Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Microsoftille patenttitaistossa erävoitto Motorolasta

Motorolan Droid 3:ssa on Android 2.3 -käyttöjärjestelmä.
Kuva: Motorola

21.12.2011 09:03 Googlen Android-käyttöjärjestelmä on kaikkien hampaissa. Microsoft on saanut alustavan voiton Motorolaa vastaan nostamassaan patenttikanteessa.

Yhdysvaltain kansainvälisen kauppakomission ITC:n alioikeuden tuomari antoi tiistaina Microsoftin kantaa puoltavan osaratkaisun laajassa patenttikanteessa Motorolaa vastaan. Päätös koski Motorolan Android-puhelimen menetelmää, jolla käyttäjä voi luoda kokouskutsuja ja ryhmäaikatauluja mobiililaitteelta.

Patenttibloggaaja  Florian Mueller arvio, että liike-elämässä kokousten ja tapaamisten järjestäminen matkapuhelimella on yleistä ja ominaisuus on käytännössä välttämätön. Tapaamisten järjestäminen puhelimella on leviämässä myös yhteisöverkostojen piiriin, joten se on tärkeä myös yksityiskäytössä.

Alioikeuden tuomarin päätöksen mukaan Motorola loukkaa neljää Microsoftin patenttia. Päätös on alustava ja se voi muuttua tuomaripaneelin käsittelyssä muutamassa kuukaudessa.

Kaikkiaan Microsoftin ja Motorolan välisessä patenttikiistassa on kyse yli 50 patentista. Juttuja käsitellään useissa tuomioistuimissa Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Microsoftin tähtäimessä panna kapuloita Googlen Android-pohjaisten puhelinten voittokulkuun markkinoilla. Siinä sen tavoitteet ovat samanlaiset kuin Applen, joka maanantaina sai pienen voiton ITC:n tuomaripaneelilta.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (27)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Siinäpähän yrittää estää Applen ja Androidin voittokulkua. Keskittyisivät ennemmin tekemään toimivia ja bugittomia tuotteita, edes sen yhden kerran.
m$ on syöpä 21.12.2011 9:30

Anonyymi
Google se vaan yrittää myydä kaikkien yksityisyyden ja kaiken lisäksi varastetilla softilla!

Tätä ei muut tee.. Vai?
iOmena on pahempi.. 21.12.2011 9:32

Anonyymi
Järjettömiin mittasuhteisiin paisunut tämä nykyinen patenttisota. Patentteja ostetaan huutokaupalla, jotta kilpailija saadaan vaikeuksiin. Patenttien alkuperäistä ideaa ei ilmeisesti kukaan enää muista.

Patenttien suoja-ajan voisi lyhetää vaikkapa muutamaan vuoteen niin loppuisi patenttitrollien ja muiden vastaavien elanto lyhyeen.
Äly hoi 21.12.2011 9:35

Anonyymi
Motorolalle kuuluisi huomattavasti suurempi markkinaosuus ja tuotot. Esim. Nokian kaikki suuret innovaatiot ja ideat ovat röyhkeästi viety Motorolalta.
Nimetön 21.12.2011 10:00

Anonyymi
Mikkisofta - tuo pahuuden ja ahneuden yritysmuotoinen ruumiillistuma.
Heil parhaat tuomari 21.12.2011 10:07

Anonyymi
Vaikka M$ saisi kuinka paljon rojalttituloja Androidista, ei sekään riittäisi koska tavoite on tuhota Android.

Mäsä käy sotaa Googlea, mutta ennen kaikkea tavallisia Android-käyttäjiä vastaan. Vaikka se voittaisi jonkun yksittäisen taistelun, niin se häviää sotansa kuluttajia vastaan.
Nimetön 21.12.2011 10:11

Anonyymi
Artikkelissa unohdettiin tai ei tiedetty mainita, että Microsoft maksaa Florian Muellerille bloggaamisesta. Tämä on ihan yleisesti tiedossa asiaan perehtyneiden IT-lakimiesten keskuudessa.
Bloggaaja 21.12.2011 10:12

Anonyymi
Vaikka M$ saisi kuinka paljon rojalttituloja Androidista, ei sekään riittäisi koska tavoite on tuhota Android.

Mäsä käy sotaa Googlea, mutta ennen kaikkea tavallisia Android-käyttäjiä vastaan. Vaikka se voittaisi jonkun yksittäisen taistelun, niin se häviää sotansa kuluttajia vastaan.


Näin on, M$ vihaa Androidia koska se perustuu linuxiin ja M$ on aina vihannut linuxia. Säälittävää tuollainen viha. Ja lisäksi M$ vihaa myös Googlea, itseasiassa M$ vihaa kaikkea joka kilpailee M$:n kanssa.
Nimetön 21.12.2011 10:20

Anonyymi
Jaaha, M$-peukuttaja näköjään iski taas.

M$-peukuttaja, Micro$oftia sairaalloisesti fanittava tyyppi joka miinustaa kaiken jossa kritisoidaan fanin palvomaa yhtiötä ja ylöspeukuttaa kaikki M$-myönteiset viestit, omansa mukaanlukien.
Nimetön 21.12.2011 10:29

Anonyymi
Siinäpähän yrittää estää Applen ja Androidin voittokulkua. Keskittyisivät ennemmin tekemään toimivia ja bugittomia tuotteita, edes sen yhden kerran.


hahahahah MS tulee ja jyrää
noi pilipali ja huuhaa firmat mitään voi

tiedätkö mikä on maailmaan yleisin käyttis, annanko vinkin alkaa W
Nimetön 21.12.2011 10:50
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2008

Viisi vuotta sitten

Suomen hallitus: Antenniverkon hd-lähetykset syksyllä 2009

19.06.2008 Hallitus päätti torstaina vapaiden taajuuksien käytöstä. Uudet televisiokanavat ja laajakaistaiset matkaviestinverkot saavat käyttöönsä analogiselta televisiolta vapautuneita taajuuksia. Myös teräväpiirtotelevisiolle osoitetaan taajuuksia.

.