Cupertino nyökkää Steve Jobsin "avaruusalukselle"

10.6.2011 14:54 Applen kotikaupunki antaa laskeutumisluvan Steve Jobsin haluamalle uudelle pääkonttorille, joka muistuttaa avaruusalusta.
Cupertinon pormestari Gilbert Wong näytti erittäin kirkasta vihreää valoa Applen uudelle megakampukselle.
– Cupertinon kaupunki on valmis yhdelle hienostuneimmista ja kehittyneimmistä korkean teknologian kampuksista koskaan, pormestari lausui videoidussa lehdistötilaisuudessa keskiviikkona.
Wong muistutti, että Applen hanketta kohdellaan kuin mitä tahansa rakennushanketta. Kaupunki käy läpi vaikutukset ympäristölle mukaan lukien liikenteen ja ilmanlaadun.
Mutta kun toimittaja kysyi Wongilta, onko kielteiseen päätökseen mitään mahdollisuuksia, Wong vastasi, että ei ole.
Apple on kriittinen
Cupertinolle
Myönteinen suhtautuminen Applen toiveisiin on luonnollista, sillä yhtiö on sekä imagollisesti että taloudellisesti tärkeä Kaliforniassa sijaitsevalle Cupertinolle.
Apple on kaupungin suurin työllistäjä. Yhtiö on myös vilauttanut mahdollisuutta rakentaa laajennus muualle, jos Cupertinosta ei löydy tilaa.
– Olemme innoissamme projektin etenemisestä. Kuten pääjohtajansa, Apple on kasvanut yhdessä kaupunkimme kanssa, Wong viittasi Jobsin kouluvuosiin Cupertinossa.
Renkaan muotoinen
rakennus
Nykyistä Cupertinon päämajaa täydentävä uusi rakennus on suunnitelman mukaan renkaan muotoinen. Jobs kuvaili rakennusta laskeutuneeksi avaruusalukseksi kaupunginvaltuustolle tiistaina.
Taloa kaavaillaan tontille, jonka Apple osti Hewlett-Packardilta viime vuonna. Rakennukseen on tarkoitus mahduttaa 12 000 työntekijää.
Kaupunginvaltuuston on määrä päättää rakennushankkeesta syksyllä 2012. Apple ja kaupunki odottavat kampuksen olevan valmis vuoteen 2015 mennessä.
Kommentit (24)
Anonyymi
Mutta kultin päämajaksi ihan sopiva, tuostakin näkee millaista kulttia Applen ja Steve Jobsin ympärille luodaan, kerskakulutuksella nirvanaan... teknologia uskonto sitä tuuo on.
Moniko Applen johdosta kuuluu Skientologeihin? Veikkaisin että aika moni kun on niin lahkolaista tuo toiminta.
Anonyymi
Noksun ja Anteron käyttäjät ovat kärsineet huonosta itsetunnosta koko viikon. Johtuisikohan se maanantai-illan lanseerauksista?
Anonyymi
Todella "käytännöllinen" rakennus, voisiko muotoa yhtään huonommaksi käytettävyyden kannalta saada.
Oletko sinä joku arkkitehti? Niin, eiköhän jätetä nämä asiat AMMATTILAISILLE!
On muuten todella magee rakennus, tuo näyttää jo siltä miltä tulevaisuudessa pitäisi alkaa näyttämään.
Anonyymi
Pentagon on käytännöllinen, vaikka jakaa saman perusajatuksen.
Noksun ja Anteron käyttäjät ovat kärsineet huonosta itsetunnosta koko viikon. Johtuisikohan se maanantai-illan lanseerauksista?
Juurikin siitä, sehän kertoo kaiken kun nämä iHeitterit selittää, että nuo ominaisuudet on löytyny meiltä jo aikaa sitten.
Tämähän todistaa vaan sen, että meidän iPhonet on entistä parempia ja se ärsyttää iheittereitä, kun niiltä vähenee koko ajan valituksen aiheet :)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
geekculture.com/joyoftech/index.html
Anonyymi
Todella "käytännöllinen" rakennus, voisiko muotoa yhtään huonommaksi käytettävyyden kannalta saada.
12.000 ihmistä yhdessä ja samassa rakennuksessa, vau! Se on aika tarkkaan Nokian softakehittäjien lukumäärä. Nokialaisena softa-ammattilaisena voin sanoa, että Nokian olisi pitänyt rakentaa tuollainen pääkaupunkiseudulla tai vaikka Tampereelle jo 90-luvulla, jotta me kaikki olisimme voineet työskennellä yhdellä saitilla.. Se olisi tehostanut softakehitystä dramaattisesti ja pelastanut Nokian.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft hylkii blu-rayta
26.05.2008 Xbox 360 ja blu-ray -asema: aiheesta voisi kirjoittaa kirjan perustuen sekä Microsoftin esittämiin mielipiteisiin asian tiimoilta että lehdistön erilaisiin tulkintoihin Microsoftin puheista.
Kolme vuotta sitten
Lehti: Viranomaiset tutkivat Applen musiikkikauppaa
26.05.2010 It-yhtiö Applen musiikkiin liittyvä liiketoiminta joutuu Yhdysvaltain viranomaisten syyniin, kertoo sanomalehti The New York Times.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi
-
-226 e
-
-170 e
ASUS G53SX-S1183V (Core i7-2670QM, 8 GB, 500 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-150 e
-
-100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-79 e
Dell XPS 12 Ultrabook (Core i5-3317U, 4GB, 12,5" Windows 8 Pro), kannettava tietokone













