Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Siilasmaa kehaisi Elopia

Kuva: Lehtikuva

3.5.2012 13:55 Matkapuhelimia valmistavan Nokian tuleva puheenjohtaja vakuuttaa yhtiön muistavan juurensa.

Matkapuhelinvalmistaja Nokian hallituksen johtoon nouseva Risto Siilasmaa painotti yhtiökokouksen alla, että Nokia ei hylkää juuriaan, suomalaisuutta.

– Toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla, yhtiön on pohjattava paikalliseen kulttuuriin, suomalaisuuteen, Siilasmaa sanoi Nokian yhtiökokousta edeltäneessä tiedotustilaisuudessa.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi rehellisyyttä ja kovaa työtä, Siilasmaa muotoili. Siilasmaa nousee suurella varmuudella Nokian puheenjohtajaksi, kun nykyinen puheenjohtaja Jorma Ollila jättää paikkansa tänään.

Siilasmaa kehaisi vierellään seisonutta toimitusjohtaja Stephen Elopia, jonka kaudella Nokia on kuulemma mennyt oikeaan suuntaan. Oman tulevan roolinsa hän sanoi olevan johtotiimin tukeminen ja haastaminen.

Nokian pääjohtaja Stephen Elop taas painotti puolisen tuntia ennen kokouksen alkua, että Nokiassa eletään edelleen vahvasti murrosvaiheessa.

Elop sanoi, että Windows-strategian eteen tehdään töitä joka päivä.

Jutun kirjoitti: Eeva Eronen

Eeva Eronen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (18)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Elop on työskennellyt Windows strategian parissa jo kymmenkunta vuotta. Olisikohan hänen jossain vaiheessa aika alkaa työskennellä nykyisen työnantajan, eli Nokian hyväksi?

Luulisin, että jos hän jakaisi aikansa vaikkapa siten, että 10% menisi Nokian arvon nostamiseen ja vain 90% Microsoftin myynnin tukemiseen niin tilanne kääntyisi nopeasti.

Näin tuskin ihan heti käy...
kohtuus 3.5.2012 14:21

Anonyymi
iLOP lanseerasi huippunopeasti puhelimen, jota Applen perustaja ja suuresti kunnioitettu Steve Wozniak kehui parhaaksi ja kauneimmaksi puhelimeksi.
Maailmanvalloitus on 3.5.2012 14:48

Anonyymi
Nokian tuleva puheenjohtaja vakuuttaa yhtiön muistavan juurensa.

Jos nykymuotoisen Nokian juurten ajatellaan ulottuvan 90-luvun alun lamaan, niin ne juuret on juuri nyt helppo muistaa. Toivotaan että yhtiö pystyy jälleen kääntämään tappiot voitoiksi - Elopista, Windows Phonesta ja muista murheista huolimatta.
Siilasmaa, nyt on ai 3.5.2012 14:53

Anonyymi
iLOP lanseerasi huippunopeasti puhelimen, jota Applen perustaja ja suuresti kunnioitettu Steve Wozniak kehui parhaaksi ja kauneimmaksi puhelimeksi.


iLOP lanseerasi huippunopeasti puhelimen, jota Applen perustaja ja suuresti kunnioitettu Steve Wozniak kehui parhaaksi ja kauneimmaksi puhelimeksi.
Hahahahaa. Koskas se wozniak on ollut Applen palveluksessa..:D vastaus: aivan alussa,ennen kuin Applesta tuli mitään luopui osuudestaan ja alkoi tehdä perus insinöörihommia
Muuten olisi miljard 3.5.2012 14:54

Anonyymi
Elop on MS:n edustaja, ei pieni Risto uskalla kritisoida. Tulee pian Pallomeri pikavisiitille.
no niin 3.5.2012 14:55

Anonyymi
Ja mikään ei muuttunut. Itsetuhostrategia on edelleen päällä. Miten kukaan täysjärkinen voi kehua Flopia ja nykyistä strategiaa?! Ei mitenkään, joten täytyy olettaa, että Nokian johdossa ei ole täysjärkisiä ihmisiä. Siilasmaa on aivan yhtä pihalla kuin Ollila.

Nokiaa ei enää ensi vuonna ole itsenäisenä yrityksenä. Tai no, eihän se ole sitä enää nytkään. Pelkkä Microsoftin sivukonttori nykyään.
ei hyvää päivää... 3.5.2012 15:00

Anonyymi
Suomalaisuuden juuret on Windowsissa?
Giorgios Aviorikos 3.5.2012 15:07

Anonyymi
iLOP lanseerasi huippunopeasti puhelimen, jota Applen perustaja ja suuresti kunnioitettu Steve Wozniak kehui parhaaksi ja kauneimmaksi puhelimeksi.

iLOP lanseerasi huippunopeasti puhelimen, jota Applen perustaja ja suuresti kunnioitettu Steve Wozniak kehui parhaaksi ja kauneimmaksi puhelimeksi.Hahahahaa. Koskas se wozniak on ollut Applen palveluksessa..:D vastaus: aivan alussa,ennen kuin Applesta tuli mitään luopui osuudestaan ja alkoi tehdä perus insinöörihommia


Wozniak perusti Applen.
iLman Wozniakia ei o 3.5.2012 15:14

Anonyymi
iLOP lanseerasi huippunopeasti puhelimen, jota Applen perustaja ja suuresti kunnioitettu Steve Wozniak kehui parhaaksi ja kauneimmaksi puhelimeksi.


Juu fiksummat huomaa heti missä luurissa on ainesta. Tumpulat vääntää vastaan kun kehitys sattuu päähän. juuri kun oppinut ikoninäyttöä jotenkin scrollaamaan sormiliikkeellä, tuleekin parempaa tarjolle.
Lumia vaan on hyvä j 3.5.2012 15:49

Anonyymi
Suomalaisuuden juuret on Windowsissa?

Onneksi ei ole suomalaisuuden eikä kreikkalaisuuden juuret Windowsissa, vaikka Kreikan talous ja Nokian pääjohtaja ovatkin nyt täysin windowsista.
Katastrofolos 3.5.2012 15:52
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.