F-Securen tulos heikentyi, vaikka liikevaihto kasvoi

29.7.2010 16:44 Tietoturvayhtiö F-Securen liikevaihto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä, mutta tulos heikkeni selvästi.
– Merkittävästä panostuksesta tallennuspalveluliiketoimintaan huolimatta taloudellinen tuloksemme oli kohtuullinen, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Alkio osavuosikatsauksessa.
Yhtiön tulos ennen veroja oli huhti–kesäkuussa 5,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin ylsi 7,6 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos puolittui 0,02 euroon vuodentakaisesta 0,04 eurosta.
Liikevoitto kutistui 4,9 miljoonaan euroon 7,2 miljoonasta eurosta. Liikevoittomarginaali laski puolestaan 15 prosenttiin vuotta aiemmasta 23 prosentista.
Liikevaihtoa kertyi 32,3 miljoonaa euroa, kun sitä vuotta aikaisemmin tuli 31,7 miljoonaa euroa. Kasvua oli kaksi prosenttia. Operaattoriliiketoiminnan liikevaihto kasvoi vuodentakaisesta 11 prosenttia 16,4 miljoonaan euroon. Myynti perinteisen kanavien kautta sen sijaan laski viisi prosenttia.
Vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden ajalta kiinteät kokonaiskulut olivat nousivat 12 prosentilla 49,9 miljoonaan euroon. Toisella neljänneksellä yhtiön kustannuksia kasvattivat tallennuspalveluliiketoiminnan integraatio- ja laatuvaatimukset.
Kilpailutilanteessa tai hinnoitteluasemissa ei yhtiön mukaan tapahtunut merkittäviä muutoksia huhti-kesäkuussa.
F-Secure arvioi kolmannen neljänneksen liikevaihdon yltävän 31–33 miljoonaan euroon. Kiinteiden kulujen arvioidaan olevan noin 25 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 3.9. Kiinalaisille läpimurto Euroopan Android-markkinoilla
- 3.9. Walkman voitti iPodin Japanissa
- 3.9. Toshiba Folio 100 kilpailee iPadin kanssa hinnalla
- 3.9. Nokia N8 -mallia tulee lisää ennakkotilaukseen
- 3.9. Googlen pääjohtajaa pilkataan jättiruudulla
- 3.9. Samsung yllättyi Galaxyn suosiosta
- 3.9. HP voitti Dellin tarjouskisassa
- 3.9. Kiina vaatii kännykän ostajalta henkkareita
- 3.9. Roskaposti valtasi iTunesin yhteisöpalvelun
- 3.9. Huawei tuo markkinoille halvan Android-luurin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 3.9. Nokia N8 -mallia tulee lisää ennakkotilaukseen
- 3.9. Samsung yllättyi Galaxyn suosiosta
- 3.9. Kiinalaisille läpimurto Euroopan Android-markkinoilla
- 3.9. Googlen pääjohtajaa pilkataan jättiruudulla
- 3.9. Walkman voitti iPodin Japanissa
- 3.9. Huawei tuo markkinoille halvan Android-luurin
- 3.9. Kiina vaatii kännykän ostajalta henkkareita
- 3.9. Toshiba Folio 100 kilpailee iPadin kanssa hinnalla
- 3.9. Roskaposti valtasi iTunesin yhteisöpalvelun
- 3.9. HP voitti Dellin tarjouskisassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 3.9. Nokia N8 -mallia tulee lisää ennakkotilaukseen
- 3.9. Samsung yllättyi Galaxyn suosiosta
- 3.9. Walkman voitti iPodin Japanissa
- 3.9. Kiinalaisille läpimurto Euroopan Android-markkinoilla
- 3.9. Toshiba Folio 100 kilpailee iPadin kanssa hinnalla
- 3.9. Huawei tuo markkinoille halvan Android-luurin
- 3.9. Kiina vaatii kännykän ostajalta henkkareita
- 3.9. Roskaposti valtasi iTunesin yhteisöpalvelun
- 3.9. Googlen pääjohtajaa pilkataan jättiruudulla
- 3.9. HP voitti Dellin tarjouskisassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kiinalaisille läpimurto Euroopan Android-markkinoilla 16:34
- Walkman voitti iPodin Japanissa 16:14
- Nokia N8 -mallia tulee lisää ennakkotilaukseen 14:17
- HP voitti Dellin tarjouskisassa 11:30
- Huawei tuo markkinoille halvan Android-luurin 10:45
- Facebook antoi rukkaset Steve Jobsille 16:17
- Samsung ei suunnittele Symbian-puhelimia 14:20
- Tieto sai suuren asiakkaan Suomessa 13:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Verkkokokous avautuu napin painalluksella
06.09.2005 Pääsynhallinnan ratkaisujen toimittaja Citrix Systems on julkistanut uuden Citrix GoToMeeting 2.0 -palvelun, joka mahdollistaa verkkokokousten järjestämisen helposti - parhaimmillaan napin painalluksella. Ratkaisu on suunniteltu kaikenkokoisille organisaatioille.
