Sony yrittää saada tv-tuotannon rullaamaan

Howard Stringer siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.
Kuva: DIVYAKANT SOLANKI / EPA
28.3.2012 14:03 Sony järjestelee johdon tehtävät ja divisioonat uuteen uskoon. Tv-valmistus siirtyy suoraan pääjohtajan alaisuuteen.
Japanilaisen Sonyn tuleva pääjohtaja Kazuo Hirai aikoo ottaa henkilökohtaisesti vastuulleen yhtiön televisiotoiminnan, jonka on ennakoitu tekevän jo kahdeksatta vuotta peräkkäin tappiota.
Sony on maailman kolmanneksi suurin televisionvalmistaja. Päinvastoin kuin korealaiset Samsung ja LG, se ei ole saanut toiminnasta kannattavaa.
Sony ilmoitti tiistaina muutoksista divisiooniensa organisaatiossa ja johdossa. Ne tulevat voimaan huhtikuun alussa, kun Sonyn musiikkibisneksessä kannuksensa ansainnut 51-vuotias Hirai astuu yhtiön johtoon.
Hän seuraa 70-vuotiasta Howard Stringeriä, josta tulee hallituksen puheenjohtaja kesäkuun yhtiökokouksen jälkeen. Pääjohtajanimityksestä kerrottiin jo helmikuun alussa.
Hirai on kertonut tekevänsä "tuskallisia" kustannusleikkauksia markkinaosuuksia menettäneessä ja tappiota tekevässä yhtiössä, joka on joutunut kulutuselektroniikassaan Samsungin ja amerikkalaisen Applen puristuksiin.
Kommentit (6)
Anonyymi
Jostakin syystä valintani ei kohdistunut Sonyyn.
Anonyymi
Hommasin viime kesänä 50 tuuman Full HD telkkarin. LG: 590 eur, Sony n. 1500 eur.
Jostakin syystä valintani ei kohdistunut Sonyyn.
Sama juttu täällä kans. Hommasin noin vuosi sitten 32 tuuman telkkarin ja tuli ostettua Samsungin n. 350?:n Full HD versio, joka oli puolet halvempi ainakin silloisia Sonyn telkkareita halvempi.
Eli jos Sonylla on jossain parannettavaa niin ehdottomasti hinnassa!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Amerikkalaisviranomaiset ovat petranneet open sourcen turvallisuutta
24.05.2008 Homeland security -viraston rahoitus on vähentänyt tietoturvareikiä 250 vapaassa ohjelmistohankkeessa.
Kolme vuotta sitten
Nokia ja Yahoo! yhteistyöhön
24.05.2010 Yahoo lisää palveluihinsa Nokian kartat, navigoinnin ja Ovi Mail -sähköpostin.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi












