Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Intia uhkaa vetää töpselin irti BlackBerrystä

Kuva: Matti Remes

13.8.2010 15:11 Intia on antanut BlackBerry-laitteiden valmistajalle RIM:lle elokuun loppuun asti aikaa päästää viranomaiset valvomaan kaikkia sen palveluja, BBC kertoo.

Intia haluaa päästä tarkkailemaan kaikkia BlackBerry-palveluja terrorismin pelon vuoksi. BlackBerry-sähköpostilaitteiden kanadalaisella valmistajalla RIM:llä on aikaa totella elokuun loppuun asti.

BBC:n mukaan
BlackBerry-palveluja uhkaa sulkeutuminen Intiassa, jos RIM ei anna periksi. Yhtiö ei ole ollut valmis antamaan viranomaisille pääsyä salattuun viestiliikenteeseen. RIM on ollut valmis auttamaan viranomaisia seuraamaan salattuja sähköposteja, mutta se ei riitä Intialle.

Turvallisuusviranomaiset olivat jo aikaisemmin vaatineet maan viestintäministeriötä puuttumaan BlackBerry-palveluihin. Myös Nokian sähköpostipalveluun vaadittiin pääsyä, mihin suomalaisyhtiö suostuikin.

Ongelmia
Saksassakin

RIM on joutunut monissa maissa vaikeuksiin BlackBerryn vuoksi. Intian tavoin valvontaa tavoittelevat muun muassa Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Libanon ja Saudi-Arabia.

Saudi-Arabian asettama takaraja tuli ja meni ilman, että RIM:n palveluja estettiin. Maa on tiettävästi hieromasta jonkinlaista kompromissia RIM:n kanssa.

Euroopassa BlackBerrystä on huolestunut Saksa, mutta eri syyt poikkeavat. Saksan sisäministeriä arveluttaa se, että RIM pääsee yksityisenä yhtiönä käsiksi Saksan verkoissa liikkuviin tietoihin. Yhtiö tallentaa BlackBerryjen tiedot ulkomailla sijaitseville palvelimilleen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Monikohan terroristi käyttää palvelua joka säilöö tiedot USA:n liittolaismaissa sijaitseville palvelimille - Taitaapa olla Intialaisten todellinen valvontatarve vähän muualla, kuten vaikkapa Intiassa liikkuvien ja toimivien länsimaisten diplomaattien ja yritysten viestiliikenne ...
J-P Laine
Huono 0
Hyviä uutisia Nokialle, jonka E-sarja on lähellä Blackberryjä.
Huono 4
Toisinajattelijoita ne haluavat metsästää.

Nokiat ovat veripuhelimia.
Boy Cott
Huono 0
Moni tahtoo päästä "isoksi veljeksi" valvomaan muita.
Kuinka monta "isoa veljeä" taviksen tietokone ja puhelin tarvitsee?
kuka vastaa?
Huono 0
Mikähän tämä nouseva trendi nyt on olevinaan, jossa pseudodemokraattiset valtiot pakottavat toimintakiellon uhalla RIMiä avaamaan salatun viestiväylän viranomaisten valvottavaksi? Kannattaisi varmasti olla varovainen mahdollisten imagotappioiden suhteen.
Huono 0
Kulissien takana on varmasti ollut joku blackberryyn liittyvä kiperä tilanne, koska näitä nyt yhtäkkiä tulee. Yleisölle ei vain kerrota kaikkea.

Intian haukkuminen pseudodemokraattiseksi on näköalatonta. Kekkonen valittiin kertaalleen Suomen presidentiksi ihan vain pyytämällä ilman vaaleja. Demokratian mallimaa.
jeppe
Huono 0
Sitten vielä ihmetellään miksi rikkaat rikastuvat lisää!!!
Se on sitä demokratiaa!!!

Sairasta hommaa!!!

Ei ennen tarvinnut pelätä että kirje luettiin!
Eihän "intialaiset" kuseta, eihän???

Voin sanoa 15v kokemuksella Venäjästä, Kiinasta sekä Intiasta että eivät paskaskaan välitä meistä ja kaikki hyödyllinen tieto menee kavereille!!

Kuten Suomen poliittinen ja pieni porukka jotka valvoo että kukaan ei pärjää niin ettei sitä tiedetä tai olla sitten siivellä kyljessä!!

Hah hah, pitää kohta hommata omat kirjekyyhkyt!
China now
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.