Nokia Siemens aloittaa yt-neuvottelut Suomessa

31.1.2012 13:07 (päivitetty 14:07) Nokia Siemens Networks suunnittelee henkilöstönsä vähentämistä Suomessa enintään noin 1200:lla vuoden 2013 loppuun mennessä.
Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks (NSN) aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on vähentää enintään 1200 työpaikkaa Suomessa vuoden 2013 loppuun mennessä.
Yt-neuvottelut alkavat 8. helmikuuta.
NSN kertoi viime marraskuussa strategiamuutoksesta, jonka tavoitteena on erikoistua langattomaan laajakaistaan ja palveluihin.
Tuolloin NSN ilmoitti myös maailmanlaajuisista kustannussäästöistä, joiden tarkoituksena on parantaa yhtiön kannattavuutta ja kilpailukykyä. Marraskuussa yhtiö arvioi vähentävänsä ensi vuoden loppuun mennessä maailmanlaajuisesti jopa 17 000 työpaikkaa.
Leikkauksilla NSN tavoittelee miljardin euron kulusäästöjä, sillä yhtiön kannattavuus on heikko. Loka–joulukuussa NSN:n liikevoittoprosentti (ei-IFRS) oli 4,6. Viime viikon osavuosikatsauksessa Nokia arvioi, että liikevoittoprosentti painuu tappiolliseksi tämän vuoden alkupuolen aikana.
Pahin isku
Espooseen
Suunniteltujen vähennysten odotetaan koskevan kaikkia verkko-Nokian toimipaikkoja Suomessa. Vaikutusten Espoossa arvioidaan olevan noin 700, Oulussa noin 150 ja Tampereella noin 350 tehtävää.
Tuntipalkkaiset työntekijät Oulun tehtaalla ja Espoossa sijaitsevassa varastossa ovat yt-neuvottelujen ulkopuolella.
NSN työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 6 900 ihmistä.
NSN suunnittelee toimenpiteitä, joilla tuetaan irtisanottujen uudelleenkoulutusta ja -työllistymistä.
Suomen lisäksi NSN irtisanoo väkeään myös Saksassa, jossa yhtiö harkitsee 2 900 työntekijän irtisanomista.
Maailmanlaajuisesti tarkastellen suurin yksittäinen maa NSN:lle on Saksa. Yhtiön toissa vuotta käsittelevän raportin mukaan 12 prosenttia firman työntekijöistä oli Saksassa vuoden lopussa.
Suomessa työntekijöistä oli 11 prosenttia ja Kiinassa saman verran.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Väitös tukkii wlan-vuotoja
26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
Tarkoitat kai Applen. Nokialla sen sijaan kaikki menee päin mäntyä.
Tarkoitat kai Applen. Nokialla sen sijaan kaikki menee päin mäntyä.
Applen ei tarvitse irtisanoa, kun se käyttää halpatyövoimaa, jolla ei ole mitään työhön liittyviä oikeuksia.
Nokia sentään työllistää paljon normaalipalkkaisia ihmisiä.
Oikeus se on sekin, että saa pitää työpaikkansa. Usein tuo halpatyövoima asuu sellaisissa maissa, joissa kustannustaso on mitättömän alhainen ja pienelläkin palkalla pystyy elättämään koko lähisukunsa.
Ja myös irtisanoo paljon normaalipalkkaisia.
Ja paljonko se kiinalainen foxconnin tehtaalla työskentelevä itsemurhalla uhkaileva työntekijä saa? Tuskin edes 50 dollaria kuussa.
Tuosta oli uutinen vähän aikaa sitten.
Eli siis apple on jenkkiläinen eli AHNÉ yhtiö, kiinalaisista työntekijöistä ei välitetä, mutta johtajien 400 miljoonan bonuksista välitetään kyllä.
Mutta laita toki ihmeessä se punapeukku jos pidät sammakoita kiihottavina
Ja täällä sama älyvapaa lause kuin talsassa.
Ja täällä sama älyvapaa lause kuin talsassa.
Ja täällä sama älyvapaa lause kuin talsassa.
Ei mitenkaan alyvapaa, vaan tarkoittaa juurikin sita mita siina kirjoitetaan.
Et sitten huomannut, mitä siinä kirjoitettiin ja mikä siinä oli älyvapaata. Ei se ollut se NSN:n strategiamuutos, vaan aivan päätön sivulause, joka ei tarkoita mitään.
Luepa tarkasti ja ajatuksella: tavoitteena on erikoistua langattomaan laajakaistaan ja palveluihin keskittyvä.