Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa

Kuva: REUTERS/Kim Hong-Ji
23.5.2012 22:39 Neuvottelut patenttiriidan sopimiseksi eivät tuottaneet tulosta, Korea Times väittää.
Applen ja Samsungin johtajiston kaksipäiväinen tapaaminen Kaliforniassa päättyi ilman sopua, Korea Times -lehti siteeraa nimetöntä Samsungin työntekijää.
Korkeimman johdon kohtaaminen oli tarkoitettu lukuisten maiden oikeussaleihin levinneen patenttikiistan sovittelemiseksi.
Tuskin moni odottikaan merkittävää lähentymistä. Tosin Samsungin mobiilidivisioonan johtaja JK Shin vakuutti ennen Kaliforniaan lähtöä, että yhtiö pyrkii löytämään ratkaisun Applen kanssa käytävään maailmanlaajuiseen patenttisotaan.
Osapuolet eivät muiden lähteiden mukaan tiettävästi joustaneet kannoistaan patenttikiistassa, joka alkoi yli vuosi sitten, kun Apple syytti Samsungia iPhonen ja iPadin kopioimisesta.
PC Magazinen mukaan Apple ja Samsung neuvottelivat maanantaina yhdeksän tuntia ja tiistaina seitsemän tuntia oikeustalolla Kaliforniassa. Kiista etenee nyt kohti oikeudenkäyntiä Kaliforniassa heinäkuussa.
Kommentit (14)
Anonyymi
Anonyymi
Mahtava uutinen, kyllä Elop osaa, usutti roikaleet toistensa kimppuun ja nyt ne syö toisensa hengiltä. Veikkaan että Nokian kurssi raketoi NYSEssä.
Niin tekee eli painuu alle kahden taalan. Applen linja on oikea. Ei tuumaakaan anneta periksi. Niin sai Nokiankin polvilleen ja yhdellä 500M kertamaksulla koko patenttien hässäkän heidän kanssa ohi.
Anonyymi
Mahtava uutinen, kyllä Elop osaa, usutti roikaleet toistensa kimppuun ja nyt ne syö toisensa hengiltä. Veikkaan että Nokian kurssi raketoi NYSEssä.
Niin, -6% voi kutsua jo raketoimiseksi.
Anonyymi
iMaailma, iLampaat ja appleuskovaisuus tunnetaan muuallakin.
Anonyymi
'http://www.fosspatents.com/2012/05/samsung-accuses-apple-experts-of.html'
iMaailma, iLampaat ja appleuskovaisuus tunnetaan muuallakin.
Nokialla töissä?
Anonyymi
Applen linja on oikea. Ei tuumaakaan anneta periksi. Niin sai Nokiankin polvilleen ja yhdellä 500M kertamaksulla koko patenttien hässäkän heidän kanssa ohi.
500M ja siivu jokaisesta myydystä iPhonesta.
Anonyymi
'http://www.fosspatents.com/2012/05/samsung-accuses-apple-experts-of.html'
iMaailma, iLampaat ja appleuskovaisuus tunnetaan muuallakin.Nokialla töissä?
Apple-kiihkouskovainen?
Anonyymi
Applen linja on oikea. Ei tuumaakaan anneta periksi. Niin sai Nokiankin polvilleen ja yhdellä 500M kertamaksulla koko patenttien hässäkän heidän kanssa ohi.
Nokia saa Äpleltä jokaisesta myydystä iPhonesta noin vitosen, mikä on enemmän kuin Lumian kate / myyty puhelin.
Anonyymi
Niin tekee eli painuu alle kahden taalan. Applen linja on oikea. Ei tuumaakaan anneta periksi. Niin sai Nokiankin polvilleen ja yhdellä 500M kertamaksulla koko patenttien hässäkän heidän kanssa ohi.
Apple ei anna periksi tuumaakaan, kun taas iFanipojat eivät ole peräänantamattomia.
Anonyymi
Applen linja on oikea. Ei tuumaakaan anneta periksi. Niin sai Nokiankin polvilleen ja yhdellä 500M kertamaksulla koko patenttien hässäkän heidän kanssa ohi.Nokia saa Äpleltä jokaisesta myydystä iPhonesta noin vitosen, mikä on enemmän kuin Lumian kate / myyty puhelin.
Tämän oli kirjoittanut meidän Repe kun oli karannut osastolta. Repellä ei enää kaikki jutut ole ihan hallinnassa kuten ehkä huomaatte.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa 10:41
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tutkimus: Comcast torjuu p2p-liikennettä koko ajan
18.05.2008 Saksalaisen ja arvostetun Max Planck -instituutin mukaan yhdysvaltalaisoperaattori Comcast estää vertaisverkkoliikennettä kaikkina vuorokauden aikoina, ei ainoastaan ruuhkahuippujen aikana.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericsson julkisti Japanissa Bravia-puhelimen
18.05.2010 Sony Ericsson ratsastaa Japanissa Sonyn tv-malliston nimellä. Vesitiiviistä puhelimesta löytyy television lisäksi Qualcommin nopea Snapdragon-prosessori.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi














