Elisa hehkuttaa 4g-nopeuksia

27.4.2012 11:05 Elisa saalisti alkuvuonna 27 500 uutta mobiililiittymää. Elisan mukaan yhtiö tarjoaa 4g-nopeuksia jo 150 paikkakunnalla.
Telekonserni Elisan tammi–maaliskuun tulos ennen veroja oli 61 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan se oli 58 miljoonaa euroa. Liikevaihto suureni 382 miljoonan euroon 374 miljoonasta eurosta.
Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila arvioi tulostiedotteessa, että vuosineljännes oli hyvä ja vastasi odotuksia. Haastavasta kilpailutilanteesta huolimatta Elisan kilpailukyky vahvistui.
Mattila kehuu Elisan mobiiliverkkoja. Nopeuksista ovat kiinnostuneet kuluttajat ja yrittäjät. Käyttö on vilkasta videoiden katselussa ja etätyön tekemisessä.
– Elisa on kärjessä kuuluvuuden laajuudessa ja signaalinvoimakkuudessa. Elisan 4g-nopeudet saavuttavat jo 150 paikkakuntaa.
Suomessa Elisan mobiililiittymien määrä nousi maaliskuun lopussa 2 797 600 liittymään. Lisäystä edelliseen neljännekseen oli noin 27 500 liittymää. Kuluttajien liittymäkohtainen liikevaihto eli ARPU laski 16,1 euroon kuukaudessa edellisen neljänneksen 16,8 eurosta.
Yhtiö ennakoi, että matkaviestintä, ja erityisesti laajakaistapalvelujen käyttö ja laitemyynti jatkavat kasvuaan.
Laitemyynnissä kasvussa ovat älypuhelimet. Elisan myymistä puhelmista 77 prosenttia oli älypuhelimia. Vuosi sitten älypuhelimia oli puolet myydyistä puhelimista.
Uusissa liiketoimissa menestyi Elisan tytäryhtiö Videra, joka on erikoistunut videopalveluihin. Videra toimituksista 45 prosenttia oli Suomen ulkopuolelle.
Koko vuoden investointien odotetaan olevan enintään 12 prosenttia liikevaihdosta. Elisa aikoo edelleen investoida uusin palveluihin, joiden liikevaihdon se arvioi kasvavan.
Kommentit (20)
Anonyymi
Anonyymi
Elisalla/saunalahdella aito LTE-verkko käytössä. Tarkista lähteesi!
Anonyymi
Elisa myy "Dual Carrier" tekniikkaa 4G:nä, vaikka kyseessä on kuitenkin 3G tekniikan laajennos. Tällä hetkellä LTE on ainoa käytössä oleva oikea 4G verkko.
Elisan 4G-liittymässä käytössäsi ovat perinteisen 3G:n lisäksi LTE- ja HSDPA+ Dual Carrier -tekniikat. Lähde: Elisan sivut
Anonyymi
Elisa myy "Dual Carrier" tekniikkaa 4G:nä, vaikka kyseessä on kuitenkin 3G tekniikan laajennos. Tällä hetkellä LTE on ainoa käytössä oleva oikea 4G verkko.
LTE Advanced on vasta oikea 4G-tekniikka - ei perus-LTE.
Anonyymi
DNA myy "Dual Carrier" tekniikkaa 4G:nä, vaikka kyseessä on kuitenkin 3G tekniikan laajennos.
Elisalla/saunalahdella aito LTE-verkko käytössä. Tarkista lähteesi!
LTE-verkko on käytössä ainoastaan isojen kaupunkien ydinkeskusta-alueilla, ei todellakaan 150 kunnassa.
Tarkista lähteesi: http://www.elisa.fi/kuuluvuus/index.php?map=4g
Anonyymi
Anonyymi
DNA myy "Dual Carrier" tekniikkaa 4G:nä, vaikka kyseessä on kuitenkin 3G tekniikan laajennos.
Elisalla/saunalahdella aito LTE-verkko käytössä. Tarkista lähteesi!
Niinhän se on, mutta pointti oli se että Elisan mielestä 3G Dual Carrier on sama kuin 4G, mikä ei pidä paikkaansa.
Anonyymi
Anonyymi
e398 mokkula kuuma kuin kiuas
lte-solun tunnus 13503 ja dc-hspa+ 327353 keski-vantaalla
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Joka kolmas suomalainen on jo Facebookissa
25.05.2010 Facebook-verkkoyhteisössä on 1 756 160 suomalaista jäsentä. Tilastojen perusteella Facebook innostaa varsinkin Pohjoismaissa.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone













