Kiinan tietoturvayhtiöiden kisa johti kuolemantuomioon

Kuva: Timo Poropudas
13.12.2010 16:41 Kiinan korkein oikeus on tuominnut kuolemaan kiinalaisen virkamiehen, joka sai lahjuksia tietoturvayhtiöltä, julkaisi varoituksia yhtiön tekemistä viruksista ja keksi vääriä syytteitä sen kilpailijasta.
Pekingin turvallisuusviraston internetvalvonnan entinen johtaja Yu Bing on saanut kuolemantuomion lahjuksien vastaanottamisesta sekä osallisuudestaan tietoturvayhtiön juonitteluun.
Kiinan korkeimman oikeuden tuomion mukaan Bing sai 4,2 miljoonaa juania eli yli 470 000 euroa virustorjuntaohjelmistoa kehittävältä Rising-yhtiöltä. Bingin arvioidaan keräneen lahjuksia eri it-yhtiöiltä yhteensä noin 14 miljoonan juanin eli noin 1,5 miljoonan euron verran.
Oikeudessa kävi myös ilmi, että kiinalainen tietoturvayhtiö Rising kehitti ja levitti itse tietokoneviruksia, joita vastaan se sitten laati torjuntaohjelmistoja, kertoo The Epoch Times. Bingin osa oli julkaista näitä viruksista tietoturvavaroituksia, joissa hän suositteli Risingin ohjelmia niiden torjuntaan.
Bing myös kehitti todisteita kilpailevan Micropoint -tietoturvayhtiön johtajaa Tian Yakuita vastaan. Tian joutui tapauksen johdosta tutkintavankeuteen 11 kuukaudeksi, mutta vapautettiin ilman syytteitä.
Tian ja Micropointin toimitusjohtaja Liu Xu työskentelivät aiemmin Risingissa, ennen kuin perustivat uuden yhtiönsä.
Liu Xun yhtiö oli kehittänyt tietoturvaohjelman, joka pystyi suojaamaan tietokoneita jopa ennalta tuntemattomia tietokoneviruksia vastaan. Pienen haastajan mainospuheet saivat Risingin johdon ryhtymään vastatoimiin.
Micropointin ohjelma joutui ennen julkaisua pitkiin tarkastuksiin, jotka viivästyttivät sen tuloa markkinoille.Bing sanoi Micropointin johdolle, että yhtiöllä olisi kaksi mahdollisuutta päästä tutkimuksista: joko myydä yhtiö isolle kilpailijalle, kuten Risingille, tai lähteä Pekingistä.
Liu kieltäytyi. Kuukausi tämän jälkeen Tian pidätettiin syytettynä tietokonevirusten levittämisestä ja murtautumisesta kilpailijoiden tietokoneisiin.
Yu Bing on saanut lykkäystä kuolemantuomion täytäntöönpanolle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Tämän miehen suusta tuli suuri totuus.
Älä puhu edes leikillä tuollaista kuolemantuomiosta. Toki kiinalaisen rikos on selvä, mutta kuolemantuomio tuosta on täysin kohtuuton rangaistus.
Lisäksi kuolemantuomiota ei voi perua tai hyvittää, jos jälkeenpäin ilmenee, että tuomio oli väärä. Vai pitäisi sitten puolestaan tuomari ja valamiehistö tuomita kuolemaan ?
Mitä pitäisi ajatella F-Securesta ja niiden markkinointikeinoista?
Mitä pitäisi ajatella F-Securesta ja niiden markkinointikeinoista?
Kerro milloin F-Secure olisi tehnyt asiatonta markkinointia. Kun vertaa Mcafeeseen tai Symantecciin fsecuren markkinointi on tosi siivoa.