Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Rakennussofta antoi vauhtia Teklan myyntiin

Teklan 3D-ohjelmistoa on käytetty Lontoon Heathrow´n lentokentän rakentamisessa.
Kuva: Tekla / Lehtikuva

3.11.2010 10:55 Ohjelmistoyhtiö Teklan tulos ja liikevaihto olivat kasvussa heinä–syyskuussa. Näkymiään yhtiö kuvaa positiivisiksi.

Rakentamisen virkoaminen ja rakennusalan siirtyminen mallipohjaiseen toimintaan näkyi ohjelmistoyhtiö Teklan myynnissä. Teklan päätuotteita ovat rakentamiseen tarkoitetut 3D-ohjelmat. Teklan rakentamiseen tarkoitettujen ohjelmistojen myynti kasvoi 17 prosenttia kauden aikana.  

Teklan heinä–syyskuun tulos ennen veroja nousi 2,9 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 2,3 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kasvoi 13,6 miljoonaan euroon 11,7 miljoonasta eurosta.

– Kolmannella neljänneksellä liikevaihto ja -tulos nousivat selkeästi eli myönteinen kehitys jatkui, toimitusjohtaja Ari Kohonen sanoo osavuosikatsaustiedotteessa.

Yhtiön mukaan sen tulevaisuudennäkymät ovat positiiviset, mitä tukee liikevaihdon ja liiketuloksen myönteinen kehitys koko alkuvuonna.

Tekla pitää arvionsa koko vuoden liikevaihdosta ja liiketuloksesta ennallaan. Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan viime vuodesta noin 15 prosenttia ja liiketulostason olevan 15–20 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.