Ruokanet pettyi kuluttajamyyntiin

Kuva: Lehtikuva
25.1.2011 12:26 Ruoka on edelleen kova pähkinä verkkokauppiaille. Alan pioneeri aikoo keskittyä yritysmyyntiin kuluttajakaupan sijaan.
Verkkokauppa kasvaa useilla aloilla, mutta ruoka on ollut aina vaikea. Varhainen yrittäjä Ruokanet kertoo keskittyvänsä elintarvikkeiden myymiseen yrityksille. Linjaus alkaa näkyä sekä tuotevalikoimassa että markkinoinnissa.
Kuluttajamyyntiä ei lopeteta kokonaan, mutta esimerkiksi mainonnan paukut keskitetään yritysten houkutteluun. Valikoimaan tulee myös enemmän yrityksille sopivia suurpakkauksia.
Muutos ei ravistele alle kymmenen hengen työvoimaa, joka on tähänkin asti palvellut sekaisin sekä kuluttajia että yrityksiä. Tai kuten toimitusjohtaja Jyri Stenberg ilmaisee asian, "samasta hyllystä ne tavarat joka tapauksessa otetaan".
Hinnat
ongelmana
Pääkaupunkiseudulla toimiva Ruokanet on myynyt elintarvikkeita verkossa yli kymmenen vuotta. Tilastokeskuksen mukaan vain prosentti kuluttajista hankkii elintarvikkeensa verkosta. Yrityksissä lukema on 15 prosenttia.
Vuosien kuluessa Ruokanetin asiakaskunta on entistä selvemmin painottunut yrityspuolelle.
Ruokanetin valtakunnallisesti toimiva kilpailija Ruokatori ei ole edes viitsinyt panostaa paljoakaan kuluttajamyyntiin. Liiketoiminta on pyörinyt toistaiseksi pääasiassa yritysvetoisesti.
Kyse on yksinkertaisesti hinnoista. Niillä ei toistaiseksi houkutella kuluttajia, jotka ostavat suhteellisen pieniä kertamääriä. Silloin keräilykustannukset nousevat liian suuriksi tilausta kohden.
– Valitettavasti kuluttajat eivät vielä ole valmiita maksamaan tällaisesta palvelusta, vaan he menevät mieluummin siihen S-markettiin ja ottavat bonukset saman tien, kiteyttää Ruokatorin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski.
Alepa ei
auttanut
S-ryhmän sisällä on kokeiltu elintarvikkeiden verkkokauppaa. HOK-Elannon ja Gastronautin yhteistyö käsittää Alepa-myymälöitä pääkaupunkiseudulla. Turussa ja Oulussa Gastronautin palvelu koskee Sale-myymälöitä.
Ruokanet toivoi ison toimijan heräämisestä nostetta itselleenkin, mutta toistaiseksi markkinoilla ei ole näkynyt liikehdintää suuntaan eikä toiseen.
Ruokanet harkitsee myyvänsä yrityksille muutakin kuin elintarvikkeita, esimerkiksi toimistotarvikkeita.
Kommentit (20)
Anonyymi
https://www.ruoka.net/cgi-bin/nph-cgi/~ICrLx0000001/?Y999=MSC&Y103=4&Y209=1
voisivat puolittaa hinnat niin voisi kiinostaa
Anonyymi
Kerran viikossa vaikkapa tulisi joku noutamaan pyykit ja seuraavaksi päiväksi toisi pestynä, kuivattuna ja viikattuna. Vaikka 20 eur/kk olisi hyvä hinta jonka tavallisena kuluttajana voisin maksaa, siis että pyykkiä saisi olla vaikka kaksi muovipussillista per viikko tjsp. Nykyiset pesulat eivät valitettavasti taida tarjota tällaisia "tavallisia pyykkäyksiä" mitenkään järkevään hintaan joka on sääli.
Näytti olevan jollain palveluntarjoajalla suorien housujen pesu + silitys n. 17 euroo, joten oman pesukoneen+silitysraudan hankinta lienee ajankohtainen.
