Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Sonera kasvoi kaapelitv-markkinoilla

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

19.4.2011 09:24 TeliaSoneran laajakaistaliittymien määrä kääntyi alkuvuonna laskuun Suomen markkinoilla. Soneran valopilkkuna olivat tv-liittymät.

Telekonserni TeliaSonera pienentää arviotaan liikevaihtonsa kasvusta. Nyt yhtiö ennakoi, että sen liikevaihto kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia viime vuodesta. Aiemmin se odotti neljän prosentin kasvua.

TeliaSoneran liiketulos ennen kertaeriä laski tammi–maaliskuussa 7,2 miljardiin kruunuun vuotta aiemmasta 7,4 miljardista kruunusta. Nettotulos pysytteli entisen suuruisena ja oli 5,2 miljardia kruunua.

Yhtiön liikevaihto oli 24,7 miljardia kruunua. Viime vuoden tammikuussa se oli 26,2 miljardia kruunua.

Yhtiön toimitusjohtaja Lars Nyberg sanoo tulostiedotteessa, että TeliaSoneran taloudellinen tilanne on edelleen vahva, vaikka liikevaihto ei kasvanut aivan odotusten mukaisesti.

– Eräillä pohjoismaisilla matkaviestinmarkkinoilla kasvu oli edellisiä neljänneksiä hitaampaa, mikä johtui sääntelyn vaikutuksista, matkapuhelinten myynnin pienenemisestä ja palvelujen liikevaihdon hienoisesta laskusta.

Laajakaistan käyttäjät
vaihtoivat mobiiliin

Suomen markkinoilla vahvassa kasvussa oli tv-asiakkaiden määrä ja kaapelitelevision seuraajat. Teleoperaattori saalisti alkuvuonna 20 000 uutta tv-asiakasta. Soneran tv-liittymien määrä kasvoi 238 000 kappaleeseen.

Laajakaistaliittymien määrä kääntyi laskuun joulumarkkinoiden kasvupyrähdyksen jälkeen. Sonera menetti alkuvuonna 6 000 laajakaistaliittymää.

– Laskussa ovat yhden kahden megan adsl-liittymät. Kasvussa on mobiililaajakaista, Soneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen sanoo.

Mobiililiittymissä kasvu oli alkuvuonna vaisua. Sonera sai 47 000 uutta mobiiliasiakasta.

TeliaSonera
etsii ostokohteita

TeliaSonera odottaa edelleen Baltian maiden elpymistä. Espanjassa Yoigo kasvattaa edelleen markkinaosuuttaan. Sen tulos oli positiivinen vuosineljänneksen jokaisena kuukautena.

– Vaikka Espanjan toimintojen parantunut kannattavuus jätettäisiin huomiotta, käyttökateprosentti ilman kertaluonteisia eriä kasvoi lähes prosenttiyksiköllä edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä, Nyberg näkee.

Nybergin mukaan yhtiö etsii jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia nykyiseltä toiminta-alueelta tai sen lähistöltä. Hän huomauttaa, että TeliaSonera on julkisesti ilmaissut kiinnostuksensa puolalaiseen Polkomteliin.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
On taas perusasiat ihan väärin. Digitoday ja Soneran Martikainen eivät näköjään tiedä, että mega ei tarkoita mitään muuta kuin miljoonakertaista:

"Laskussa ovat yhden kahden megan adsl-liittymät. Kasvussa on mobiililaajakaista."

Taitaa olla tilanne se, että toimittaja on yhtä vähän perillä asioista kuin Martikainen. Vin sanotteko myös, että auto ajoi 120 kiloa.
lukija
Huono 0
En yhtään ihmettele laajakaista-asiakkaiden vähenemistä. Minäkin olen Soneran laajakaista-asiakas. Ensi helmikuuhun asti.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.