Kolme vuotta sitten
NSN:n uusi prepaid-ratkaisu tukee räätälöintiä
06.09.2007 Nokia Siemens Networks tuo markkinoille uuden prepaid-ratkaisun, joka tukee räätälöityä tarjontaa ja helpottaa järjestelmän käyttöönottoa. NSN ilmoitti toimittavansa ensimmäisen Charge@Once Select -järjestelmän Kuwaitin MTC:lle.
Taloussanomat
- Katso kuka saa töitä ensimmäiseksi 06:03
- Sohvan ostosta tuli sotku – mikä mättää? 07:01
- Yhdysvallat voi perua lisäelvytyksen 10:43
- Markkinat yhä varmempia: Kreikka kaatuu 08:10
- Joka kolmas lapsiperhe tienaa 7 000 euroa 06:02
- IMF: Maailmantalous hiljalleen parantumassa 09:21
- Korkoyllätys – pitkästä tulikin hyvä 07:05
- Päästökaupan kaatuminen ei hetkauta ilmastoneuvotteluita 12:11
- Joutui kolariin - sai laskun palokunnalta 10:39
- Ryanair: Joka toinen lentäjä on turha 12:10
- » Taloussanomat.fi
-
-490 e
HP Compaq 6930p (Core 2 Duo P8700, 2 GB, 14,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-250 e
HP Compaq 6930P (Core 2 Duo P8700, 14", 2 GB, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
-178 e
HP Compaq 2540p (Core i7-640LM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-174 e
HP 8440P (Core i3-370M, 2 GB, 14", Win 7 Professional ja Win XP), kannettava tietokone
-
-129 e
HP 5320M (Core i5-450M, 4 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone













Kommentit (7)
Onko nyt varmasti kysymys F-Securesta joka ei koskaan ole tietääkseni toiminut operaattorina?
Näitä palveluja ostavat samat ihmiset jotka lukevat Seiskaa, käyttävät Linuxia tai Windowsia ja puhuvat Nokian luuriin.
Operaattoriliiketoiminnalla tarkoitetaan operaattoreiden myymää (ja usein "brändäämää") kk-veloitteista palvelua. Muu on mm. jakelukanavien boksit.
Niin joo jos kuvittelee että koneen suojaamiseen tarvitaan pelkkä Anti-Virus ja palomuuri.
Skanneri ja palomuuri on ehkä 2/8 niistä osista jota koneen suojaamiseen tarvitaan. Luuletko että kukaan jakaisi mitään ajantasalla olevaa tekniikkaa ilmaiseksi?
Ilmaispakettiin laitetaan ne tekniikat joilla ei erotuta kilpailijoista, ja maksulliseen sitten kaikki mitä firma osaa.