Anonyymi
Anonyymi
Kuitenkin palvelu jota kaipaisin on pyykinpesupalvelu kotitalouksille. Kerran viikossa vaikkapa tulisi joku noutamaan pyykit ja seuraavaksi päiväksi toisi pestynä, kuivattuna ja viikattuna. Vaikka 20 eur/kk olisi hyvä hinta jonka tavallisena kuluttajana voisin maksaa, siis että pyykkiä saisi olla vaikka kaksi muovipussillista per viikko tjsp. Nykyiset pesulat eivät valitettavasti taida tarjota tällaisia "tavallisia pyykkäyksiä" mitenkään järkevään hintaan joka on sääli. Jos tällaisia olisi olemassa ja ihmiset käyttäisivät niitä, ei joka kotitaloudessa tarvitsisi omaa pyykkikonetta ja saataisi myös paikallista yrittäjyyttä lisää ja työvoimaa.
Pelkkä kuljetuskustannus per suunta olisi luokkaa 4-7? ja pesulan palvelut päälle vähintään sen 20?/krta... Eli tuo esittämäsi hinta täyttä päiväunta...
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Valitettavasti kuluttajat ovat vielä sen verran viisaita etteivät nyt ihan päättömiä maksa.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ruokanettiä tuli käytettyä muutaman kerran kun lapset olivat pieniä. Lopetin kun kuulin miten kuljetus on järjestetty. Annan tuleville asiakkaille vinkin etteivät tilaa mitään kylmätavaraa, ainakaan kesällä.
No älä vain missään nimessä kerro yhtään tarkemmin. Tokihan me kaikki mahdolliset asiakkaat jo tältä pohjalta ymmärrämme laittaa putkan boikottiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:42 Mitä nyt tapahtuu? Onko Nokia fuusioitumassa tai kaupan?
- 15:40 Supo haluaa nettivalvontaoikeudet – vastustus kiivasta
- 14:41 Megauploadin tiedot tuhottu Euroopassa – kuka valehtelee?
- 14:01 Mitä tapahtui hakkerille, jonka vuoksi USA katkaisi Suomen nettipiuhat?
- 13:58 Näin Kiinassa: Ensin 4g-verkko pystyyn, sitten toimilupa
- 12:55 Tänään myyntiin: Brittiviikingit murtavat jäätä Rovion siipien suojassa
- 11:40 Tiesitkö mitä PayPal tallentaa koneellesi?
- 10:39 Nokian hirviökamerahan se siinä: "41 miljoonaa syytä"
- 10:22 Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja
- 10:01 Täyskäännös: Uutuuskonsolin pelejä saakin kaupata ja pelata ilman nettiyhteyttä
- 09:28 Paljastuksille ei loppua näy: FBI vakoilee ihmisiä lennokeilla
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 11:40 Tiesitkö mitä PayPal tallentaa koneellesi?
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 14:01 Mitä tapahtui hakkerille, jonka vuoksi USA katkaisi Suomen nettipiuhat?
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Mitä nyt tapahtuu? Onko Nokia fuusioitumassa tai kaupan? 15:42
- Näin Kiinassa: Ensin 4g-verkko pystyyn, sitten toimilupa 13:58
- Tänään myyntiin: Brittiviikingit murtavat jäätä Rovion siipien suojassa 12:55
- Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja 10:22
- WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet 06:15
- Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia 06:04
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Näin maksimoit voitot myymällä verkostoitumispalvelussa
20.06.2008 Kauppiaat voivat optimoida voittonsa hyödyntämällä verkostoitumispalveluihin sisältyvää tietoa ihmisten ystävyyssuhteista.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- Bussilippu oli Brasiliassa viimeinen niitti 15:01
- Fed täytti odotukset – pörsseissä käänteinen logiikka 15:05
- Kiinan korot ennätyslukemissa – päättäjät vaativat muutosta 13:02
- Ranskassa syytetään Googlea: Saatte kolme kuukautta aikaa 14:43
- SK: Urpilainen mietti luopumista ministeriydestä 14:38
- Arvopaperi: Antti Herlin rikastui 900 miljoonaa euroa vuodessa 12:11
- Kiinassa kyllästyttiin ruuhkaan: Autoon saa ostoluvan arvalla 13:58
- DNA:n pörssiaikeet tarkentuvat kesän aikana 09:32
- Vain nämä kuskit hyötyvät hybridistä 11:20
- » Taloussanomat.fi
-
-540 e
-
-227 e
-
-172 e
-
-170 e
Apple MacBook Air MD231 (Core i5 1,8 GHz, 4 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
-153 e














