Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Windows 7 on jo suositumpi kuin Vista

Kuva: Microsoft

3.8.2010 16:02 Microsoftin uusin käyttöjärjestelmä Windows 7 ohitti edeltäjänsä Windows Vistan vain yhdeksän kuukautta julkaisunsa jälkeen, arvioi Net Applications.

Statistiikkatyökaluja myyvä Net Applications julkaisi heinäkuun tilastonsa käyttöjärjestelmien globaaleista markkinaosuuksista. Tilaston mukaan viime lokakuussa ilmestynyt Windows 7 on nyt suositumpi kuin vuonna 2007 saapunut Windows Vista.

Windows 7:n osuudeksi Net Applications laski heinäkuussa 14,46 prosenttia ja Vistan osuudeksi 14,34 prosenttia.

Vuonna 2001 julkaistu Windows XP on kuitenkin edelleen ylhäisessä yksinäisyydessään lähemmäs 62 prosentin osuudella. Vuodessa osuus on tippunut kymmenisen prosenttia.

Seiskan suosio on ollut tiedossa samoin kuin Vistan epäsuosio. Kun Microsoft julkaisi hyvän osavuosituloksen heinäkuussa, yhtiö kertoi myyneensä 175 miljoonaa Windows 7:n kopiota. Kyseessä on Microsoftin kaikkien aikojen nopeimmin myynyt tuote.

Windows Vista sai huonon maineen etenkin yrityksissä. Moitteita saivat muun muassa raskaus, yhteensopivuusongelmat ja käyttöjärjestelmän liian tiukkapipoisena koettu suhtautuminen tietoturvaan. Monet toiminnot vaativat hiiren klikkauksia usean varmistusikkunan läpi.

Windowsilla yli
90 prosentin osuus

XP:n, Vistan ja 7:n yhteenlaskettu osuus käyttöjärjestelmämarkkinoista on 90,67 prosenttia Net Applicationsin mukaan. Mac OS X:n versiot 10.5 ja 10.6 nappasivat yhdessä 4,3 prosenttia.

Sen tarkemmin Net Applications ei erittele käyttöjärjestelmien eri myyntiversioita. Tilastoista ei selviä myöskään Windowsien huoltopakettiversioiden tilanne. Microsoft lopetti Windows XP Service Pack 2:n tukemisen heinäkuussa. Käyttäjiä neuvottiin päivittämään XP SP3:een tai vaihtamaan Windows 7:ään.

Net Applicationsin tilastoja on taannoin epäilty virheellisiksi. Muutenkin markkinatilanne voi näyttää erilaiselta sen mukaan, kuka katsoo ja mistä näkövinkkelistä. Tästä saatiin hyvä esimerkki, kun Net Applicationsin ja StatCounterin tilastot antoivat ristiriitaista tietoa nettiselainten osuuksista heinäkuussa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (34)

Huono 0
Vuoden ollut jo seiska julkaistuna, eikä meidän firmasta saa vielä 64 bitin seiskaa työasemalle. Toivottoman hidasta. Mitähän ideaa M$:llä oli julkaista koko 32-bittistä versiota?
Mäsäksi
Huono 3
"Mitähän ideaa M$:llä oli julkaista koko 32-bittistä versiota?"

Netbookeista aikalailla iso osa on x86-arkkitehtuurillista, joten pitäähän seiska saada myös niihin ;)
Juho
Netbookeista aikalailla iso osa on x86-arkkitehtuurillista, joten pitäähän seiska saada myös niihin ;)
Miksi mineihin pitää tunkea raskasta softaa pelkästään nettikäyttöä varten? Sen lisäksi vielä virusturva viemään enemmän tehoja.
Netbookit on tarkoitettu Linuxeille
Huono 1
32-bittinen versio tarvitaan, koska vanhemmissa ajureissa, asennusohjelmissa yms on ongelmia 64-bittisessä ympäristössä. Ja 16-bittinen virtuaalikone on jätetty 64-bittisestä pois, mikä aiheuttaa myös ongelmia vanhojen bisnessoftien kanssa. Ja niitähän tässä maailmassa piisaa.
JJ
Amerikkalaisten mainossivustojen klikkaukset taas olevinaan absoluuttinen totuus. Kyllähän se Windowsin osuus nettipäätteistä on jotain 85% ja laskee tasaisesti.

Windowsin todellinen käyttö sitten on vähäisempää sillä suurin osa tietokoneiden käytöstä on nykyään selaimen välityksellä jotain palvelun käyttöä joka sitten usein toimii jollain muulla käyttöjärjestelmällä kuin Windowsilla.

Googlen tutkimuksen mukaan taisi olla peräti 94% tietotekniikan käytöstä jo nettiselaimella palvelujen käyttöä. Tähän perustuukin sitten se Googlen ChromeOS:n idea jossa kaikki toimii selaimesta käsin kun oletettavasti löytyy jo väkeä joille tämä riittää.
M-Kar
Net Applicationsin tilastoja on taannoin epäilty virheellisiksi. Muutenkin markkinatilanne voi näyttää erilaiselta sen mukaan, kuka katsoo ja mistä näkövinkkelistä. Tästä saatiin hyvä esimerkki, kun Net Applicationsin ja StatCounterin tilastot antoivat ristiriitaista tietoa nettiselainten osuuksista heinäkuussa.

Erityinen kunniamaininta Digitodaylle kriittisestä suhtautumisesta Net Applicationsin julkaisuihin.
Kehitys menee eteenpäin
Vista ei ollu koskaan suosittu, lähinnä vihattu, joten ei paljon vaadita, että joku on sitä suositumpi
grin
W7 jälkeen ei ole ikävä muita käyttiksiä, kaikki vaan toimii niin SMOOTHISTI
*deep zoom (katso bing map, 70GB kuva jne.)
*IIS (Silverlight video)

jopa hotmail rullaa jollain "pehmennysohjelmalla" nykyään ja uskomattoman jouhevasti
DX10
Kyllähän se Windowsin osuus nettipäätteistä on jotain 85% ja laskee tasaisesti.

Puppua. Juuri netbookkien käyttäjät ovat aiheuttaneet sen että XP on vielä hengissä. Miniläppäreiden valmistajat ja kauppiaat ovat sanoneet suoraan että winxp-koneita menee reilusti enemmän kaupaksi vs. linuxilla varustetut koneet.

On se hyvä että v2010 tehty linux-jakelu ei hakkaa edesä 10v vanhaa WinXP-käyttistä :D Siinä pohtimista linux-nörteille!
XP Jyrää
Kyllähän se Windowsin osuus nettipäätteistä on jotain 85% ja laskee tasaisesti.

Puppua. Juuri netbookkien käyttäjät ovat aiheuttaneet sen että XP on vielä hengissä. Miniläppäreiden valmistajat ja kauppiaat ovat sanoneet suoraan että winxp-koneita menee reilusti enemmän kaupaksi vs. linuxilla varustetut koneet.

On se hyvä että v2010 tehty linux-jakelu ei hakkaa edesä 10v vanhaa WinXP-käyttistä :D Siinä pohtimista linux-nörteille!


Puppua. Juuri linux-version miniläppäreistä on ensimmäisenä loppu. Ja niissä on myös erojakin, esim linux-malleissa on usein 8G flashi joka ei välttämättä riitä kaikille ja hirveästi tilaavievä XP taas vaatii paljon isomman levyn.
Hyvin paljon ostetaan näitä kovalevyllisia ja asennetaan linux siihen. Ei mitään järkeä käyttää xptä joka vaatii vielä virustorjunnan kaiken raskauden lisäksi.
Toisaalta vakiona tuleva linux on usein surkea distro ja moni asentaa siihen jonkun muun, joten se on ihan sama kumman mallin ostaa ;)
Myyntimäärät ei kerro mitään.
jes
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Etelä-Koreassa gigabitin yhteydet koteihin vuonna 2012

11.02.2009 Etelä-Koreassa aiotaan nostaa nettiyhteyksien nopeudet kymmenkertaisiksi kolmessa vuodessa.

.