Nokian uusi nokkamies osti osakkeita puolella miljoonalla

Kuva: Lehtikuva
27.4.2012 15:08 Matkapuhelinyhtiö Nokian johtajien omistus on kasvanut sadoilla tuhansilla osakkeilla. Nokian hallituksen tuleva puheenjohtaja Risto Siilasmaa osti osakkeita 200 000 kappaletta.
Matkapuhelinyhtiö Nokian johtoryhmän jäsenet ovat tankanneet tällä viikolla runsaasti yhtiön osakkeita.
Nokian hallituksen tuleva puheenjohtaja Risto Siilasmaa hankki torstaina 200 000 Nokian osaketta. Nokian eilinen päätösnoteeraus oli 2,76 euroa eli Siilasmaa osti osaketta noin 550 000 eurolla. Kaupan jälkeen Siilasmaa omistaa 329 017 Nokian osaketta.
Nokian muotoilusta vastaava johtaja Marko Ahtisaari hankki eilen puolestaan 2 500 Nokian osaketta. Ahtisaari ei aiemmin omistanut Nokiaa. Ahtisaari maksoi osakkeistaan vajaat 7 000 euroa.
Nokian viestinnästä myöhemmin kerrottiin, että Ahtisaari omistaa nyt 10 000 Nokian osaketta, vaikka sisäpiirirekisteri näyttää hänellä olevan osakkeita 2 500.
Siilasmaan ja Ahtisaaren Nokia-kauppojen ohella myös muun Nokian johtoryhmän omistus yhtiössä on kasvanut. Nokian viestinnästä kerrotaan, että näiden osakkeiden luovutus on osa vuoden 2009 palkitsemisjärjestelmää, ja osakkeet vapautuivat nyt johtoryhmän jäsenille. Osakkeet merkittiin johtoryhmän jäsenille keskiviikkona.
Matkapuhelinyhtiö kertoi tänään osakkeidensa luovuttamisesta Nokian työntekijöille osana osakepohjaisia kannustinohjelmia. Yhteensä Nokia luovutti osakkeita 126 456 osaketta.
Nokian kehitysjohtaja Kai Öistämölle osakkeista päätyi 24 108 kappaletta. Eilisen päätöskurssilla osakkeiden arvo on 66 538 euroa. Öistämöllä on nyt 119 340 Nokian osaketta.
Nokian palveluliiketoiminnan johtaja Niklas Savanderia palkittiin 18 882 osakkeella, joiden arvo oli eilen yli 52 000 euroa. Savander omistaa 112 285 Nokian osaketta.
Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava Esko Aho sai 12 054 osaketta, joiden arvo on reilut 33 000 euroa. Aiemmin Aholla oli vain hieman yli 3 000 Nokian osaketta.
Ihamuotilalla suurin
omistus johtoryhmässä
Talousjohtaja Timo Ihamuotila palkittiin puolestaan 11 931 osakkeella. Osakepotin arvo on vajaat 33 000 euroa. Ihamuotila omistaa Nokian osakkeita eniten johtoryhmässä. Hänen omistuksensa on 207 891 osaketta.
Nokian lakiasianjohtaja Louise Pentland sai 4 341 osaketta, joiden arvo on yhteensä 1 200 euroa. Pentlandilla on yhteensä 29 624 osaketta.
Nokian johtoryhmän jäsenistä ainoastaan yhtiön markkinointijohtaja Jerri DeVard ei omista yhtiön osakkeita.
Nokian hallituksen edellinen puheenjohtaja Jorma Ollila omistaa 791 284 Nokian osaketta. Hän on sisäpiiriläisistä yhtiön suurin omistaja.
Toimitusjohtaja Stephen Elopin Nokia-omistus on 150 000 osaketta. Ollilan ja Elopin Nokia-omistus ei kasvanut tällä viikolla.
Nokia osakemäärä on kaikkiaan yli 3,7 miljardia kappaletta.
Kommentit (28)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Se selittääkin miksi nokia oli plussalla, ihmettelin sitä että mitä ihmettä, että kuka nyt nokiaa haluaa ostaa, mutta nokia itse näköjään :)
Osaketta kannattaa ostaa kun se on halpa ja nousussa ja myydä, kun se on kallis ja laskussa.
Anonyymi
Mitäköhän osakkeita Louise sai, maksoivat joka tapauksessa melkeen 30 centtiä kappale ?
Anonyymi
"Nokian lakiasianjohtaja Louise Pentland sai 4 341 osaketta, joiden arvo on yhteensä 1 200 euroa"
Mitäköhän osakkeita Louise sai, maksoivat joka tapauksessa melkeen 30 centtiä kappale ?
painovirhe, 0 (nolla) perään.
Anonyymi
kun eurolla ostaa ja kahella myy, se on rosentin voitto
Näin juuri tekee sijoittaja prosenttilaskut - ja pärjää
Anonyymi
finance.yahoo.com/q?s=NOK
finance.yahoo.com/q?s=AAPL
Anonyymi
Nasdaq Real Time Price
finance.yahoo.com/q?s=NOK
finance.yahoo.com/q?s=AAPL
Ihana kommentti sinulla. Herttaisen lapsellista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:50 TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Cook: Apple maksaa kaikki veronsa 09:16
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft huolestui Applen pottuilusta
22.05.2008 Microsoft yrittää kiillottaa nuhjaantunutta mainettaan antamalla uuden mainoskampanjansa ultraviileän toimiston hoidettavaksi.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Suomeen synnytetään uutta lentoyhtiötä 12:28
- 17 vuotta ja täällä joka kuudes kesämökki on venäläisten 13:00
- Mitä voimme oppia Nokiasta? 07:51
- Teinit väsyvät Facebookiin – Liikaa draamaa ja aikuisia 09:01
- Tuloerot kasvavat Suomessa – silti alle EU:n keskitason 10:11
- Nokian kilpailija laski älypuhelintavoitteitaan 11:16
- » Taloussanomat.fi













