SAP alkaa vihdoin pelittää Helsingissä

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
21.3.2012 13:10 Helsingin kaupunki alkoi lopulta purkaa valtavaa lähettämättömien laskujen kasaa. Laskusuman aiheutti siirtyminen uuteen SAP-ratkaisuun.
Helsingin kaupungilla on viimein hyviä uutisia vasta käyttöönotetusta taloushallinnon tietojärjestelmästä.
Teknisten ongelmien vuoksi lähettämättömiä laskuja on tällä hetkellä 270 000. Kaupungin mukaan laskuja lähtee asiakkaille jo tuhansia päivässä. Laskusuman purku on aloitettu.
Suurin osa Kiinteistöviraston tilakeskuksen tammikuun laskuista on lähtenyt. Muita lähteneitä laskuja ovat kaupungin mukaan osa tammikuun terveyskeskuslaskuista ja Palmian aterialaskuista. Seuraavana on tarkoitus päästä aloittamaan sairaankuljetuksen, hammashoidon ja päivähoidon laskutus.
Asiakkaille lähtee ensimmäiseksi tammikuun laskut. Myöhemmin helmikuun ja sitten maaliskuun laskut.
Ongelmille
"100 syytä"
SAP-järjestelmän kangertelu johtuu monesta asiasta. Helppoja vastauksia ei voi antaa.
– Kunpa pystyisin, projektipäällikkö Sami Rantanen Helsingin kaupungilta huokaa.
Hän korostaa, että kokonaisuuteen kuuluu noin 30 laskuttavaa järjestelmää, jotka ovat keskenään erilaisia ja eri-ikäisiä.
Rantanen voisi "luetella sata syytä", miksi ongelmat puhkesivat. Viime kädessä kysymys on siitä, että aika loppui kesken. Jälkiviisaana voi siis sanoa, että hankkeen aikataulutus meni pieleen.
Helsingin kaupunki ei kuitenkaan aio ainakaan vielä syytellä ketään osapuolia ongelmista.
Kommentit (7)
Anonyymi
Paljonko systeemin toteuttajat veloittavat ylimääräistä itse tekemistään virheistä ja niiden 'korjaamisesta'?
Anonyymi
Tässä niinkuin monessa muussa isossa projektissa on varmankin perusongelmana liian vanhaksi päästetty nykyjärjestelmä joka johtaa liian suuriin muutoksiin.
Ja kun ei muutosken suuruutta pääse rajaamaan niin sen suuruus korreloi suoraan virhekohtien ja määrittelyvirheiden määrään.
Ulkopuolisella toimittajalla on aika vähän mahdollisuuksia toimittaa järjestelmää jonka määritykset ovat puutteelliset tai alati muuttuvat.
Hyvä kun projektin tämä vaihe saatiin/saadaan valmiiksi. Se on itsessään palkitsemisen arvoinen suoritus!
Anonyymi
SAP
Kokemuksieni mukaan aivan onneton kyhäelmä,
jossa oletuksena on että käyttäjä palvelee
tietojärjestelmää eikä toisinpäin.
Käyttöliittymä ja terminologia on jotain aivan uskomatonta.
Anonyymi
Eiköhän se ongelma löydy lyhenteestä:
SAP
Kokemuksieni mukaan aivan onneton kyhäelmä,
jossa oletuksena on että käyttäjä palvelee
tietojärjestelmää eikä toisinpäin.
Käyttöliittymä ja terminologia on jotain aivan uskomatonta.
Ei, vaan onni ja autuus löytyy lyhenteestä: SAP. Todella monipuolinen, mukautuva ja luotettava järjestelmä. Niinkuin kaiken tekemisen kanssa, käyttöönottokonsulttien tulee tietää mitä tekevät ja käyttäjän, mitä haluaa tehtäväksi. SAP pelittää, jotkut toiset selittää.
Anonyymi
Noin ikään kuin muun muassa, joten ymmärrän projektipäällikkö Rantasta täysin. Hänen kommenttiensa perusteella syntyy vaikutelma miehen olleen "kädet savessa" tässä projektissa.
Jälkiviisaana ja vierestäseisojana on helppo sanoa, että johtoportaan olisi pitänyt hyväksyä vanhojen järjestelmien lisenssien jatkaminen osittain tällekin vuodelle - ainakin kriittisimpien systeemien osalta. Eikä omasta ammatillisesta mielestäni mitään laskutusjärjestelmää pitäisi hyväksyä käyttöön ilman vähintään yhden kuukauden kestänyttä onnistunutta rinnakkaiskäyttöä.
Anonyymi
Äärettömän jäykkä ja raskas järjestelmä jonka osaajia Suomessa erittäin vähän.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Näin paljon Google tienaa klikkauksista
25.05.2010 Hakukoneyhtiö Google paljastaa vihdoinkin, miten suuren osuuden yhtiö pitää itsellään verkossa kerätyistä mainostuloista.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi













