Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Samsungille taas takaisku patenttitaistossa

Kuva: EPA/WOLFGANG KUMM

27.1.2012 13:29 Apple on saanut saksalaisessa tuomioistuimessa erävoiton yhtiön ja Samsungin välisessä patenttikiistassa.

Saksalainen oikeusistuin päätyi matkapuhelinteknologiaa koskevassa patenttikiistassa amerikkalaisen Applen kannalle. Häviölle jäi korealainen Samsung.

Mannheimilaisen oikeusistuimen päätöksen kohteena oli yksi Samsungin kolmesta patentista, joita Apple Samsungin mukaan oli loukannut.

Kyseessä on lyhyessä ajassa Applen toinen erävoitto. Viikko sitten saksalainen oikeusistuin päätyi Applen kannalle toisen patentin käsittelyssä.

Apple on jättänyt Saksassa haasteen myös Samsungia vastaan, jotta sen valmistamien älypuhelinten myynti kiellettäisiin maassa. Düsseldorfissa oikeudelle jätetyn haasteen piiriin kuuluu kaikkiaan kymmenen Samsungin älypuhelinmallia.

Perusteena ovat Applen design-oikeudet, joita Samsung haasteen mukaan loukkaa. Apple on jättänyt erikseen haasteen myös viidestä Samsungin tabletista.

Kiista on Applen ja Samsungin maailmanlaajuista mittelyä, joka alkoi viime vuoden huhtikuussa, kun Apple syytti Samsungia sen iPadin ja iPhonen kopioinnista Galaxy-tuotteisiin.

Jutun kirjoitti: Reuters–Digitoday

Reuters–Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
ELi Samsung häviää näitä oikeusjuttuja ja Apple voittaa, mutta kuitenkin suurimman osan mielestä Apple on se paha? Jep jep :)
ELi Samsung häviää näitä oikeusjuttuja ja Apple voittaa, mutta kuitenkin suurimman osan mielestä Apple on se paha? Jep jep :)

Ei. Kumpikaan ei ole vielä voittanut mitään merkittävää, molempien haasteet tuntuvat menevän pääosin nurin. Apple on saanut taistelun ainoan vähänkin konkreettisemman voiton pakotettuaan Samsungin muokkaamaan Galaxy Tabin ulkonäköä joillain markkinoilla, mutta tämäkään ei käytännössä ole haitannut Samsungin menoa.

Sen sijaan juristit ovat kyllä jo voittaneet, ja tulevat voittamaan vielä lisää.

No hemmetti peukuttaja, miksi tuolle piti antaa punaista? Kommentissahan sanotaan Applen johtavan karvan verran.

Vai onko standardeja nyt muutettu niin, että vain "Apple tappaa teidät KAIKKI!!!!"-tason kommentit saavat vihreää?
Huono 2
Samsung oli älypuhelimissa maailman suurin viime vuonna

Samsungin mobiilipuolella menee lujaa, sillä sen osuus Samsung Electronicsin koko vuoden liikevaihdosta on jo kolmannes. Liikevoitto kasvoi viime vuoden aikana jopa 90 prosenttia.
Taas Saksasta. Onkohan siellä jotenkin lahjotut tuomarit tai jotain?
Operaa
Samsung oli älypuhelimissa maailman suurin viime vuonna

Samsungin mobiilipuolella menee lujaa, sillä sen osuus Samsung Electronicsin koko vuoden liikevaihdosta on jo kolmannes. Liikevoitto kasvoi viime vuoden aikana jopa 90 prosenttia.

Ei muuten pidä paikkaansa. Kannattais lukea vähän uutisia enemmän.
i=1
Huono 2
Samsung oli älypuhelimissa maailman suurin viime vuonna

Ei muuten pidä paikkaansa. Kannattais lukea vähän uutisia enemmän.
no luetaan porukalla: tech.fortune.cnn.com/2012/01/27/smartphone-wars-apple-won-the-quarter-samsung-the-year/
-o-
Ei mene Linux-pohjaisella Androidilla muutenkaan hyvin. Käyttöjärjestelmästä on tulossa pahempi virusimuri kuin Windowsista ikinä:

The largest-ever Android malware campaign may have duped as many as 5 million users into downloading infected apps from Google's Android Market, Symantec said today.

www.computerworld.com /s/article/9223777/Massive_Android_malware_op_may_have_infected_5_million_users

Nousu ja tuho
Oho artikkeli puhuikin Windows Phonesta joka on massiivinen virusimuri!
Nousu ja tuho
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.

Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.