Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Googlen miljardiostos hypähti eteenpäin

Joaquín Almunia
Kuva: EPA

13.2.2012 23:36 Google saa EU:n puolesta ostaa kännykkäyhtiö Motorola Mobilityn. Kilpailuviranomaiset eivät asettaneet mitään ehtoja, mutta jäävät tarkkailemaan Googlen ja muiden käytöstä markkinoilla.

Euroopan komissio antoi tänään Googlelle luvan ostaa Motorola Mobility 12,5 miljardilla dollarilla eli noin 9,4 miljardilla eurolla.

Maanantaiksi odotettu hyväksyntä julkistettiin alkuillasta. Kuten etukäteen ennakoitiin, ei EU asettanut kaupalle mitään ehtoja.

Unioni muun muassa luottaa, että Google sitoutuu niin sanottujen frand-patenttien tarjoamiseen kilpailijoille kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.

Kyseiset patentit ovat tärkeiden telestandardien, kuten 4G:n, perustana ja ovat siksi välttämättömiä älypuhelinten valmistajille. Frand-käytäntö sanelee, että patenttien haltijat lisensoivat niitä tarvittaessa reiluin ja kohtuullisin ehdoin muille pelureille.

Motorola Mobility täydentää Googlen patenttisalkkua merkittävästi. Komissio ei kuitenkaan usko, että kauppa muuttaa oleellisesti markkinatilannetta patenttien tai käyttöjärjestelmien kannalta. Googlen Android-käyttöjärjestelmä on Motorolan lisäksi käytössä lukuisten muiden valmistajien, kuten Samsungin ja HTC:n, eri malleissa.

– Olemme hyväksyneet kaupan, koska se ei huolellisen tarkastelun perusteella itsessään synnytä kilpailuhuolia. Komissio tietenkin jatkaa kaikkien markkinapelurien läheistä tarkkailua etenkin patenttien entistä strategisemman käytön suhteen, kilpailukomissaari Joaquín Almunia toteaa.

Yhdysvaltojen odotetaan myös hyväksyvän kaupan tällä viikolla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
AAPL teki tänään kanssa uuden ennätyksen kun näyttää siltä Apple alkaa nyt nokittamaan ja Google joutuu vetämään kaikki uusimmat softansa pois USA myynnistä.
Silloin Motorolan osto on yhtä hölmöä kuin oli Nokian Navteq ja Symbian.
Googlelle voi tässä käydä köpelösti
Huono 1
Itse nautin Nokian Navteq ostosta. Tiä vaikka joskus goolen motorola ostonkin hedelmistä nauttisi. Ja Nokia on hyvissä asemissa Navteq oston kera WP leirissä. Eipä tässä ole googlella tai nokialla hätäpäivää.
hyvin pyyhkii
Huono 2
Kuukkelista on paisunut jättiläinen jolla on liikaa valtaa eri alueilla. Pilkkoa pitäisi.
Google on ilmestyskirjan peto
Huono 1
Kuulin luotettavalta lähteeltä huhun, että äble olisi vaihtamassa ankean ja kivikautisen käyttöjärjestelmänsä pois paljon parempaan, androidiin, pitääkö paikkaansa?
Steve Flops
Huono 2
Itse nautin Nokian Navteq ostosta. Tiä vaikka joskus goolen motorola ostonkin hedelmistä nauttisi. Ja Nokia on hyvissä asemissa Navteq oston kera WP leirissä. Eipä tässä ole googlella tai nokialla hätäpäivää.
Nokian osakkenomistajat ei nauti Navteqin ja Symbianin ostosta.
Metsäläisiä huijattiin ja pahasti
Huono 0
Kuulin luotettavalta lähteeltä huhun, että äble olisi vaihtamassa ankean ja kivikautisen käyttöjärjestelmänsä pois paljon parempaan, androidiin, pitääkö paikkaansa?

Veijo Esso tosiaan Juupajoen ABC kertoi että able vaihtaa androidiin. Alfa-Laval lypsykone kun synkaa sen kanssa ja able on komea hieho.
Keinosiementäjä Laitiska
Huono 0
N97 ja N8 oli ablella ennen tätä androidia.
Keinosiementäjä Laitiska
Huono 1
Abel jatkaa samalla linjalla kopioiden antenneja vanhoista mobiran citymaneista ibhöneen ja miettii miksei ne nyt toimikaan...
Äbbllle $50000000000000000000000
Huono 4
Kuulin luotettavalta lähteeltä huhun, että äble olisi vaihtamassa ankean ja kivikautisen käyttöjärjestelmänsä pois paljon parempaan, androidiin, pitääkö paikkaansa?

Ei. Olet vain juonut liian paljon kuravettä siitä wihreästä wessanroskiksesta, että nyt sinulla on suolistomato päässyt aivoihin asti, eli näet hallusinaatioita ja kuvittelet asioita.
käy lääkärissä
Huono 2
Kuukkelista on paisunut jättiläinen jolla on liikaa valtaa eri alueilla. Pilkkoa pitäisi.

Entä Microsoft?
häh
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.