Vain iPad kelpaa yrityksille

Kuva: EPA
26.4.2012 23:40 IPadin valta-asema tablet-markkinoilla on selvä, mutta yrityksissä kilpailijoilla ei ole oikeastaan minkäänlaista saumaa, Good Technology selvitti.
Applen iPadilla menee todella lujaa yrityksissä. Good Technology havaitsi, että alkuvuonna kaikista yritysten tablet-aktivoinneista 97,3 prosenttia koski iPadia. Android-laitteille jäi 2,7 prosenttia tammi–maaliskuussa.
Good tarjoaa yrityksille mobiililaitteiden hallintaa ja langatonta sähköpostia. Firma pitää myös säännöllisesti kirjaa asiakasyritystensä laiteaktivoinneista.
Good arvioi, että Applen jatkuva kasvu ei synny pelkästään kuluttajista ja heidän kasvavista mahdollisuuksistaan ottaa oma laitteensa työkäyttöön. Applen asemaa pönkittävät myös yritysten omat iPad-hankinnat.
Applen iPhone ja iPad ovat selviä loppukäyttäjien suosikkeja, olipa kyse työntekijän omasta laitteesta tai laajoista suuryritysten käyttöönotoista esimerkiksi finanssipalvelujen sektorilla. Tosin RIM:n laitteet eivät ole mukana selvityksessä. Sen Blackberryillä on ollut yrityksissä vahva, joskin nyt heikentyvä asema.
Good katsoo tulevaisuuteen ja odottaa iPadille kilpailua Windows 8:aa käyttävistä tableteista. Älypuhelimissa Good alkoi juuri tukea Windows Phone 7.5:tä, eli samaa käyttöjärjestelmää, jota Nokia käyttää Lumia-puhelimissaan. Good jää mielenkiinnolla odottamaan, kuinka Microsoftin käyttöjärjestelmä pärjää kisassa.
- VerkossaGood Technologyn tiedote
Kommentit (54)
Anonyymi
Windows-tableteissa hallittavuus tulee todennäköisesti olemaan yritysmaailmaa ajatellen kohdallaan, mutta käytettävyydesta ei ole vielä takeita.
No mutta hei, voihan sillä tabletilla pelata aina vaikka Angry Birdsiä...
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
En ostaisi ikinä nykyisiä iphoneja, mutta ipad kiinnostaa. ipad2 ei ole edes pahanhintainen ja ipad3:n näyttö on mieletön. Puhelimissa apple on ylihintainen mutta tableteissa tuntuu että android laitteet ovat ylihintaisia.
Ei Applen puhelimet ole ylihintaisia samalla tavalla kun ei iPaditkaan. Se on se hinta mikä on päätetty ja tarkkaan mietitty.
Eihän Halvimmalla iPad 3:lla ja uusimmalla halvimmalla iPhonella ole ku about satku hintaeroa. Kuitenkin puhelimessa on enemmän tekniikkaa. löytyy 3g:t jne.
Eli oikeastaan jos verrataan iPad 3:sta 4G versiona niin iPhone ja iPAd on suurinpiirtein samanhintaiset, kymppi tai pari kymppiä sinne tänne.
Anonyymi
Niin, ja sinähän olet se ekspertti joka tietää paremmin kun yritykset itse mitä laitteita he tarvitsevat. Juupa juu.
Anonyymi
Anonyymi
Eipä voi yrityksissä rahaa paljon turhempaan haaskata kuin tabletit. Sitten kun vielä lätkäistään päälle ongelmat android ja/tai omenalaitteiden sovellusyhteensopivuuden kanssa, sekä varsinkin niiden olematon hallintamahdollisuus, niin tuottamaton rahakaivo on loppusilausta vaille valmis.oot pahasti pihalla
Windows-tableteissa hallittavuus tulee todennäköisesti olemaan yritysmaailmaa ajatellen kohdallaan, mutta käytettävyydesta ei ole vielä takeita.
No mutta hei, voihan sillä tabletilla pelata aina vaikka Angry Birdsiä...
Anonyymi
Anonyymi
Sovellukset ovat menneet käytettävyydessään jo läppäristä ohi, erityisesti palaverikäytössä. Tykkejä ostetaan nyt HDMI-liittimin ihan iPad'ien takia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Heinäsirkkarobotti ponnisti hyppyennätyksen
24.05.2008 Sveitsissä kehitetty heinäsirkkarobotti loikkaa korkeutta 27 kertaa itsensä verran.
Kolme vuotta sitten
Nokia ja Yahoo! yhteistyöhön
24.05.2010 Yahoo lisää palveluihinsa Nokian kartat, navigoinnin ja Ovi Mail -sähköpostin.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi












