Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta
6.3.2012 11:00 Turkkilainen Cukurova on onnistunut torjumaan telekonserni TeliaSoneran ja venäläisen Altimon yritykset päästä käyttämään niille omistussuhteessa kuuluvaa valtaa matkapuhelinoperaattori Turkcellissä.
Cukurovan omistaja Mehmet Emin Karamehmet löysi uuden valtti- tai viivytyskortin Lontoosta. Britannian kansanyhteisön oikeuslaitosten korkein valitusaste Privy Council tyrmäsi alemman oikeuden päätöksen, jonka mukaan Cukurovan piti luovuttaa velan panttina olevat Turkcellin osakkeet Altimolle. Osakepotti on 13,8 prosenttia koko osakekannasta.
Cukurova torjui vuonna 2005 TeliaSoneran yritykset osake-enemmistön hankkimisesta osake- ja lainajärjestelyillä venäläisen Alfa Groupin teledivisioonan Altimon kanssa. Näiden järjestelyjen seurauksena se on velkaa Altimolle 1,45 miljardia dollaria.
Brittiläisten Neitsytsaarien tuomioistuimen päätöksen mukaan Cukurovan olisi pitänyt maksaa velkansa tai luovuttaa osakkeet maanantaina 5. maaliskuuta. Privy Council asetti päätöksen kuitenkin syrjään siksi, kunnes yhtiöiden välinen maksamiskiista selviää.
Altimon mukaan Cukurova ei ole maksanut velkaansa ajoissa. Cukurova sanoo Altimon torjuneen sen velanmaksuyritykset. Altimon Euroopan yrityskaupoista vastaava johtaja Mustafa Kiral sanoi Reutersille perjantaina, että hän odottaa jutun ratkeavan vuoden loppuun mennessä. Cukurova ei kommentoinut asiaa.
Cukurova pitää valtaa Turkcellissä monimutkaisten omistusjärjestelyjen avulla, vaikka sen omistusosuus on 18 prosenttia. Operaattorin yhtiökokous- ja hallitustyöskentely on ollut yhtä kiistelyä. Siitä huolimatta Turkcell on pystynyt kasvamaan kansainväliseksi operaattoriksi, jolla on yli 34 miljoonaa tilaajaa.
Kommentit (0)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Näin piirrettiin maailman suurin omakuva
26.05.2008 Ruotsalainen taideopiskelija piirsi jättimäisen omakuvan lähettämällä gps-sirulla varustetun salkun maailmanympärysmatkalle.
Kolme vuotta sitten
HP ja Dell menettivät markkinoita
26.05.2010 Tietokonevalmistajat Hewlett-Packard ja Dell menettivät markkinaosuuksiaan kannettavissa tietokoneissa tammi–maaliskuussa, arvioi tutkimusyhtiö Gartner.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi
-
-50 e
Asus CM1740 (AMD A8-3820, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Pentium G630, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-22 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-20 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-18 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), pöytäkone














