Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Trainers' House myy it-projektibisneksensä

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

5.8.2010 12:10 Valmennusyhtiö Trainers' House myy it-projekteihin liittyvän liiketoimintansa 9,0 miljoonalla eurolla yritysjärjestelyä varten perustetulle yhtiölle. Trainers' House omistaa uudesta yhtiöstä 19,9 prosenttia.

Yrityskauppa toteutetaan siten, että uusi yhtiö ostaa it-palvelutalo AtBusiness Oy:n, jonka omistavat Sentica Kasvurahasto II Ky ja henkilöomistajat. Järjestelyssä Trainers' House saa 19,9 prosenttia uuden yhtiön osakkeista ja äänistä. Loput uudesta yhtiöstä omistavat Sentica ja yhtiön toimiva johto.

Järjestelyn myötä Trainers' Houselle maksetaan käteisellä 6,2 miljoonaa euroa. Valmennusyhtiö puolestaan tekee noin 2,8 miljoonan euron sijoituksen uuteen yhtiöön oman- ja vieraan pääoman ehtoisilla instrumenteilla.

Toimitusjohtaja Jari Saravuon mukaan liiketoiminnan myynti parantaa valmennusyhtiön asemaa markkinoilla ja helpottaa yhtiön varsinaisen strategian toteuttamista.

– Trainers' House tukee jatkossakin valmennus- ja markkinointiprojektiensa toteutumista myös räätälöityjen it-järjestelmien avulla, mutta kyseisen projektiliiketoiminnan liiketoimintavastuu sekä brändinrakennus kuuluvat sen uudelle pääomistajalle, Sarasvuo sanoo pörssitiedotteessa.

Heinäkuun lopussa noin 80 henkilöä työllistäneen it-projektiliiketoiminnan liikevaihto oli vuoden kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta 4,5 miljoonaa euroa ja liiketulos 0,3 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Herra Diili:llä ei kovin hyvin mene ei...

En myöskään ottaisi mitään oppeja ko. herralta, eihän se omakaan firma kasassa pysy... saatikka sitten osaisi muita neuvoa ... huh
Mira
Huono 0
1. Trainer's House ostaa Sataman 60 miljoonalla eurolla
2. Jari Sarasvuo nettoaa 17 miljoonaa euroa
3. Trainer's House myy Sataman 9 miljoonalla eurolla

Siinä teille omistaja-arvon kasvatusta, bitches!
Julle
Huono 0
Siis----tämä kaveri on toimittaja, ja pelkkä puhemies, joka periaatteessa vain käytti hyväkseen Suomessa ollutta tyhjiötä, - sikäli kyllä viisasta- tosin en usko että hän teki sen suunnittelun kautta. Nyt kun tuo tyhjiö on häviämässä, tai hävinnyt, eipä herran rahkeet riitä. Kannattaa ottaa opiksi, ennenkuin alatte saarnata oppejanne muille, niin katsokaapa mikä on oma taustanne ja kokemuksenne niinkuin ihan oikeesti. Ei ihmisiä voi loputtomasti huijata.
Nousee pintaan väkisin
Ms kumppanuus

Aivan. Ei todellakaan ensimmäinen firma jonka alamäki alkoi Microsoft partnershipistä. Toivottavasti olisi viimeinen, mutta aina riittää hölmöjä.
MS-kumppanuus takaa tulevaisuuden
Ms kumppanuus

Aivan. Ei todellakaan ensimmäinen firma jonka alamäki alkoi Microsoft partnershipistä. Toivottavasti olisi viimeinen, mutta aina riittää hölmöjä.

Taitaa kannattavat ms alusta projektit olla aika harvinaisia muuallakin. Sen verran sohlausta niiden kanssa homma on.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.