Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

HTC: Osa Applen patenteista on mitättömiä

Applen patenttikanteiden arvellaan kohdistuvan epäsuorasti Googlen Android-käyttöjärjestelmään, jota taiwanilainen HTC käyttää muun muassa Legend- ja Desire -puhelimissaan.
Kuva: Perttu Pitkänen

27.8.2010 10:44 HTC on lähettänyt oikeudelle virallisen vastineensa Applen sitä vastaan nostamista kanteista. HTC:n mukaan osaa Applen patenteista eivät ole päteviä Yhdysvaltojen lain mukaan.

Taiwanilainen laitevalmistaja HTC aikoo taistella Applea vastaan patenttikiistassa Delawaren piirioikeudessa. HTC on lähettänyt oikeudelle vastineensa (pdf) Applen maaliskuussa nostamiin syytteisiin.

Applen mukaan HTC loukkaa yhteensä 20 yhtiön patentoitua teknologiaa tuotteissaan.

HTC kiistää loukkaavansa Applen patentteja. HTC väittää myös, että neljä Applen haasteessa listaamaamista patenteista olisi mitätöitävä, sillä ne eivät ole Yhdysvaltojen patentteja koskevien asetusten mukaisia.

Lisäksi osa Applen syytteistä koskee HTC:n mukaan asioita, joita HTC on lisensoinut muilta yrityksiltä.

Mielenkiintoiseksi Applen syytökset tekee se, että ne kohdistuvat HTC:n valmistamiin puhelimiin, jotka käyttävät hakukonejätti Googlen Android-mobiilialustaa.

Myös Apple ja Nokia ovat nostaneet kanteet toisiaan vastaan patenttirikkomuksista. Apple on ehdottanut, että Applen, HTC:n ja Nokian oikeusjutut käsiteltäisiin ajan säästämiseksi oikeudessa yhdessä menettelyssä, koska niissä käsitellään useita samoja patentteja, kertoo oikeudenkäynteihin erikoistunut yhdysvaltalainen Groklaw-sivusto.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (57)

Huono 0
Apple Legal on erinomaisessa vedossa ja odotettavissa on että Apple maksaa pakolliset muttei suostu antamaan omiaan vaihdossa.
Tämä taas lopettaa lähes täysin HTC:n ja Nokian älypuhelimien myynnin maailman suurimmilla markkinoilla.
Apple Legal, voitosta voittoon
Apple Legal on erinomaisessa vedossa ja odotettavissa on että Apple maksaa pakolliset muttei suostu antamaan omiaan vaihdossa.
Tämä taas lopettaa lähes täysin HTC:n ja Nokian älypuhelimien myynnin maailman suurimmilla markkinoilla.

Ja sit jos palataan oikeisiin faktoihin niin Applehan on hävinnyt lähes kaikki oikeuteen menneet patenttikiistansa.

Opettelis tekeen jotain ite ni ei tarvis muilta kopioida.
Fact
Apple Legal on erinomaisessa vedossa ja odotettavissa on että Apple maksaa pakolliset muttei suostu antamaan omiaan vaihdossa.
Tämä taas lopettaa lähes täysin HTC:n ja Nokian älypuhelimien myynnin maailman suurimmilla markkinoilla.

Maksaa pakolliset? Taitaa tulla vähän kalliimpi lasku kuin muille valmistajille jos ei cross lisensoi.. ja ihan oikein.. tähän asti apple on epärehellisin keinoin, muiden keksintöjä varastellen päässyt nykyiseen asemaansa.
fanboi
Eiköhän jätetä suosiolla oikeusistuimelle. Ovat aika yksityiskohtaisia nämä patenttiasiat. Täältä kaukaa voi vain miettiä, vaikuttaako Applen kotikenttäetu ja onko kysymyksessä suoranainen piiloprotektionismi, ja onko se edes kovin väärin.

Omppo on kyllä ollut aikamoinen suunnannäyttäjä monessakin asiassa, mutta teknisissä asioissa detaljitasolla asiat ei ole niin yksinkertaisia.

(ja minä en käytä applea, niin että tämä on puolueeton lausunto)
heroisti
vähän jo huvittavia piirteitä saa nämä patenttiväännöt, kyllä kai se tekniikka on tiedossa ja käytössä, toinen asia on vain miten käyttäjäystävällisiksi ne osataan tehdä, toinen valmistaja osaa tehdä sen paremmin kuin toinen. Kai joku Henry Ford säätiö voisi haastaa Audin oikeuteen, kun uudessa Audi A8:ssa on 4 pyörää ja kori
Maksaa pakolliset? Taitaa tulla vähän kalliimpi lasku kuin muille valmistajille jos ei cross lisensoi.. ja ihan oikein.. tähän asti apple on epärehellisin keinoin, muiden keksintöjä varastellen päässyt nykyiseen asemaansa.
Applen kassa kyllä kestää pikkuiset maksut muille, vaan mitenkä käy muiden valmistajien siinä tapauksessa, että Apple ei lisensoi niitä omiaan? Taitaa Espoossa alahuuli väpättää tuota vaihtoehtoehtoa pelätessä.

Esim. N8:ssa demottu Media Wall on suora kopio Applen CoverFlow:sta, jolle on myönnetty design-patentti. Hienoa, että Nokialaisessakin voi olla jotain toimivan näköistä, vaikka se onkin vähän enemmän kuin lainattu omenalta.
Funky Santa Clause
Opettelis tekeen jotain ite ni ei tarvis muilta kopioida.
Meinaat, että Apple tekisi vastedes aivan kaiken päinvastoin kuin tähän mennessä?
Johan nyt on markkinat
Kuka on yllättynyt, että firmalla on epäpäteviä patentteja? Ei siksi, että kyseessä on Apple vaan siksi, että niitä on ihan jokaisella firmalla läjäpäin. Kiitos hienon patenttisysteemin.
Patentti
Ei Keilaniemessä alahuuli väpätä vaan jää koko suu auki lopullisesti. Apple ei suostu Nokian kiristämisen politiikkaan vaan toimii kuten pitääkin. Maksaa itse ne nimelliset korvaukset GSM patenteista mitä pitääkin ja ei myy omiaan.
MeeGosta tulee tursas ilman niitä.
Apple Legal, voitosta voittoon
Kun Nokia nosti patenttikanteen Applea vastaan, asiantuntijat arvelivat Applen joutuvan maksamaan n. 12 dollaria puhelimelta Nokialle. Ratkaisun tullessa Apple on varmaan myynyt n. 100 miljoonaa puhelinta, joten Nokian potti olisi 1,2 miljardia dollaria.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.