Nokia nostaa asemiaan Intiassa tupla-sim -puhelimilla

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
26.1.2012 07:00 Matkapuhelinvalmistaja Nokia valtaa takaisin Intiassa menettämiään asemia. Yhtiö on noussut kaksois-sim-puhelimien markkinajohtajaksi.
Nokia tuli kaksois-sim-puhelimien markkinoille jälkijunassa, mutta seitsemällä mallilla yhtiö on voittanut 19 prosentin markkinaosuuden tässä sarjassa.
Cyber Media Researchin mukaan kahden sim-paikan puhelimet vastasivat 54 prosentista Intian kännykkämarkkinoista marraskuussa. Toisena oli Micromax 7,1 ja kolmantena Karbonn 6,9 prosentilla.
Nokia on hyötynyt Intian valuutan rupian devalvoitumisesta, kun taas intialaiset valmistajat ovat joutuneet kärsimään siitä. Rupian arvo on laskenut puolessa vuodessa yli 20 prosenttia. Nokia hankkii huomattavan määrän komponentteja Intiasta kun taas intialaiset valmistajat ostavat kaikki komponenttinsa Kiinasta tai muualta ulkomailta.
Maxx Mobile, Lava, Micromax ja Karbonn ovat kaikki joutuneet nostamaan hintojaan. Lisäksi ne joutuvat turvautumaan kylkiäisiin ostajia houkutellakseen. Asiasta kertoo The Hindu Business Line.
Nokian markkinaosuus oli korkeimmillaan noin 60 prosenttia, josta se tipahti 30 prosenttiin, kun kaksois-sim-puhelimet ponnahtivat myyntikärkeen. Nokia toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi heinä-syyskuun tulosjulkistuksen yhteydessä, että Nokia oli toimittanut 18 miljoonaa kaksois-sim-puhelinta maailmanlaajuisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Väitös tukkii wlan-vuotoja
26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (7)
Intiassa tuli yksi kauan odotettu lakiuudistus voimaan. Se avasi portit täysin Applelle (erityisesti Apple Store). En muista nyt joko Foxconnin uusi Intian tehdas on valmis, mutta Apple on joko aloittanut tai aloittaa iPhonejen ja iPadin valmistuksen Intiassa. Brasilian tehdas aloittaa myöskin toimintansa näinä päivinä.
Kannattaa nauttia tästä hetkestä meinaan se menee ohi sillä hetkellä, kun Apple starttaa ja pistää koneeseen kierroksia.
Meinaat että kehitysmaaihmiset ostavat $50 kännykän sijaan $800 iPhonen?
Kiitos, nautitaan! Onhan tämä hienoa. Applen tuplasim luuria sopuhintaan odotellaan varmaan aivan näinä päivinä, varmaan samanmoinen floppi kuin miniMac.