Järjestelmä kaatui: Soneran iPhone-ehdot uusiksi

Kuva: /
3.8.2010 13:56 Sonera on joutunut muuttamaan iPhone 4:n toimitusjärjestystä viime perjantaina tapahtuneen järjestelmähäiriön takia. Toimitusehdoissa puhutaan nyt tilausjärjestyksen sijasta tallennusjärjestyksestä.
Soneran iPhone 4 -toimitukset ovat alkaneet hieman takkuillen. Operaattori ei toimitakaan Applen puhelimia asiakkailleen tilausjärjestyksessä, vaan osa perjantaina aamupäivällä iPhone 4 -tilauksensa tehneistä asiakkaista joutuu odottamaan tilaustaan pidempään kuin ne Soneran asiakkaat, jotka tekivät tilauksensa iltapäivällä.
Syynä on perjantaina tapahtunut Soneran tilausjärjestelmän ylikuormittuminen, kun iPhone 4 -tilaajien määrä ylitti Soneran odotukset. Myyjät eivät perjantaina aamupäivän aikana pystyneet lisäämään kaikkia tilauksia suoraan järjestelmään.
– Joudumme purkamaan tilausjonoa osittain manuaalisesti, kertoo viestintäpäällikkö Timo Saxén TeliaSoneralta.
Osa vian aikana tehdyistä tilauksista merkittiin lomakkeille, joiden tiedot syötettiin tilausjärjestelmään vasta myöhemmin iltapäivällä.
Vielä viime viikolla Sonera ilmoitti iPhone -sivullaan: "Kaikki ennakkotilaukset menevät samaan tilausjonoon, josta ne toimitetaan tilausjärjestyksessä asiakkaille."
Alkuperäinen teksti löytyy esimerkiksi hakukone Googlen välimuistista.
Tällä viikolla teksti on Soneran verkkosivulla muutettu muotoon: "Kaikki tilaukset menevät samaan tilausjonoon, josta ne toimitetaan tilausten tallennusjärjestyksessä asiakkaille postitse."
Saxén ei kommentoi iPhone 4 -tilausten määrää. Hänen mukaansa tilausjärjestelmän vian aikana tilauksensa tehneet eivät kuitenkaan joudu odottamaan puhelintaan paljoa muita pidempään.
– Jos on tilannut iPhonensa tunnin aikaisemmin kuin joku toinen, niin ne hyvin todennäköisesti lähtevät samoissa tilauserissä tai ainakin hyvin lähellä, Saxén kertoo.
Saxénin mukaan iPhone 4:ää joutuu odottamaan viikon tai pari. Applen toimitustahti on siis parempi kuin viime vuonna, jolloin iPhone 3GS -laitetta saattoi joutua odottamaan parikin kuukautta.
Saxénin mukaan tilausjärjestelmä on toiminut hyvin viimeistään maanantaista lähtien, ja tilaukset toimitetaan tilausjärjestyksessä perjantain poikkeusta lukuun ottamatta. Lisää tietoa toimitusaikatauluista on lähipäivien aikana luvassa Sonera.fi/iphone-osoitteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (79)
Ai Asta myrsky ei vaikutanut mitenkää asiaan.
Aika paksua pajunköyttä nyt syötetään.
kiitos sonera :)))
Kyllä Nokia on muuttunut täysin merkityksettömäksi putkaksi nykymaailmassa... aivan sama mitä mallia puskevat jatkossa ulos, iPhonen käyttäjiä tulee koko ajan lisää ja he päivittävät jatkossa käytännössä vain uuteen omppuun (tyytymättömien määrä niin pieni, ettei paluuta muihin merkkeihin ole).
Tämän ilmaisen analyysin tarjosi teille pukki. Nokia on "vahva myy".
Ruuhka tukkeutti joo systeemit.
Montakos 10.000 ihmistä sieltä koitti samaan aikaan tilata?
Mikä kone siellä on serverinä, joku 200mhz Pentium-1 kone vai, vaikka jopa sellainenkin kyllä pystyy ottamaan vastaan sen 10.000 tilausta sekunnissa todennäköisesti...
Sarkasmi on taitolaji jota et hallitse.
Jos Sonera olisi halpa, niin sitten tuo olisi osunutta sarkasmia.
Mutta koska sekä Apple että Sonera ovat kalliita, niin tuo lause on järjetön. Vioittunut puhelin surkeimmalla kalleimmalla liittymällä, kyllä kannattaa maksaa.
http://discussions.apple.com/forum.jspa?forumID=1378
Ruuhka tukkeutti joo systeemit.
Montakos 10.000 ihmistä sieltä koitti samaan aikaan tilata?
Mikä kone siellä on serverinä, joku 200mhz Pentium-1 kone vai, vaikka jopa sellainenkin kyllä pystyy ottamaan vastaan sen 10.000 tilausta sekunnissa todennäköisesti...
Et sä tiedä että Soneralla on Applen Mac serverit.