Nenänsä murtanut uhkasi Applea käräjillä

Kuva: EPA/PETER FOLEY
26.3.2012 13:22 Yhdysvaltalainen 83-vuotias nainen on haastanut teknologiajätti Applen liian läpinäkyvistä ovista. Yllättäen Apple taipui muuttamaan oviensa ulkoasua, CBS New York kertoo.
New Yorkin Queensissa asuva iäkäs nainen ei ollut huomannut Applen Long Islandin liikkeeseen johtavia lasiovia. Hän mursi nenänsä kävellessään ovia päin. Nainen vaatii Applelta oikeusteitse miljoonaa dollaria.
– Apple haluaa olla tyylikäs ja moderni ja käyttää liikkeissään sellaisia arkkitehtuurisia ratkaisuja, jotka vetoavat teknoyleisöön, mutta toisaalta heidän täytyy ottaa huomioon vaarat, joita tämä korkean teknologian arkkitehtuuri asettaa joillekin ihmisille, naisen asianajaja sanoi CBS New Yorkille.
Naisen mukaan Apple oli välinpitämätön, koska se ei ollut asettanut varoituksia läpinäkyviin oviin.
Vastaavanlaiset syytteet ovat Yhdysvalloissa yleisiä, eivätkä kaikki ole kaatuneet oikeudessa. Applekin reagoi syytteisiin viikonloppuna, CBS kertoo. Oviin on nyt ilmestynyt varoitustarrat.
Kommentit (26)
Anonyymi
Olen itsekin törmännyt epähuomiossa Prisman pyöröoviin, joten en yhtään ihmettele mikäli vanhempi henkilö onnistuu toistamaan saman virheen ja vielä niin että jotain murtuu. Vanhuksella on perusteet ja vahingosta on näyttöä, korvaussumma tosin on naurettava mutta niinhän ne useasti ovat tuolla mantereella.
Apple on ehkä ollut edelläkävijä käyttöliittymissä mutta se ei selvästikään ole toteutunut kyseisen oven kohdalla; iäkkäitä ym erityistapauksia ei ole harkittu ovea suunniteltaessa.
Anonyymi
Anonyymi
Toki lasiovet ilman merkintöjä on joskus vaikea havaita, mutta jos on kävelemässä kohti lasirakennusta, niin miten toi mummo edes tiesi missä kohdassa on ovi.
Anonyymi
Tässä on taas yksi oivallinen esimerkki siitä kun ihmiset eivät enää osaa ottaa vastuuta omasta elämästään. Aina etsitään syyllinen jostain toisesta vaikka todellisuudessa pitäisi itse ottaa vastuu omista tekemisistä.
Toki lasiovet ilman merkintöjä on joskus vaikea havaita, mutta jos on kävelemässä kohti lasirakennusta, niin miten toi mummo edes tiesi missä kohdassa on ovi.
keskustelu.suomi24.fi/node/759195
Anonyymi
Apple on ehkä ollut edelläkävijä käyttöliittymissä mutta se ei selvästikään ole toteutunut kyseisen oven kohdalla; iäkkäitä ym erityistapauksia ei ole harkittu ovea suunniteltaessa.
edelläkävijä? macmaa.com/2012/03/26/steve-jobs-hylkasi-apple-tvn-uuden-kayttoliittyman-vuosia-sitten/
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tässä on taas yksi oivallinen esimerkki siitä kun ihmiset eivät enää osaa ottaa vastuuta omasta elämästään. Aina etsitään syyllinen jostain toisesta vaikka todellisuudessa pitäisi itse ottaa vastuu omista tekemisistä.
Toki lasiovet ilman merkintöjä on joskus vaikea havaita, mutta jos on kävelemässä kohti lasirakennusta, niin miten toi mummo edes tiesi missä kohdassa on ovi.
Niin että jos joku ampuu päähän, oma vika kun seisoo väärässä paikassa.
Anonyymi
Applekin reagoi syytteisiin viikonloppuna, CBS kertoo. Oviin on nyt ilmestynyt varoitustarrat.
Kuten tavallista, liian myöhään mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan.
Anonyymi
Vuodenvaihteessa itse kävelin päin postin lasista ovea, kyseinen posti on kauppakeskuksen sisällä ja ovi on lähes kokonaan läpinäkyvää lasia ilman mitään kuviointia tai paksuja reunuksia lasin ympärillä jne.
Luulin postin olevan vielä auki, kun valot oli päällä siellä ja porukkaa liikkui sisällä. Postin aukioloaikana se ovi on aina pysyvästi auki, eli siitä voi kävellä suoraan sisään availematta ovea.
No posti olikin mennyt juuri kiinni, ja ovi vedetty kiinni. Kävelin suoraan päin sitä lasia. Lasi oli niin puhdas ja kirkas ettei sitä yksinkertasesti nähnyt, valokaan ei heijastunut lasista niin, että se olisi paljastunut.
Täräytin kesken nopean kävelyn naamani siihen oveen ja sitten mentiin nurin. Hetken olin pökerryksissä ja kiroilin mokomaa ansaa, mutta onneksi ei käynyt mitään pahempaa minulle eikä ovelle.
Minusta tuollaisiin oviin pitäs ehdottomasti laittaa esim koristeraita, joka helpottaa lasioven näkemistä. Esim täällä pk-seudulla lasiseinäisissä dösäpysäkeissä on tuollainen raita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Dvd:n katselu Linux-koneessa muuttui rikolliseksi
26.05.2008 Helsingin hovioikeus kumosi viime torstaina antamallaan päätöksellä käräjäoikeuden vapauttavan päätöksen niin sanotussa CSS-jutussa. Hovin mukaan Mikko Rauhala ja toinen vastaaja syyllistyivät tekijänoikeuslain kieltämään tehokkaan suojauksen purkamiseen.
Kolme vuotta sitten
Lehti: Viranomaiset tutkivat Applen musiikkikauppaa
26.05.2010 It-yhtiö Applen musiikkiin liittyvä liiketoiminta joutuu Yhdysvaltain viranomaisten syyniin, kertoo sanomalehti The New York Times.
Taloussanomat
- Kreikka-vakuuksien asiakirjoja yhä piilossa 06:01
- Avoimuuden teesejä kaivattaisiin myös Frankfurtiin 06:08
- Valkoisen t-paidan vuosisata 07:01
- EU:n Van Rompuy haluaa neljän kuukauden nuorisotakuun 09:46
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone














