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- 6.9. Nokian uusi valloitus: Pamela Anderson
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 6.9. Facebook testaa urkintanappia
- 14:33 Nokian kuulokkeet tekevät N8:sta television
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 7.9. Verkkokauppa.com sai kaupan konkarin hallitukseen
- 6.9. Saksalaisyhtiö julkisti Meego-tabletin
- 11:29 Näin paljon antennivika karkotti iPhone-ostajia
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.9. Nokian uusi valloitus: Pamela Anderson
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 6.9. Saksalaisyhtiö julkisti Meego-tabletin
- 14:33 Nokian kuulokkeet tekevät N8:sta television
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 11:29 Näin paljon antennivika karkotti iPhone-ostajia
- 6.9. Facebook testaa urkintanappia
- 6.9. Apple musiikkiyhteisö rikkoi miljoonarajan
- 7.9. Nokia lobbaa nollaveroa
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Teräväpiirtokanavat voivat lähettää myös normaalikuvaa 16:16
- Nokian kuulokkeet tekevät N8:sta television 14:33
- Tätä Nokialta odotetaan ensi viikolla 13:25
- Maailman halvin tabletti tulee Intiaan 13:08
- Näin paljon antennivika karkotti iPhone-ostajia 11:29
- Ikea aikoo ulkoistaa it-töitä 10:24
- Metsäjätti vaihtaa Fujitsun Logicaan 13:52
- Sonera innostui jääkiekosta 13:51
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Haittaohjelmat harppasivat elokuussa
09.09.2005 Havainnot haittaohjelmista kaksinkertaistuivat elokuussa verrattiinpa niitä sitten heinäkuun tai viime vuoden elokuun tilastoihin, kertoo tietoturvaaja Trend Micron elokuun virusraportti.
Kolme vuotta sitten
IPhone nähdään uhkana Palmille ja Motorolalle
09.09.2007 Applen iPhone-kännykän hinnaleikkausten väitetään uhkaavan eniten Palmin ja Motorolan älypuhelinmyyntiä. Uutistoimisto Reutersin haastattelemat analyytikot eivät usko iPhonesta olevan Nokian haastajaksi.
Taloussanomat
- Heitä haetaan Suomeen töihin 06:01
- Suomi on maailman 7:nneksi kilpailukykyisin maa 12:52
- Nämä autot ovat hintansa arvoisia 15:41
- Kuinka paljon töitä on liikaa? 16:12
- Laske kuinka paljon lentosi saastuttaa 17:06
- Pääkaupunkiseudulla kovimmat kiinteistöverot 17:45
- HKScan ostaa Tanskan suurimman siipikarjayhtiön 16:10
- Nämä sanat paljastavat pomon valehtelun 12:29
- Suomen Pankin Liikanen: Elpymisvauhti tasaantumassa 12:18
- Finnairin Hassinen: Finncommin osuudella turvataan syöttöliikenne 13:47
- » Taloussanomat.fi
-
-138 e
Fujitsu Celsius W280 (Core i7-860, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-136 e
Fujitsu Celsius W480 (Xeon X3450, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
Apple iMac (Core 2 Duo 3,06 GHz, 4 GB, 500 GB, 21,5", OS-X), pöytäkone
-
-40 e
HP Pro 3120 (Pentium Dual Core E7500, 3 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-27 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 GB, 1 TB, 27", OS-X), keskusyksikkö













