Nokian arvo romahti bränditutkimuksessa

Kuva: Lehtikuva
21.3.2011 15:18 Nokia putosi 94. sijalle BrandFinance –bränditutkimuksessa. Maailman arvokkaimmaksi brändiksi nousi Google.
Matkapuhelinvalmistaja Nokia teki suurimman pudotuksen brändien arvoa mittaavassa tutkimuksessa. Vuosi sitten Nokia oli BrandFinance –tutkimuksessa 21. sijalla. Tänä vuonna Nokian sijoitus oli 94. Rahassa mitaten Nokian brändin arvosta suli vuodessa 9,9 miljardia dollaria.
Tutkimuksen teki brändeissa konsultoiva BrandFinance. Se laski brändin arvon 500 yritykselle.
Ykkössijalle nousi Google, joka vuosi sitten sijoittui toiseksi. Toiseksi tuli Microsoft ja kolmanneksi Walmart. Walmart voitti bränditutkimuksen vuosi sitten.
BrandFinancen mukaan tutkimuksessa näkyy uusien nettipalvelujen ja teknologioiden tulo. Googlen ja Microsoftin lisäksi tutkimuksen kärkiyhtiöitä olivat muun muassa Vodafone, Apple, AT&T, Verizon. Coca-Cola putosi ensimmäistä kertaa kymmenen kärjestä. Uutena yrityksenä 500 brändin listalle pääsi Facebook. Sen sijoitus oli 281.
Tutkimuksen tehnyt BrandFinance laski brändin arvon 500 maailman yritykselle. Yritys aloitti tutkimuksen teon vuonna 2007, jolloin se laski 250 brändin arvon. Seuraavana vuonna tutkimus laajeni 500 yritykseen.
Kommentit (31)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
--youtube.com/watch?v=L7X_N6lLOpo&feature=player_embedded
Anonyymi
--youtube.com/watch?v=L7X_N6lLOpo&feature=player_embeddedLiian Ylivoimainen!
Anonyymi
E-kloppi on toiminnan miehiä.
Kuin James Bond, joka jättää aina savuavat rauniot jälkeensä.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google lopettaa Checkout-kauppiastilin 10:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:00
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus 09:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera torrent-palvelun takia korkeimpaan oikeuteen
21.05.2010 Oikeus on Ruotsissa määrännyt TeliaSoneran paljastamaan tiedostonjakopalvelun ylläpitäjät. Operaattori valittaa päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.
Taloussanomat
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 10:13
- Työttömiä taas enemmän: 239 000 10:03
- Tulikiven myynti petti – tulosvaroitus 10:46
- Melkein joka kolmannella siivousfirmalla veroja maksamatta 09:44
- Uuden iPhonen sisuskalut vuotivat: Luvassa kultaa? 09:15
- Tämä autobrändi jätti Bemarin ja Mersun taakseen 09:27
- Eksoottinen kvanttitietokone tulee arkikäyttöön 07:51
- Suomen nuorisotyöttömyys kasvussa 12:22
- Saksan uudet suunnitelmat torppaisivat Britannian pyrkimykset 11:28
- » Taloussanomat.fi














