Applen Cook availee lompakkoa Pekingissä

Toimitusjohtaja Tim Cook ilmoitti lokakuussa, että Kiina on Applen toiseksi suurin markkina-alue.
Kuva: Bloomberg
27.3.2012 07:00 (päivitetty 09:15) Maailman arvokkain teknologiayhtiö Apple ilmoitti harkitsevansa suurempia sijoituksia Kiinaan yhtiön toimitusjohtaja Tim Cookin Pekingin vierailun yhteydessä.
Apple oli sangen niukkasanainen toimitusjohtaja Tim Cookin yllätysvierailusta Pekingiin maanantaina. Uutistoimisto Bloombergille yhtiön Kiinan edustaja Caroline Wu kertoo, että Cookilla oli ollut ”hienoja tapaamisia” kiinalaisjohtajien kanssa. Johtajien nimiä hän ei kuitenkaan paljastanut.
– Kiina on meille hyvin tärkeä ja odotamme tulevaisuudessa vielä suurempia investointeja ja kasvua täällä, Wu sanoo kertomatta tarkempia yksityiskohtia.
Wu ei sitonut Cookin vierailua millään tavalla meneillään olevan oikeudenkäyntiin, jossa Guangdongin korkein oikeus käsittelee Applen valitusta iPad-tuotemerkin Kiinan omistusoikeudesta. Alempi tuomioistuin on päättänyt tuotemerkin kuuluvan Proview Shenzhenille.
Cook pistäytyi myös Applen Joy Cityn kaupassa, jossa hän poseerasi henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa.
Applen uusi iPad sai viikonlopun aikana Kiinan markkinoilla pakollisen laatuhyväksynnän. Sen 3G-versio tarvitsee kuitenkin myös verkkohyväksynnän ennen myyntiin tuloa.
Tuotemerkkiriita ei ole suuresti hidastanut iPadin myyntiä tähän mennessä. Markkinatutkimusyritys Canalysin mukaan iPadilla on 69 prosentin markkinaosuus Kiinan taulutietokoneissa.
Kiinan on Applen toiseksi suurin markkina Yhdysvaltain jälkeen.
Kommentit (23)
Anonyymi
Jakaisi ne Applen rahat kiinalaisille.
Niitähän se Apple on käyttänyt orjinaan.
Jokaiselle kiinalaiselle n. 70 taalaa.
Nokia varmaan tekisi saman onhan se riistänyt samalla lailla kiinalaisia.Ai niin eihän Nokialla ole rahaa niin paljoa.
Anonyymi
Taitaa mielummin jakaa kulisseissa muutamalle kepinheiluttajalle ja näin säästää ja pääsee vaikuttamaan investointiaikeiden läpimenoon maan päätäntäelimessa.
Anonyymi
....
Nokia varmaan tekisi saman onhan se riistänyt samalla lailla kiinalaisia.Ai niin eihän Nokialla ole rahaa niin paljoa.
Ai samalla lailla? Ehkä "hiukan" kauemmin ja rajummin.
Mutta totta, nokian kohdalla, tyhjästä on paha nyhjästä.
Anonyymi
Jakaisi ne Applen rahat kiinalaisille.
Niitähän se Apple on käyttänyt orjinaan.
Jokaiselle kiinalaiselle n. 70 taalaa.
Nokia varmaan tekisi saman onhan se riistänyt samalla lailla kiinalaisia.Ai niin eihän Nokialla ole rahaa niin paljoa.
:) osui ja upposi!
Anonyymi
Anonyymi
Nokia varmaan tekisi saman onhan se riistänyt samalla lailla kiinalaisia.
hs.fi/talous/artikkeli/Nokia+lopetti+alihankkijoiden+k%C3%A4yt%C3%B6n+puhelinten+valmistuksessa/1135244604689

Tosiasioiden levittäminen on jyrkästi kielletty.
Se on iUskonnon vastaista iRienausta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 10:46 Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus 09:19
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi MacPeople-kauppa myy "ei oota" heti kättelyssä
20.05.2008 MacPeople avasi maanantaina kolmannen liikkeensä. Kauppa on Helsingin World Trade Centerissä Aleksanterinkadulla Suomen matkatoimiston entisiässä tiloissa. Toisella puolella katua on Nokian lippulaivakauppa.
Kolme vuotta sitten
Muhammed-tempaus sulki Facebookin Pakistanissa
20.05.2010 Pakistan määräsi Facebookin kiinni sen jälkeen, kun yhteisöpalvelussa alettiin suunnitella Piirrä Muhammed -päivää.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Brittien keskuspankkipomo: Nyt pitäisi tukea talouskasvua 09:19
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Varo, uusi tallennuslevy voi kadottaa tietosi 07:35
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Suunta vaihtumassa – sähköä pian Suomesta Venäjälle 07:47
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:35
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- » Taloussanomat.fi