Oracle-Google ratkeaa tänään tavalla tai toisella

Oracle on vaatinut Androidin kaatamista Javan tekijänoikeuden loukkaamisen perusteella
Kuva: Ruutukaappaus
7.5.2012 10:13 Sitkeä tuomioistuinkäsittely ja sitä seurannut valamiehistön sisäinen kädenvääntö ratkeaa tänään.
Google ja Oraclen välisessä kiistassa valamiehistö on tiettävästi päässyt yksimielisyyteen kahdessa asiassa, mutta ei kolmannessa. Ratkaistavien seikkojen asiasisältöä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Tuomari William Alsup lähetti valamiehistön harkitsemaan edelleen auki olevaa kysymystä perjantaina iltapäivällä. Alsup on sanonut hyväksyvänsä valamiehistöltä myös osaratkaisun. Hän ajaa silti yksimielisyyttä kaikissa kysymyksissä. Ellei yksimielisyyteen päästä, asia siirtyy uuteen käsittelyyn uudelle valamiehistölle.
Oikeudenkäynnissä ratkotaan kysymystä, rikkoiko Google Oraclelle Sun-kaupassa siirtynyttä Java-ohjelmiston tekijänoikeutta ja jos rikkoi, millaisia korvauksia se joutuu maksamaan.
Yleisellä tasolla ratkaisu on tärkeä, sillä kysymys on käyttöliittymän tekijänoikeudesta. Tähän saakka käyttöliittymien ei ole katsottu nauttivan tekijänoikeudellista suojaa ja samoja käyttöliittymiä on toteutettu useilla ohjelmointikielillä, kirjoittaa PCR-julkaisu.
Kommentit (14)
Anonyymi
Anonyymi
Priceless!
Anonyymi
Anonyymi
Eli kyse on nyt erittäin perustavanlaatusesta asiasta ja käytännössä nyt oikeudessa ollaan ratkasemassa koko Androidin tulevaisuuden suuntaa.
Anonyymi
Eli kyse on nyt erittäin perustavanlaatusesta asiasta ja käytännössä nyt oikeudessa ollaan ratkasemassa koko Androidin tulevaisuuden suuntaa.
Ei olla Androidin vaan koko ohjelmistoalan tulevaisuuden suuntaa.
Microsoft ja Nokia joutuisivat ongelmiin kun käyttävät POSIX rajapintoja tuotteissaan....
Avoin lähdekoodi katoaa kun käyttävät standardeja rajapintoja...
Laitteistovalmistajat menee konkurssiin koska joutuvat tekemään ohjelmistoille sopivia rajapintoja...
Koko IT-ala menee nurin kurin jos API on tekijänoikeudella suojattu.
EU tuomioistuin juuri totesi että API ei ole tekijänoikeudenalainen eli sitä saa käyttää vapaasti ja Googlehan on tässä tehnyt juuri sitä Sunin (silloisen patenttien omistaja) suostumuksella.
Kyse on yhden valamiehen mielipiteen kääntämisestä että äänestäisi muiden mukana. Se että mistä 11/12 on äänestänyt puolesta ei ole tiedossa.
Odotettavissa Googlen puolesta koska puolustuksessa on ollut vahvin ja selkein strategia ja kuullut todistajat ovat olleet puolustuksen strategian puolella.
Oracle sen sijaan on vaihtanut kesken oikeudenkäynnin strategiaa useampaan kertaan, kompastellut todistuksissa ja pelannut puolustuksen pussiin ja lähtenyt haastamaan koko IT-alaa nyt rikkomasta tekijänoikeuksia.
Groklawista saa syväluotaavan analyysin että miksi Googlella on loistava strategia ollut puolustuksessa.
Anonyymi
Androidin päämäärä on ollut lähes identtinen monelta osin Javan kanssa, mutta toteutuksessa lähdettiin puhtaalta pöydältä.
Anonyymi
Käsittääkseni Androidin kehityksessä on käytetti pitkälti nk. clean room designiä, joka vastaa hieman reverse engineering tyyppistä lähestymistapaa. Ohjelmistojahan suojaavat tekijänoikeudet käytännössä toteutuksessa käytetyn kielen osalta. Jos saman tehtävän toteuttava toiminto voidaan kirjoittaa eri tavalla, ei ohjelma tällöin yleensä riko tekijänoikeuksia.
Androidin päämäärä on ollut lähes identtinen monelta osin Javan kanssa, mutta toteutuksessa lähdettiin puhtaalta pöydältä.
Androidissa käytettiin samoja rajapintoja kuin Javassa ja se oli sallittua jopa silloisen omistajan eli Sun kanssa.
Reverse engineering on hyväksyttävä tapa.
Yrityksen A tuote ostetaan yrityksen B insinööri ryhmä C. C speksaa mitä tuote tekee ja kirjoittaa siitä toimintoraportin. Yrityksen B ryhmä D ei ole tuotteeseen koskenutkaan ja luo uuden tuotteen ryhmän C speksin avulla.
Lopputuloksena on yhteensopiva ja samalla tavalla toimiva tuote mutta jonka kehityksesä ei ole rikottu tekijänoikeutta tai patentteja.
Se on kuin joku ostaa taiteilijan taulun, tutkii taitelijan tapaa maalata ja sen jälkeen menee ja maalaa uusia tauluja samalla tyylillä ja myy omalla nimellään.
Vaikka maalausjälki ja aiheet ovat samaa, kyseessä on uuden tekijän työt.
Anonyymi
Eli kyse on nyt erittäin perustavanlaatusesta asiasta ja käytännössä nyt oikeudessa ollaan ratkasemassa koko Androidin tulevaisuuden suuntaa.
Ei olla Androidin vaan koko ohjelmistoalan tulevaisuuden suuntaa.
Microsoft ja Nokia joutuisivat ongelmiin kun käyttävät POSIX rajapintoja tuotteissaan....
Avoin lähdekoodi katoaa kun käyttävät standardeja rajapintoja...
Laitteistovalmistajat menee konkurssiin koska joutuvat tekemään ohjelmistoille sopivia rajapintoja...
Koko IT-ala menee nurin kurin jos API on tekijänoikeudella suojattu.
EU tuomioistuin juuri totesi että API ei ole tekijänoikeudenalainen eli sitä saa käyttää vapaasti ja Googlehan on tässä tehnyt juuri sitä Sunin (silloisen patenttien omistaja) suostumuksella.
Kyse on yhden valamiehen mielipiteen kääntämisestä että äänestäisi muiden mukana. Se että mistä 11/12 on äänestänyt puolesta ei ole tiedossa.
Odotettavissa Googlen puolesta koska puolustuksessa on ollut vahvin ja selkein strategia ja kuullut todistajat ovat olleet puolustuksen strategian puolella.
Oracle sen sijaan on vaihtanut kesken oikeudenkäynnin strategiaa useampaan kertaan, kompastellut todistuksissa ja pelannut puolustuksen pussiin ja lähtenyt haastamaan koko IT-alaa nyt rikkomasta tekijänoikeuksia.
Groklawista saa syväluotaavan analyysin että miksi Googlella on loistava strategia ollut puolustuksessa.
Karuja faktavirheitä kirjoituksesi täynnä. Melkein yhtä huonosti kirjoitettu kuin itse artikkelikin.. Melkein voitit virheiden määrässä kuitenkin. Kannattais vähän lukea eri asiantuntijoiden lausuntoja ja analysoida niitä argumentteja. Virheiden määrä on niin järkyttävä että kannattaa vetää henkselit koko kirjoituksen yli.
Kyllä tässä tulee pataan pelkästään varkaalle!
Anonyymi
Käsittääkseni Androidin kehityksessä on käytetti pitkälti nk. clean room designiä, joka vastaa hieman reverse engineering tyyppistä lähestymistapaa. Ohjelmistojahan suojaavat tekijänoikeudet käytännössä toteutuksessa käytetyn kielen osalta. Jos saman tehtävän toteuttava toiminto voidaan kirjoittaa eri tavalla, ei ohjelma tällöin yleensä riko tekijänoikeuksia.
Androidin päämäärä on ollut lähes identtinen monelta osin Javan kanssa, mutta toteutuksessa lähdettiin puhtaalta pöydältä.
Ongelma vaan ettei clean room toteutusta voi toteuttaa puhtaana alkuperäisen firman kehittäjillä (=sun). Eli sun teoriasi puhtaalta pöydältä lähdössä on aika iso epäuskottava tahra.
Kaikki sunilla ja Googlella tiesivät ja ovat oikeudessa kertoneet että olisivat tarvinnut lisenssin javan apeihin.
Nyt on kyse taas vaan siitä että google ei halunnut antaa omia muutoksia takaisin avoimeen kehitykseen. Siksi lisenssi Sunin koodeista muutettu. Tästä on paljon todisteita ettei sunin lisenssi kelvannut Googlen päämääriin. Lisäksi kyse on taas kuluista eli mitään ei kannata tehdä itse jos sen voi kopioida toisilta. Lisäksi se olisi hankalaa antaa ilmaiseksi platformia jos pitäis liikaa kehitellä platformia kalliilla. Ei Java apitkaan syntynyt vuodessa.
Idioottimaisia ne jotka luulee että jos Google voittaisi niin se olisi softapuolelle joku voitto. Päinvastoin periaatteessa softan kopioinnille ei olisi enään mitään rajaa taikka estomahdollisuutta.
