Gartner: Samsung ohitti Nokian ja Applen

Kuva: Perttu Pitkänen
16.5.2012 11:20 Matkapuhelinvalmistaja Samsung nousi markkinaosuudeltaan maailman ykköseksi sekä älypuhelimissa että matkapuhelimissa yleensä ohi Nokian ja Applen. Microsoftin Windows Phone -puhelimien markkinaosuus jäi tammi-maaliskuussa 1,9 prosenttiin, kun Symbian-puhelimia myytiin 8,6 prosenttia.
Matkapuhelimien myynti maailmassa väheni tammi-maaliskuussa kaksi prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 419,1 miljoonaan laitteeseen, sanoo tutkimusyhtiö Gartner. Edellisen kerran matkapuhelinmyynti pieneni huhti-kesäkuussa 2009.
Gartnerin mukaan Samsung nousi maailman matkapuhelinmyynnin johtajaksi ohi Nokian, joka oli pitänyt sijaa vuodesta 1998 alkaen. Nokian osuus myydyistä matkapuhelimista laski tammi-maaliskuussa 19,8 prosenttiin, kun taas Samsungin osuus nousi 20,7 prosenttiin. Vielä vuosi sitten tammi-maaliskuussa Nokian markkinaosuus oli 25,1 prosenttia ja Samsungin 16,1 prosenttia.
Markkinaosuudeltaan kolmas on Apple, jonka osuus maailman matkapuhelinmyynnistä tammi-maaliskuussa oli 7,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli 3,9 prosenttia.
Myös älypuhelinmyynnissä Samsung nousi kappalemäärillä mitattuna johtajaksi ohi Applen. Garterin mukaan maailmassa myytiin tämän vuoden tammi-maaliskuussa kaikkiaan 144,4 miljoonaa älypuhelinta, eli 44,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan.
Älypuhelimissa Applen ja Samsungin yhteenlaskettu markkinaosuus nousi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 49,3 prosenttiin, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 29,3 prosenttia. Nokian osuus älypuhelinmarkkinoista sen sijaan laski 9,2 prosenttiin.
- Älypuhelimien myynnistä on tulossa ensiarvoisen tärkeä maailmanlaajuisesti, sanoo Gartnerin analyytikko Anshul Gupta.
Esimerkiksi Samsungin koko myynnistä älypuhelimet muodostivat 43,9 prosenttia, kun taas Nokian myynnistä vastaava osuus oli 16 prosenttia.
Googlen kehittämä Android-käyttöjärjestelmä oli 56,1 prosentissa tammi-maaliskuussa myydyistä älypuhelimista. Näistä yli 40 prosenttia oli Samsungin valmistamia. Applen iOS-laitteita eli iPhone-puhelimia oli 22,9 prosentia myydyistä älypuhelimista.
Kolmantena oli Nokian Symbian käyttöjärjestelmä 8,6 prosentissa älypuhelimista. Microsoftin käyttöjärjestelmä oli vain 1,9 prosentissa älypuhelimista.
Kiinan myynti heiluttaa
koko maailmaa
Kaikkiaan Nokian matkapuhelinmyynti laski 22,7 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna. Samaan aikaan Applen iPhone-puhelimien myynti kasvoi 96,2 prosenttia uuden iPhone 4S-mallin ja uusille markkinoille laajentumisen ansioista. Kiinasta tuli Applen toiseksi tärkein markkina Yhdysvaltojen jälkeen.
Matkapuhelinmyynniltään markkinoiden neljänneksi on noussut kiinalainen ZTE, jonka markkinaosuus oli 4,2 prosenttia. Viidentenä taas oli eteläkorealainen LG 3,5 prosentin markkinaosuudella ja kuudentena kiinalainen Huawei Device 2,6 prosentin markkinaosuudella.
Kanadalaisen Blackberry-puhelimista tunnetun RIM:n osuus laski Gartnerin mukaan 2,4 prosenttiin, yhdysvaltalaisen Motorolan 2 prosenttiin ja Sonyn 1,9 prosenttiin.
Kommentit (192)
Anonyymi
Anonyymi
Markkinoilla huhutaan, että lumioiden myynti yltänee jopa 6 miljoonaan huhti-kesäkuun aikana.
Lumioiden kasvava myyni korvaa lähes kokonaan symbian tuotteiden myynnin laskun.
Anonyymi
Omistajana olen huolissani, että Nokia pitää jääräpäisesti kiinni yhden vaihtoehdon strategiasta vaikka se edellyttää samaan aikaan kahden marginaalituotteen yhtäaikaista markkinaosuuden utopistista nousua. Lottovoitto on todennäköisempi, mutta omistajien rahat laitetaan silti kaikki peliin. En odota enää kurssin nousua, mutta oikeuden on hallituksen vastuussa tapahduttava. Niin monelta suunnalta yhtiötä on strategoasta varoitettu.
Myy osakkeesi pois ja osta keskari tilalle!
Olosi helpottuu, eikä sinun tarvitse käyttää aikaa jonninjoutavaan jaaritteluun.
Anonyymi
"Windows keräsi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1,9 prosentin markkinaosuuden, kun vielä vuosi sitten vastaava luku oli 2,6"
Windows se vaan romahtaa ja nokia sen mukana.
Vaikuttaisi olevan toisin päin, eli Nokia vetäisi WP:tä mukanaan.
Anonyymi
Anonyymi
Windows Phone -puhelimien markkinaosuus jäi tammi-maaliskuussa 1,9 prosenttiin, kun Symbian-puhelimia myytiin 8,6 prosenttia.
Lautta palaa ja pelastusvene on liian pieni. Olisi pitänyt varmistaa lautan koko, ennen kuin eFlopille annettiin tulitikut.
Anonyymi
Anonyymi
Samsung määrää kaikkia muita paitsi Applea.
Mahdatko edes ymmärtää mikä ero on laitevalmistajalla ja käyttöjärjestelmällä?
Eiköhän se Google määrää Android laitevalmistajien tahdin!
Saas nähdä kuinka käy Samsungille ja muille Android laitevalmistajille, kun Google saa oman tuotekehityksen ja tuotannon (Motorola) kunnolla pyörimään!
Anonyymi
Nokia on surkea luuserifirma.
Anonyymi
Karuja faktoja tulee Nokia fanaatikoille. Uskokaa jo Nokia on konkurssissa jo. Se ei nouse enää WP myynti laskee laskemistaan. Android puhelinten myynti on räjähdysmäisessä kasvussa niin kiinassa kuin USA:ssa. Myös iOS on kasvanut. Joten Nokialla ei ole mitään saumaa tässä kisassa enää. Nokia oli ja meni ja nyt se on jo kuopattu.
Ei Nokia fanaatikkoja enää ole. On vain niitä, jotka edelleen jaksavat uskoa, että Nokia vaihtaisi WP:n Androidiin. Ok - muutama Windows-fanikin voi olla, mutta kuka niistä välittää?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:40 Tiesitkö mitä PayPal tallentaa koneellesi?
- 10:39 Nokian hirviökamerahan se siinä: "41 miljoonaa syytä"
- 10:22 Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja
- 10:01 Täyskäännös: Uutuuskonsolin pelejä saakin kaupata ja pelata ilman nettiyhteyttä
- 09:28 Paljastuksille ei loppua näy: FBI vakoilee ihmisiä lennokeilla
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja 10:22
- WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet 06:15
- Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia 06:04
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa 09:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Krakkeri pääsee käsiksi tietokoneeseen kahvinkeittimen kautta
20.06.2008 Jura-kahvinkeittimen asetuksia voi säätää netitse – tai vallata sitä ohjaavan tietokoneen.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- DNA:n pörssiaikeet tarkentuvat kesän aikana 09:32
- Vain nämä kuskit hyötyvät hybridistä 11:20
- Dolce & Gabbanan perustajat saivat vankilaa veronkierrosta 09:12
- Bernanke: Fed voi vähentää elvytystä jo tänä vuonna 08:41
- Juhannuksesta huolimatta - euroministerit taas koolle 07:57
- Tätä ei voi huijata - poliisin uusi älykamera paljastaa kaaharit 07:35
- Kaleva: Pankkiryöstöjen määrä romahti 07:34
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
-540 e
-
-227 e
-
-172 e
-
-170 e
Apple MacBook Air MD231 (Core i5 1,8 GHz, 4 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
-153 e














