Vodafone maksaa 1230 miljoonaa Cable & Wirelessistä

Cable and Wireless Worldwiden merikaapeliverkon pituus on yli 400 000 kilometriä.
Kuva: Cable and Wireless Worldwide
30.4.2012 09:17 Ainoaksi tarjoajaksi jäänyt maailman suurimpiin kuuluva teleoperaattori Vodafone on tarjonnut noin miljardi puntaa eli 1,23 miljardia euroa telealan suurimpiin toimijoihin kuuluneesta Cable & Wireless Worldwidestä.
Pitkään jatkuneen, vastahakoisen tarjouskilpailun päätteeksi Vodafone on tehnyt miljardin punnan tarjouksen brittiläisestä Cable & Wireless Worldwide -operaattorista.
Myynnissä olevan yhtiön suurin osakkeenomistaja vastustaa tarjousta alihintaisena huolimatta siitä, ettei kukaan muu ole kiinnostunut ostamaan yhtiötä. Helmikuusta saakka kituillut tarjouskilpailu päättyi, kun intialainen Tata Communications veti tarjouksensa pois edellisellä viikolla.
Kauppa, mikäli se toteutuu, nostaa Vodafonen Britannian toiseksi suurimmaksi verkko-operaattoriksi BT:n jälkeen. Tällä hetkellä se on neljänneksi suurin. Vodafonen yrityssektorin liiketoiminta kaksinkertaistuisi ja sen mobiilitukiasemien välisestä kiinteästä verkosta tulisi maan suurin.
Lisäksi Vodafonen omistukseen siirtyisi 415 000 kilometriä merenalaisia tietoliikennekaapeleita, jotka Vodafone aikoo panna myyntiin Financial Timesin mukaan.
C&WW:n hallitus on suosittanut myyntiä osakkeenomistajille, mutta 19 prosenttia osakkeista omistava kansainvälinen Orbis-rahasto pitää tarjousta liian matalana.
Cable & Wirelessistä irrotettiin aikaisemmin Cable & Wireless Communications, joka harjoittaa kansainvälistä teletoimintaa.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kodak ymppäsi apusoftan cd-r-levyille
26.05.2008 Kodakin uudet AutoMagic-cd-r-levyt sisältävät tallennusohjelman, jonka ansiosta levyille tallentaminen on yhtiön mukaan "ennen näkemättömän helppoa".
Kolme vuotta sitten
Tietoturvaguru: Facebook on internetin piparkakkutalo
26.05.2010 Trend Micron tietoturvakouluttaja David Perryn mukaan käyttäjien Facebookissa jakamat tiedot ovat käytännössä täysin julkisia, vaikka yksityisyysasetukset olisivat tiukimmat mahdolliset. Itse hän varoo netin uhkia niin tarkkaan, ettei käytä lainkaan verkkokauppoja eikä nettipankkeja.
Taloussanomat
- Kreikka-vakuuksien asiakirjoja yhä piilossa 06:01
- Avoimuuden teesejä kaivattaisiin myös Frankfurtiin 06:08
- Valkoisen t-paidan vuosisata 07:01
- EU:n Van Rompuy haluaa neljän kuukauden nuorisotakuun 09:46
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-50 e
Asus CM1740 (AMD A8-3820, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Pentium G630, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-22 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-20 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-18 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), pöytäkone













