Apple ja Google ehdolla Dow Jonesiin

Dow Jones Industrial seuraa amerikkalaisten suuryhtiöiden kurssikehitystä New Yorkin Pörssissä ja Nasdaqissä.
Kuva: EPA/JUSTIN LANE
30.4.2012 10:20 Apple ja Google ovat ehdolla Dow Jones Industrial Average -pörssi-indeksiin. Talouslehti Barronsin mukaan tulokkaat voivat joutua väistymään muun muassa Hewlett-Packardia.
Maailman seuratuimpiin kuuluva Dow Jones Industrialin on aika uudistua. Apple ja Google edustavat maailman liike-elämän muutosta paremmin kuin esimerkiksi Hewlett-Packard, Barrons kirjoittaa. Indeksi seuraa 30 amerikkalaisen suuryrityksen osakkeen hintaa New Yorkin Pörssissä ja Nasdaqissa.
Applen markkina-arvo on noussut yli 560 miljardiin dollariin, jolla se on maailman arvokkain yritys. Barronsin mukaan Apple kuuluu Dow Jonesin seuraavien yritysten listalle, mikä lista aikoo pysyä ajan tasalla. Viimeksi listaa uudistettiin vuonna 2009, jolloin mukaan tuli muun muassa Cisco Systems.
Barrons näkee Applen ja Googlen ongelmana niiden osakkeiden korkeat absoluuttiset arvot, joihin Dow Jones perustaa laskelmansa. Lehden mukaan Apple varmistaisi paikkansa indeksissä, jos se splittaisi osakkeensa 5-1 tai 10-1. Nykyhinnalla Applen painoarvo indeksissä olisi peräti 26 prosenttia.
Dow Jonesin uudistamisella ei ole mitään virallista aikataulua. Asiasta uutisoi muun muassa Cnet News.
Tällä hetkellä Dow Jones Industrial Average -indeksi seuraa seuraavien yritysten osakkeiden kehitystä: 3M, Alcoa, American Express, AT&T, Bank of America, Boeing, Caterpillar, Chevron Corporation, Cisco Systems, Coca-Cola, DuPont, ExxonMobil, General Electric, Hewlett-Packard, The Home Depot, Intel, IBM, Johnson & Johnson, JPMorgan Chase, Kraft Foods, McDonald's, Merck, Microsoft, Pfizer, Procter & Gamble, Travelers, United Technologies Corporation, Verizon Communications, Wal-Mart, Walt Disney.
Kommentit (6)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Miten ihmeessä painoarvo voi perustua osakkeiden absoluuttisiin arvoihin. Eihän siinä ole mitään järkeä. Tuntuu, että tuon on luonut joku, joka ei tunne tilastotieteestä ja matematiikasta mitään. Homma on samaa tasoa kuin kaupan ruokakorit, johon otetaan litra maitoa, kilo vehnäjauhoja jne.
Jos vertaa kahta eri osaketta, joista toinen maksaa 1000 $ ja toinen 10 $, ja eka laskee 10 % ja toinen nousee 10 % niin sinun mukaan ideksi pysyy ennallaan...
Anonyymi
Jos vertaa kahta eri osaketta, joista toinen maksaa 1000 $ ja toinen 10 $, ja eka laskee 10 % ja toinen nousee 10 % niin sinun mukaan ideksi pysyy ennallaan...
Jos indeksi on laskettu kunnolla ja jos yhtiöt ovat yhtä merkittäviä (esim. sama pörssiarvo) niin toki. Jos indeksi ei tätä ehtoa täytä, se on huonosti suunniteltu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 10:46 Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus 09:19
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia tuo markkinoille Linux-kännyköitä
20.05.2008 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia aikoo käyttää Linux-ohjelmistoja osassa matkapuhelimistaan.
Kolme vuotta sitten
Marimekon Unikko pukee tyylikännykkää Japanissa
20.05.2010 Japanilainen teleoperaattori NTT Docomo uskoo tyylin purevan myös kännyköissä. Firman Style-sarjan on tarkoitus vedota kännykänomistajiin, jotka haluavat "tuoda esiin viimeisintä lookia". Hipstereille kaupataan myös Marimekon Unikko-kuviolla varustettua Symbian-luuria.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Brittien keskuspankkipomo: Nyt pitäisi tukea talouskasvua 09:19
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Varo, uusi tallennuslevy voi kadottaa tietosi 07:35
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Suunta vaihtumassa – sähköä pian Suomesta Venäjälle 07:47
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- » Taloussanomat.fi












