Applen paljastus: Oppikirjat iPadiin

Kuva: EPA
20.1.2012 09:28 Yhdysvaltalainen it-yhtiö yrittää tunkeutua koulujen oppimateriaalimarkkinoille. Taulutietokoneisiin on tulossa sähköisiä koulukirjoja.
Puhelin- ja tietokonevalmistaja Apple on esitellyt uuden palvelun, jolla yhtiö tuo oppikirjojen digitaalisia versioita iPad-taulutietokoneisiin.
New Yorkin Guggenheim-museossa pidetyssä tilaisuudessa Apple esitteli iBooks 2 -nimisen palvelun.
Yhtiön markkinointijohtajan Phil Schillerin mukaan palvelun on tarkoitus tehdä oppikirjoista aiempaa vuorovaikutteisempia ja mahdollistaa esimerkiksi verkkopalveluista tutut hakutoiminnot.
Samassa yhteydessä Apple esitteli myös ohjelman, joka on suunnattu kirjailijoille. Ohjelman on tarkoitus laskea kynnystä kirjojen tekemiseen.
Muun muassa kouluissa ja yliopistoissa käytettävät oppimateriaalit houkuttelevat Applea, sillä materiaalien markkinat ovat suuret. Uuden palvelunsa avulla kalifornialainen yhtiö toivoo voivansa saavuttaa jalansijaa markkinoilla.
Applen Schillerin mukaan noin 1,5 miljoonaa iPad-taulutietokonetta käytetään tällä hetkellä opiskeluun. Uusien palveluiden esittelyn yhteydessä Apple kertoi yhteistyöstä Pearson-, McGraw Hill- ja Houghton Mifflin Harcourt -kustantajien kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta
26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (112)
Jos haluat periä siitä rahaa ibooksissa, et saa levittää sitä missään muualla, joudut tekemään erillisen sopimuksen asiasta ja silti applella on oikeus koska tahansa poistaa se, kertomatta sen tarkemmin syytä.
Jos haluat periä siitä rahaa ibooksissa, et saa levittää sitä missään muualla, joudut tekemään erillisen sopimuksen asiasta ja silti applella on oikeus koska tahansa poistaa se, kertomatta sen tarkemmin syytä.
Tutkimusyhtiö Nielsenin mukaan iPhone 4S:n julkaisu on aiheuttanut valtavan muutoksen yhdysvaltalaisten kuluttajien älypuhelinvalintoihin loppuvuonna. Tuoreimman tilaston mukaan viimeisen kolmen kuukauden aikana älypuhelimen hankkineista kuluttajista 44.5 prosenttia osti iPhonen, kun luku oli lokakuussa vain 25.1 prosenttia. iPhonen hankkineista kuluttajista 57 prosenttia sanoo ostaneensa iPhone 4S:n.
Sen sijaan Androidin osuus oli yllättäen tippunut 46 prosenttiin lokakuun 62 prosentista. Research In Motionin osuus laski myös 7.7 prosentista 4.5 prosenttiin.
Microsoftin tilanne ei herätä toivoa. Windows Phone 7:n osuus oli vain 1.4 prosenttia. Se on jopa vähemmän, kuin Microsoftin vanhan käyttöjärjestelmän Windows Mobilen markkinaosuus.
Juu Jenkit on tunnetusti Pisa testien keskitason alapuolella, ja tämän myötä kyllä lasku jatkuu häntäpäähän.
Suomi lapset ollut koko Pisa testien ajan huippupäässä. Suur Kiitos Symbian Ja MS:lle jotka luoneet laadukkaita opetusmateriaalia ja hyvä puutteet opiskelulle ja Hyvät opettajat/ Vanhemmat & Kotiolot tietenkin ja ne perimä Geenit
Pienessä pöllyssä kun Ubuntulla kaiken tekee niin ei kaikki maksamiseen liittyvät jutut ole niin tärkeitä.
Itseasiassa onnistuu. Sen lisäksi niiden kommentien etsiminen onnistuu näppärästi toisin, kuin kirjassa. Kannattaa katsoa esittely Applen sivuilta, niin pysyt taas kehityksessä mukana.