Googlen katukuvaajat tulevat taas Suomeen

Kuva: EPA
28.7.2011 14:37 Hakukoneyhtiö Google ryhtyy ottamaan lisää kuvamateriaalia Suomesta. Kuvaajat tulevat Suomeen elokuussa.
Google tuo elokuussa Suomeen kuvausautojen lisäksi kolmipyöräiset polkupyörät. Autoissa ja polkupyörissä on korkealle sijoitettu kamera, joka tallentaa maisemista kuvia ja 360 asteen katutason näkymiä.
Polkupyörien avulla Google ottaa kuvia sellaisista Suomen paikoista, joihin ei pääse autolla. Näitä ovat puistot, pyöräilyreitit, retkeilypolut, nähtävyydet.
Google julkaisee Street View –näkymiä maps-karttapalvelussaan. Google on tiukentanut julkaisulinjaansa edellisestä kuvauskierroksesta. Yhtiön mukaan kaikista kuvista sumennetaan kasvot ja autojen rekisterinumerot ennen julkaisua.
Kommentit (46)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kiihkeimmät Google-vihaajat löytänevät silti vainoharhaisia valituksen aiheita. Me muut voimme nauttia hienoista näkymistä.
Anonyymi
nyt on aivan pakko mennä eduskuntatalon eteen seisoon alasti jobs naamarin kanssa :)
Mun on pakko tehdä noin vaimon kanssa, kun se käskee. Eduskuntatalon eteen menen tietysti Elop-naamarin kanssa.
Anonyymi
Anonyymi
Hyvä palvelu ja ei voi muuta sanoa kuin, että täydellisiä idiootteja ne, jotka eivät tämän päälle ymmärrä.
Anonyymi
Miksiköhän ei kookle anna karttoja esim. Israelista, saatikka street wieviä??
Anonyymi
nyt on aivan pakko mennä eduskuntatalon eteen seisoon alasti jobs naamarin kanssa :)
Siinä lukee summennetaan, ei suurennetaan.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa 10:41
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OLPC:n Walter Bender keskittyy Sugar-käyttöliittymän hiomiseen
19.05.2008 One Laptop Per Child -hankkeesta lähtenyt Walter Bender on perustanut organisaation nimeltä Sugar Labs, jonka tehtävänä on alun perin XO-halpamikrolle luodun Sugar-käyttöliittymän jalostaminen.
Kolme vuotta sitten
Nokia laski, Samsung kasvoi kännykkämarkkinoilla
19.05.2010 Matkapuhelinvalmistaja Nokian markkinaosuus tammi–maaliskuussa ostetuista matkapuhelimista laski. Nokian osuus supistui vuoden aikana reilulla prosenttiyksiköllä 35,0 prosenttiin. Yhtiö on kuitenkin yhä maailman suurin matkapuhelinten valmistaja. Näin arvioi tutkimusyhtiö Gartner tuoreessa raportissaan.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi














