Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

TechCrunch romuttaa Google Punch -huhut

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

28.7.2010 13:00 Teknologiauutisia julkaiseva TechCrunch löysi tylsän selityksen Googlen huhutulle dokumenttieditorille.

Googlen epäiltiin hetken aikaa kehittävän jotain toistaiseksi tuntematonta sovellusta, kenties dokumenttieditoria. Vihje tästä saatiin Google Docs -sovelluksen esittelyvideosta, jossa tietokoneen työpöydällä vilahti pikakuvake nimeltä Google Punch.

Oletus oli, että Punch olisi jotain täysin uutta, mikä täydentäisi Googlen Apps-sovellusvalikoimaa. Siihen kuuluu ennestään esimerkiksi dokumenttien käsittelyyn tarkoitettu Docs-työkalu.

Uutispalvelu TechCrunch on kuitenkin saanut kuulla tuntemattomasta lähteestä, että selitys on paljon yksinkertaisempi. Punch voi ollakin vain väliaikainen työnimi olemassa olevan sovelluksen, kuten juuri Docsin, tulevalle versiolle.

TechCrunch pitää yhtenä vaihtoehtona, että Google on Punchin myötä yhdistämässä maaliskuussa ostamaansa DocVersea omiin sovelluksiinsa. Yhtiöiden ensimmäinen tavoite oli kytkeä Google Apps Microsoftin Office-toimisto-ohjelmistoon.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.