Microsoft siirtää jakelukeskuksen Saksasta

Kuva: EPA
3.4.2012 13:17 Microsoft siirtää Saksan jakelukeskuksen Hollantiin siltä varalta, että yhtiö joutuu häviölle patenttioikeudessa ja tuotteille tulee Saksassa jakelukielto.
Ohjelmistoyhtiö Microsoft varmistaa selustansa sulkemalla Saksassa sijaitsevan ohjelmistojen jakelukeskuksensa. Yhtiön siirtää toiminnot Hollantiin, Reuters kertoo.
Syynä on huhtikuun puolivälissä odotettu oikeuden ratkaisu Motorola Mobilityn aloittamassa patenttiriidassa. Motorola syyttää Microsoftia videopatentin rikkomisesta. Pahimmassa tapauksessa saksalaisoikeus voi määrätä jakelukiellon Microsoftin tuotteille, kuten Windows 7:lle.
Kielto vaikuttaisi Saksan lisäksi muihin maihin, joita maan jakelukeskus palvelee. Keskuksen siirtoon voi vaikuttaa myös se, että oikeuksien arvioidaan Hollannissa määräävän kitsaammin myyntikieltoja.
Samaan aikaan Euroopan unionin kilpailuviranomaiset harkitsevat tutkinnan aloittamista Microsoftin ja Motorolan välisessä kiistassa. Microsoft on valittanut Euroopan komissiolle, että Motorola veloittaa liikaa patenttien käytöstä Microsoftin tuotteissa.
Apple on samassa rintamassa Microsoftin kanssa. Kiistan keskipisteessä on h.264-videotekniikka, josta Motorola Mobility laskuttaa 22,5 dollaria tuhannen dollarin kannettavassa.
Kommentit (7)
Anonyymi
Anonyymi
Tietää myös pitkää ikää Flashille
Anonyymi
No tässähän kaikki häviävät, kun palataan teknisesti jälkeenjääneeseen ja suljettuun Silverlightiin ja HTML5 avoimesta videotoistosta luovutaan.
Tietää myös lyhyttä ikää Flashille.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Microsoft varastaa muiden koodia. Osaa kyllä nyhtää rahaa toisilta, mutta sitten itketään kun kokee saman itse. Vihaan Microsoftia ja sen jokaista työntekijää.
Unohdit mainita rakastat jobsia ja cookkia (jobs ei tarkota kuitenkaan työtä, mitä vihaat varmaan kanssa..)
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Google lopettaa Checkout-kauppiastilin 10:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:00
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Halvat miniläppärit rantautuvat Suomeen kesäksi
21.05.2008 Kesämarkkinoiden suuri pieni uutuus on kevyt ja edullinen miniläppäri. Superpieni kannettava laite lähtee kesäksi rantaseuralaiseksi noin 300 eurolla.
Kolme vuotta sitten
Mönkijä kesti Marsia ennätyksellisesti
21.05.2010 Nasan Opportunity-mönkijä on kaikkien aikojen pisimpään Marsissa toiminut vekotin. Ammoisen Viking 1 Landerin ennätys meni rikki torstaina.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35000e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- Analyytikko: Inflaatio voi yllättää USA:n keskuspankin 15:27
- Maaliyhtiö päästi liuotinta Mätäjokeen 12:39
- Työttömiä taas enemmän: 239 000 10:03
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 10:13
- Melkein joka kolmannella siivousfirmalla veroja maksamatta 09:44
- Tulikiven myynti petti – tulosvaroitus 10:46
- » Taloussanomat.fi













