Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Firefox rökitti Internet Explorerin Euroopassa

5.1.2011 15:58 Microsoftin Internet Explorer on hävinnyt ensimmäistä kertaa tärkeällä markkina-alueella. Tutkimusyhtiö StatCounterin mukaan Firefox-selaimen suosio ohitti Internet Explorerin joulukuussa.

Mozillan Firefox-nettiselaimen käyttäjien määrä ohitti joulukuussa Microsoftin Internet Explorer -selaimen käyttäjämäärän Euroopassa, raportoi tutkimusyhtiö StatCounter.

Yhtiön tilastojen mukaan Firefoxin markkinaosuus nousi joulukuussa Euroopassa 38,11 prosenttiin, kun IE-selaimen osuus oli 37,52 prosenttia.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun IE on suistettu ensimmäiseltä sijalta isolla markkina-alueella, StatCounterin toimitusjohtaja Aodhan Cullen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Cullenin mukaan Firefoxin suosio ei ole kuitenkaan noussut. IE on menettänyt käyttäjiä Googlen Chrome-selaimelle. Chrome-selaimen osuus käyttäjistä oli joulukuussa 14,58 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 5,06 prosenttia.

Cullen arvioi, että muutos voi olla seurausta EU-komission kilpailuviranomaisten ja Microsoftin sopimuksesta, jonka mukaan Microsoft on viime maaliskuusta alkaen tarjonnut EU:n alueella Windows-käyttäjille useita vaihtoehtoja nettiselaimeksi.

Pohjois-Amerikassa IE on edelleen selkeä markkinajohtaja 48,92 prosentin osuudella. Firefoxilla on Pohjois-Amerikassa 26,7 prosentin osuus, Chromella 12,82 prosentin ja Applen Safari-selaimella 10,16 prosentin osuus.

StatCounter kerää tietonsa noin kolmen miljoonan verkkosivuston kävijätilastoista.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (24)

Huono 0
Mitähän "vuoden nousijat"-tyyppi tähän uutiseen sanoo... Varmaan puree kynsiään ja puristelee finnejään kauhuissaan. :D
Mitenköhän se tulos olisikaan jos Firefox olisi uusien Windowsien selaimena suoraan, eikä IE!
Internet Explorer, best for downloading Firefox!
Kiitos EU. Nyt kansalaiset käyttää raskainta, hitainta, reikäsintä, epävakainta ja wanhanaikaisinta selainta, jossa EI OLE sandboxia, erillisiä välilehti prosesseja, SmartScreen turvaa, sisäänrakennettua suodatustoimintaa, tukea näytönohjaimelle jne. jne.

Muutos on hidasta ja IE6 mentiin suoraan allikkoon jos korvataan katiskalla.

Katiska ei edes toimisi HTML5 ilman Microsoftin lisäosa avustusta, joka on todella säälittävää!

Eurooppaa voidaan nyt verrata kiinaan selainten tietoturvassa, josta IE6 taitaa olla parempi nykypäivänä.
IE9beta jo 20miljoonaa latausta, YLIVOIMAINEN vuoden 2011 nousija
Mitenköhän se tulos olisikaan jos Firefox olisi uusien Windowsien selaimena suoraan, eikä IE!
Näinhän sen voi valita euroopassa, jos ei paremmat kelpaa!
säälittäväää
Kiitos EU. Nyt kansalaiset käyttää raskainta, hitainta, reikäsintä, epävakainta ja wanhanaikaisinta selainta, jossa EI OLE sandboxia, erillisiä välilehti prosesseja, SmartScreen turvaa, sisäänrakennettua suodatustoimintaa, tukea näytönohjaimelle jne. jne.

Muutos on hidasta ja IE6 mentiin suoraan allikkoon jos korvataan katiskalla.

Katiska ei edes toimisi HTML5 ilman Microsoftin lisäosa avustusta, joka on todella säälittävää!

Eurooppaa voidaan nyt verrata kiinaan selainten tietoturvassa, josta IE6 taitaa olla parempi nykypäivänä.

Ja jälleen monopolin edustaja propagoimassa. IE:ssä ei toimi HTML5, kuten ei MS-Officessa avoimet formaatit.. Syykin on päivänselvä: se veisi asemia MS:ään lukitsevalta SL:ltä.
Ei ole oikeastaan väliä miten huono vaihtoehto on. Jos se ei ole MS:n, se on aina parempi.
heh
Osoittaa erinomaisesti kilpailun toimivuuden merkityksen. Monopoliaseman menetys tekee hyvää. Vielä kun saisi suomalaiset viranomaiset ymmärtämään tämän. Mm. eduskunta ja Helsingin kaupunki eivät salli minkään muun selaimen käyttöä kuin IE:n. Kätevää yhdestä kokoonpanosta vastaavalle henkilöstön osalle, tehotonta ja hankalaa kaikille muille.
Martti Tulenheimo
Heh tulihan se mikkisoftan työntekijä-mehuttajakin jauhamaan sooseaan :D Kauan siinä kestikin. Kai se on niin että kun hokee tarpeeksi kauan samaa valheellista mantraa niin siihen alkaa jopa viimein uskomaankin.
Itsepetos pelastaa päivän
Ja jälleen monopolin edustaja propagoimassa. IE:ssä ei toimi HTML5, kuten ei MS-Officessa avoimet formaatit.. Syykin on päivänselvä: se veisi asemia MS:ään lukitsevalta SL:ltä.
Ei ole oikeastaan väliä miten huono vaihtoehto on. Jos se ei ole MS:n, se on aina parempi.
IE9 on refrenssiselain HTML5. Avoimet standardi-formaatit toimineet Vistasta alkaen jopa WordPadissa.

Missä on nyt HTML-tuki? Se on IE, Safari ja Chrome! Miksi Katiska nyt ei tuekkaan meuhkaamiaan HTML-formaattia. Julistaa toista ja toteuttaa toista, siitä kärsivät kaikki kansalaiset ja demokraattiset standardissa sovitut formaatit.

Googlen ja Microsoftin väkisin pönkittämä Katiska on pystyssä vain ja ainoastaan siksi, ettei EUn tapaiset muumioituneet fossiilit voisi sakottaa "määräävän väärinkäytöstä" joka on myös G edessä jos nousu jatkuu.
Aikuset omilla aivoilla ajattelevat luottaa IE edelleen
Firefox,Opera ja Chrome ovat PAHA takaisku "reikäjuusto" Internet Explorerille (:Exploder!).
Internet Exploder 8.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.