F-Secure odottaa kasvua pilvitallennuksesta

Kuva: Lehtikuva
27.4.2012 12:02 Viiveet pilvipohjaisessa tallennusliiketoiminnassa sai F-Securen alentamaan myyntiennustetta.
Tietoturvayhtiö F-Secure kasvatti tammi-maaliskuussa liikevaihtoa 12 prosenttia viime vuodesta 38,4 miljoonaan euroon. Myyntiä toi lisää operaattorien kautta tapahtuvan tietoturvamyynti.
Tulos ennen veroja laski 5,3 miljoonasta eurosta 5,2 miljoonaan euroon.
F-Secure täsmensi ohjeistustaan kuluvan vuoden näkymistään. Yhtiön arvion mukaan liikevaihdon vuotuinen kasvuvauhti on 5-10 prosenttia ja liikevoitto noin 15 prosenttia liikevaihdosta.
Aiemmassa ohjeistuksessa ennakoitiin liikevaihdon kasvuksi 10 prosenttia. Liikevoiton arvioitiin olevan noin 15 prosenttia liikevaihdosta.
Syynä näkymien täsmennykseen ovat F-Securen mukaan mahdolliset pilvipohjaisen tallennusliiketoiminnan viiveet.
Yhtiön toimitusjohtaja Christian Fredrikson kertoo pitävänsä ensimmäisen neljänneksen taloudellista tulosta tyydyttävänä. Liikevaihdon kasvua ajoi operaattorikanava.
- Tietoturvan myynti operaattoreiden kautta edistyi oikein hyvin liikevaihdon kasvaessa kaksinumeroisella kasvuprosentilla, Fredikson kertoi tiedotteessa.
Merkittävää liiketoimintamahdollisuutta F-Secure odottaa pilvipohjaisesta tallennuspalvelusta. Toiminta on kuitenkin Fredriksonin mukaan alkuvaiheessa. Neuvottelut operaattoreiden kanssa, projektitoimitukset ja tilaajamäärien kasvattaminen vievät aikaa.
Kommentit (5)
Anonyymi
F-Securen Dataa pilveen voisi olla realistinen vaihtoehto Suomessa toimiville yritykselle ja yksityisille, koska tähän palveluun vaikuttaa tällöin suomalainen lainsäädäntö eikä data siirry maan rajojen ulkopuolelle. Toisin on asianlaita Dropboxin ja Google Driven kanssa.Eikai kukaan yritys anna mitään muuta, kuin mainostuskäyttöön Googlelle! Dropbox on lähinnä hyväuskoisille, jotka myydään kunhan kypsyvät lihoiksi. F-Kura on kirosana yrityksille ja miksi kukaan enää siihen sekaantuisi vappaehtoisesti, kun toimivan tietoturvankin saa ainakin windowsiin ihan microsoftilta.
Operaattorit myyvät pk-sektorille valmiit paketit ja data pysyy kyllä suomessa.

Ja kuka myy tuon tekniikan operaattoreille :)
Anonyymi
F-Securen Dataa pilveen voisi olla realistinen vaihtoehto Suomessa toimiville yritykselle ja yksityisille, koska tähän palveluun vaikuttaa tällöin suomalainen lainsäädäntö eikä data siirry maan rajojen ulkopuolelle. Toisin on asianlaita Dropboxin ja Google Driven kanssa.Eikai kukaan yritys anna mitään muuta, kuin mainostuskäyttöön Googlelle! Dropbox on lähinnä hyväuskoisille, jotka myydään kunhan kypsyvät lihoiksi. F-Kura on kirosana yrityksille ja miksi kukaan enää siihen sekaantuisi vappaehtoisesti, kun toimivan tietoturvankin saa ainakin windowsiin ihan microsoftilta.Sen valitsee operaattori, mutta käytännössä vain Azure kelpaa firmoille. Suomen laki siis koskee suomalaisia palveluntarjoajia ja turvaa yrityksen tietopääoman suomeen.
Operaattorit myyvät pk-sektorille valmiit paketit ja data pysyy kyllä suomessa.
Ja kuka myy tuon tekniikan operaattoreille :)
Anonyymi
Suomen laki siis koskee suomalaisia palveluntarjoajia ja turvaa yrityksen tietopääoman suomeen.
Ei mikään laki pakota yrityksiä käyttämään suomalaista palvelua. EU-aikana tuollaista lakia ei voisi edes laatia. Googlen ja Dropboxin menestys on seurausta mm. siitä, että palvelut on helppo ottaa käyttöön eivätkä ne sotke konetta. Samaa ei voi sanoa F-Securesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Google lopettaa Checkout-kauppiastilin 10:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:00
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Pelikauppa WiiWare julkaistiin
21.05.2008 Nintendon Wii-pelikonsolille tarkoitettu WiiWare-latauspalvelu julkaistiin eilen Euroopassa. Toisin kuin jo olemassa oleva Wii Virtual Console, keskittyy uusi palvelu peliklassikoiden sijaan tuoreiden pelien myymiseen.
Kolme vuotta sitten
Viestintävirasto: ei mitään pulaa kännykkänumeroista
21.05.2010 Teleoperaattori TeliaSonerassa pelätään, että kännykkänumeroiden nykyistä hitaampi kierrätys voisi johtaa pulaan numeroista. Viestintäviraston mukaan numeropula ei ole kuitenkaan todellista.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35000e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Analyytikko: Inflaatio voi yllättää USA:n keskuspankin 15:27
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- Maaliyhtiö päästi liuotinta Mätäjokeen 12:39
- Työttömiä taas enemmän: 239 000 10:03
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 10:13
- Melkein joka kolmannella siivousfirmalla veroja maksamatta 09:44
- » Taloussanomat.fi