Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Spotify pääsee vihdoin Yhdysvaltoihin

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

14.7.2011 09:14 (päivitetty 09:36) Musiikkipalvelu Spotify laajenee tänään Yhdysvaltoihin. Palveluun pääsee ainoastaan kutsulla. Laajeneminen Yhdysvaltain markkinoille kertoo siitä, että yhtiö on päässyt sopuun paikallisten levy-yhtiöiden kanssa.

Ruotsalainen musiikkipalvelu Spotify laajenee tänään Yhdysvaltoihin. Spotifyn tiedotteen mukaan palvelu avautuu Yhdysvalloissa aamulla paikallista aikaa.

Spotifyyn rekisteröityminen vaatii kutsun Yhdysvalloissa. Palveluun liittyminen vaati aluksi kutsun myös Suomessa, mutta myöhemmin palvelu laajeni kaikille avoimeksi.

Spotifyn laajeneminen Yhdysvaltoihin tarkoittaa sitä, että musiikkipalvelu on päässyt sopuun Yhdysvaltojen suurimpien levy-yhtiöiden kanssa.

Alun perin yhtiön piti laajentua Yhdysvaltoihin jo viime vuonna, mutta Spotifyn ja levy-yhtiöiden neuvottelut kestivät luultua kauemmin.

All Things Digitalin mukaan Spotify laajenee Yhdysvalloissa Facebookin avulla. Yhtiön tavoitteena on tuoda Spotify ja kavereiden kuuntelemat kappaleet Facebook-feedeihin.

Jutun kirjoitti: Topi Kanniainen

Topi Kanniainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Jälleen hienoa olla Applen osakkeenomistaja, kun ajattelee minkälaista kasvua jälleen yksi "killer app" tuo iPhonen ja iTunesin myyntiin :) Se on pysäyttämätön!
AAPL $4000
Tuo iPhonen kanssa on loistava yhdistelmä, ostellaan ja ladataan ne sovellukset app storesta tai iTunesista. Täydellistä.
abc
Jälleen hienoa olla Applen osakkeenomistaja, kun ajattelee minkälaista kasvua jälleen yksi "killer app" tuo iPhonen ja iTunesin myyntiin :) Se on pysäyttämätön!

Totta, etenkään kun Spotifyta ei saa millekkään muulle alustalle eikä se ole ilmainen.
Huono 3
Eipä tarvitse Applen enää räpellellä omilla iMusiikki-palveluillaan, nekin lakkautettaneen vuoden loppuun mennessä.
iFlop
Huono 4
Mainosrahoitteisesta Spotifystä katosi kaikki käytettävyys alkuvuodesta ja maksullisestakin tuppaa katoilemaan biisejä tai artisteja, joten se on nyt sitten vihdoinkin hiottu (tehty käyttökelvottomaksi) USA:n markkinoille sopivaan kuntoon. Lisäksi itse client on surkea; ilmaiseksi sitä kehtaisi käyttää, mutta maksulliselta tuotteelta odottaisi parempaa laatua.
Huono 4
Mahtaa amerikkalaiset ihmetellä, miksi eurooppalaiset ovat olleet tästä niin innoissaan, kun itse tulevat näkemään vain tuon käyttökelvottomaksi rajoitetun version palvelusta. Itse lopetin Spotifyn käytön jo kuukausia sitte, kun nuo järjettömät rajoitukset tulivat voimaan.
Jarno
Huono 3
Spotify = parhautta
pro_music
Huono 3
APPLE APPLE APPLE APPLE

Ajattelin että tuun taas hiukan trollaamaan kaikkia aaseja tänne, mutta ensimmäinen kommentoija kerkesi jo tuomaan Applen mukaan keskusteluun.

Turha uutinen turha toimittaja Apple Apple iPhone elämä ja kuolema.
anttip
Huono 5
7 kuukautta jo Premium-tilaajana. Hetkeäkään en ole katunut. Onnea uudelle aluevaltaukselle, Spotify.
Jyri
Huono 0
Asia on niin, ainakin toistaiseksi, että Spotifysta löytää jopa vanhoja harvinaisuuksia ja, mikä parasta, albumikokonaisuuksina. Toivottavasti USA:n markkinoille meneminen vaikuttaa myös siihen, että amerikkalaiset ruudunlukuohjelmia kehittävät yritykset alkavat tukea Spotifyta tuotteissaan.

Premium on ollut minulla käytössä, ja kohtuullisen tyytyväinen olen ollut.
Öärz
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.