Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

OnOff-myymälöitä siirtyy Expertille

Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva

20.7.2011 15:07 Kodinelektroniikkamyyjä Expert ostaa 30 konkurssiin hakeutuneen kodintekniikka- ja elektroniikkaketju OnOffin 67 liikkeestä.

Norjalainen Expert-ketju ostaa OnOffin liikkeitä Ruotsista. Liikkeet aloittavat toimintansa uuden isännän alaisuudessa elokuun alussa. Expert-ketjulla on Ruotsissa yli 200 myymälää.

– Saamme kaupasta suuruuden tuomia etuja, mikä on erityisen tärkeää kovilla markkinoilla. Saamme lisää etuja ostoihin, minkä ansisota voimme alentaa hintoja, Ruotsin Expertin toimitusjohtaja Magne Solberg sanoo tiedotteessa.

Kauppaan kuuluu lisäksi OnOffin keskusvarasto. Yhtiöt eivät paljasta kauppasummaa.

OnOffin pesänhoitaja Lars Eric Gustafssonin mukaan myös jäljelle jäävien liikkeiden ostoon on osoitettu kiinnostusta.

Norjalaiseen Expert-konserniin kuuluvalla Ruotsin Expertilla on tällä hetkellä 173 liikettä Ruotsissa, jossa sen markkinaosuus on noin yhdeksän prosenttia. Kaupalla hallinnan arvioidaan nousevan 12–13 prosenttiin.

Ruotsin Expertillä on liikkeitä tusinan verran myös muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

OnOffilla on Suomessa yksi liike, joka sijaitsee Vantaalla.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Microsoft lopettaa kirjahakunsa

24.05.2008 Microsoft luopuu Live Search Books -hankkeestaan, jossa digitoitiin kirjoja hakukoneita varten.


Kolme vuotta sitten

Bada-älypuhelin on täällä

24.05.2010 Korealainen matkapuhelinvalmistaja Samsung Electronics tuo myyntiin ensimmäisen kännykkänsä, joka käyttää yhtiön Bada-mobiilialustaa.

.