Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Anti-Facebookin esiversiota vaivaavat tietoturva-aukot

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

20.9.2010 16:49 Facebookin haastajaksi pyrkivästä Diaspora-yhteisöpalvelun lähdekoodista on julkaistu ensimmäinen versio. Valmiin palvelun esiversiota vaivaavat koodin perusteella lukuisat tietoturva-aukot.

Facebookin haastajaksi kaavaillusta Diaspora-palvelusta on julkaistu lähdekoodin ensimmäinen versio sekä kuvia.

Diaspora-palvelusta on tarkoitus tulla yhteisösivusto, jossa käyttäjät voivat turvata yksityisyytensä paremmin kuin yli 500 miljoonan käyttäjän Facebook-palvelussa.

Esiversion perusteella Diasporassa on kuitenkin lukuisia tietoturva-aukkoja, joiden käyttäjien tiedoille ja käyttäjätileille voi käytännössä tehdä mitä vaan, kertoo The Register -verkkolehti.

Esimerkiksi toisten käyttäjätilien kaappaaminen ja valokuvien poistaminen on mahdollista.

Diasporaa ovat tähän mennessä kehittäneet neljä  New Yorkin yliopiston tietojenkäsittelyn opiskelijaa. He onnistuivat toukokuussa keräämään lahjoittajilta yli 200 000 dollarin rahoituksen hankkeelleen.

Diasporan alkusysäyksenä olivat Facebookin yksityisyysasetuksien useat uudistukset, joissa oletuksena mahdollisimman suuri osa käyttäjien tiedoista oli julkista. 

Kehittäjät ovat myöntäneet, että Diasporan ensimmäinen versio sisältää paljon virheitä. Diasporaa on tarkoitus jatkossa kehittää avoimen koodin hankkeena, jossa vapaaehtoiset voivat lähettää kehittäjille korjauksia ja parannuksia julkaistuun koodiin.

Ulkoisesti ja ominaisuuksiltaan Diaspora muistuttaa hyvin paljon Facebookia. Käyttäjät voivat julkistaa tilapäivityksiä ja linkittää sisältöä muista palveluista.

Toisin kuin Facebookissa, Diasporassa tietoja ja kuvia ei kuitenkaan tarvitse tallentaa tietojaan palveluun, vaan käyttäjän tiedot voivat olla tallennettuina esimerkiksi muissa verkkopalveluissa tai jopa käyttäjän tietokoneella, kertoo USC Annenberg-yliopiston NeonTommy-verkkolehti.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (20)

Huono 0
Miten tämä eroaa siis facebuukista kun näin reikäinen on? :)
.
No ei huono.. pojat keräsivät 200k$ löysää rahaa ja julkaisivat sutta ja sekundaa yhteisön korjattavaksi.

Open source -ideologia oikein väärinkäytettynäkö?

Näyttää vielä olevan suht suora kopio Facebookin layoutista. Helpommallakin saa itsensä vielä tavaramerkkiloukkauksesta oikeuteen.

Olisivat nyt edes innovoineet tuonne jotain uutta pelkän yksityisyyden sijaan. Noh, ehkä tuo keskitetyn palvelutarjoajan puute menee sellaisesta.
DI
No ei huono.. pojat keräsivät 200k$ löysää rahaa ja julkaisivat sutta ja sekundaa yhteisön korjattavaksi.

Open source -ideologia oikein väärinkäytettynäkö?

Näyttää vielä olevan suht suora kopio Facebookin layoutista. Helpommallakin saa itsensä vielä tavaramerkkiloukkauksesta oikeuteen.

Olisivat nyt edes innovoineet tuonne jotain uutta pelkän yksityisyyden sijaan. Noh, ehkä tuo keskitetyn palvelutarjoajan puute menee sellaisesta.

Facebook leiska taas on kopio jostain. Vähän kuten automuotoilussa välillä, tuulitunneli pakottaa autot saman näköisiksi.

Tässä vaiheessa soisi kilpailua syntyvän, hällä väliä onko se avoin koodi vai ei. Taas senkin vuoksi, että kun kaikki ovat samassa paikassa, aukko siellä julkaisee kaikkien tiedot. Jos saitit juttelisivat keskenään avoimilla rajapinnoilla, niitä voisi olla tusinoittain kilpailemassa paremmuudesta.
hää
Hei, tätä kuvaa en olekkaan nähnyt.
kopipaste
Miten tämä eroaa siis facebuukista kun näin reikäinen on? :)

Siten että avoimen koodin käkättimestä ne virheet on huomattavasti helpompi löytää.
ozi
Neljän tyypin tekemä ensiversiolta sopii odottaa täydellisyyttä? Missä maailmassa DI elää. Facebook tietysti oli heti valmis aukoton järjestelmä.

Aion rekisteröityä kunhan alkuvaikeudet on voitettu.
joindiaspora +1
Facebook on rikkonut patentteja, kun on aloittanut rahastamisen näillä patenteilla. Mitähän seuraa kun Facebook kirjautuu pörssiin.

Microsoft on nostamassa syytteen Facebook ym tahoja vastaan jotka rikkovat patentteja.
Diasporal? Sitä kun ottaa iltaisin niin ei lihakset kiristä. Magnesium, joka pistää suonet kuntoon!
Vilho V. Ittuilija
Niin ja kyseessähän tosiaankin on vasta koodaajille tarkoitettu pre-alfa julkaisu, jota ei todellakaan ole tarkoitettu normi käyttäjille. Käsittääkseni joulukuussa olis tulosa normi käyttäjille tarkoitettu alfa versio, joka sekään ei siis ole vielä likikään virheetön versio. Näissä pre-alfan tietoturva ym. aukoissa ei mielestäni ole mitään uutisoinnin arvoista.
micop
Huono 5
Ja kun katsoo, että mitä pellin alla on (Rails), voi todeta, että ei tule toimimaan, ikinä.
minä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.