F-Secure lisää kierroksia

2.2.2011 10:37 Tietoturvayhtiö F-Securen liikevaihdon kasvu kiihtyi loka–joulukuussa. Yhtiö odottaa merkittävää kasvua tietoturvatuotteiden myynnistä operaattoreille.
F-Securen liikevaihto kasvoi viimeisellä neljänneksellä 31,8 miljoonasta eurosta 34,4 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja supistui 3,7 miljoonaan euroon 4,4 miljoonasta eurosta.
Loppuvuoden tulosta rokottivat organisaation uudelleenjärjestelyistä aiheutuneet noin kahden miljoonan euron kulut. F-Secure irtisanoi marraskuussa 59 työntekijää.
– Vuoden 2010 viimeisen neljänneksen liiketoiminnan tulos oli tyydyttävä ja operaattoriliiketoimintamme kehittyi vahvasti. Vuosi 2011 näyttää lupaavalta ja odotamme kiihtyvää liikevaihdon kasvua kuluvalle vuodelle, totesi F-Securen toimitusjohtaja Kimmo Alkio yhtiön tilinpäätöstiedotteessa.
F-Secure arvioi vuotuisen liikevaihdon kasvuvauhdin nopeutuvan noin kymmeneen prosenttiin.
F-Secure itse arvioi lokakuun lopulla, että sen loka-joulukuun liikevaihto tulisi olemaan 32-35 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvua oli etenkin operaattoriliiketoiminnassa. Loka-joulukuussa liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 15 prosenttia 18,4 miljoonaan euroon. Kasvu kiihtyi edellisestä neljänneksestä.
Syynä kasvuun oli F-Securen mukaan hyvä tietoturvapalveluiden myynti ja tallennukseen liittyvän projektitoimituksen tuloutus.
Yhtiö kertoo myös solmineensa sopimuksen AT&T:n kanssa ja voittaneensa myös muita merkittäviä asiakkuuksia.
Tallennuspalveluiden toimitusprojekti AT&T:lle alkoi vuonna 2010. Palvelu ollaan julkistamassa vuonna 2011. F-Secure ei julkista sopimuksen arvoa, mutta se on yhtiön mukaan merkittävä ja ulottuu usealle vuodelle. Neljännen neljänneksen liikevaihto sisälsi jo liikevaihtoa tästä projektitoimituksesta.
Lisensseihin perustuvan liikevaihdon odotetaan alkavan vuoden 2011 toisella vuosipuoliskolla. F-Securen mukaan projektituloutuksen liikevaihtovaikutus vaihtelee neljänneksittäin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (7)
Varmuuskopioidaan kaikki viruksetkin pilveen!
Never heard.
Heh. MSE:llä ei edes nytkään tee mitään, kun pöpöjen kirjoittajat testaavat tuotoksensa ennen liikkeelle laittamista.
Sitten kun MSE on kaikkialle se on aivan yhtä turha kun Windows Defender tai Microsoft Malware Removal tool. Rikollisten kun on pakko kiertää se ennen kun laittavat mitään ulos.