Kyseessähän on platformin kaappaus sen alkuperäiseltä kehittäjältä. Ei se että se jaetaan ilmaiseksi tarkoita sitä että jos käytätä kopioiden sen apeja niitä voisi käyttää ilman lisenssiä kaupalliseen tarkoitukseen kuten Google tekee. Lisäksi Android ei ole javayhteensopiva vaan joku bastardi.
minimerkillä saako kaverin tavarat myydä?
PS. Jos ei, niin miksi ei?
Anonyymi
Ei olla Androidin vaan koko ohjelmistoalan tulevaisuuden suuntaa.
Päinvastoin, Nimenomaan Google tullaan saattamaan ruotuun luvattomasta kopioinnista ja platformin kaappaamisesta.
Microsoft ja Nokia joutuisivat ongelmiin kun käyttävät POSIX rajapintoja tuotteissaan....
Avoin lähdekoodi katoaa kun käyttävät standardeja rajapintoja...
Läsytti läs, Uskomatonta potaskaa taas. Nyt on kyllä kyse kahdesta ERI asiasta rajapinnan käyttäminen ja itse rajapinnan kopioonti omaan tutteeseen. LUE tämä ja tajua ERO!
Laitteistovalmistajat menee konkurssiin koska joutuvat tekemään ohjelmistoille sopivia rajapintoja...
Mistä lähtien joku on kopioinut toisen firman softaa laitteeseen ilman tekemättä sopimusta kys. firman kanssa? Ai niin onhan noita ja ne on oikeudessa kaikki tuomittu tekijänoikeusrikkomuksesta kuten Googlekin tullaan näkemään.
Koko IT-ala menee nurin kurin jos API on tekijänoikeudella suojattu.
Lisää Google FUDia. Kerro ihmeessä näkmyksesi mihin FAKTAAN tämä väite perustuu.
EU tuomioistuin juuri totesi että API ei ole tekijänoikeudenalainen eli sitä saa käyttää vapaasti ja Googlehan on tässä tehnyt juuri sitä Sunin (silloisen patenttien omistaja) suostumuksella.
Mistä lähtien EU on USA:n osavaltio? Tämä oikeuskäsittely käydään mielestäni Yhdysvalloissa? Jäikö väliin tämä pikku fakta?
Kyse on yhden valamiehen mielipiteen kääntämisestä että äänestäisi muiden mukana. Se että mistä 11/12 on äänestänyt puolesta ei ole tiedossa.
Onko sulla noin tarkkaa tietoa koska olet yksi valamiehistä taikka tuomari? Lukemani mukaan edes tuomari ei ole saanut kysyä edes mikä noista kysymyksistä on se jossa yksimielisyyttä ei ole saavutettu.
Odotettavissa Googlen puolesta koska puolustuksessa on ollut vahvin ja selkein strategia ja kuullut todistajat ovat olleet puolustuksen strategian puolella.
Oracle sen sijaan on vaihtanut kesken oikeudenkäynnin strategiaa useampaan kertaan, kompastellut todistuksissa ja pelannut puolustuksen pussiin ja lähtenyt haastamaan koko IT-alaa nyt rikkomasta tekijänoikeuksia.
Kyllä mielestäni Googlen kaverit on kompastellut todella pahasti oikeudessa ja jopa myöntäneet tietävänsä että apejen siirto(huom ei pelkkä käyttö) omaan tuotteeseen tarvitaan lisenssi.
Oraclen on taas joutunut tekeen päätöksiä nopean oikeuskäsittelyn aikaansaamiseksi. Tämä oikeuden käynti olisi ollut kyllä todella massiivinen jos sitä ei olisi pilkottu kolmeen osaan.
Groklawista saa syväluotaavan analyysin että miksi Googlella on loistava strategia ollut puolustuksessa.
Olen kyllä lukenut samoja juttuja mutta kuulostaa ettet ole lukenut muita juttuja asian tiimoilta saatikka ymmärtänyt asian tiimoilta olevia ydinkysymyksiä. Kannattaa lukea eri lähteitä ja vetää niistä faktoista omat johtopäätökset. Faktana ei ainakaan kannata pitää venäläistä propagandaa...Minun mielestäni google on ollut vain pahemmassa ja pahemmassa kolossa koko oikeudenkäynnin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:33 Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 15:26 Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 15:06 Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 13:50 TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Cook: Apple maksaa kaikki veronsa 09:16
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Jukka Liedes: piraattien nettisulku on vaikea kysymys
22.05.2008 Joissakin Euroopan maissa on saanut kannatusta ajatus sulkea kokonaan internetistä toistuvasti laittomiin nettilatauksiin syyllistyvät. Opetusministeriön tekijänoikeusasiantuntija, virkamies Jukka Liedes aprikoi, että Suomessa suhtaudutaan varsin varovaisesti ja maltillisesti uusiin keinoihin torjua piratismia.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- » Taloussanomat.fi












