Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä

Kuva: Ruutukaappaus
23.5.2012 22:44 Valamiehistö ei niellyt tietokantajätin syytöksiä Googlen patenttirikkomuksista.
Oraclen aloittama oikeudenkäynti Googlea vastaan päättyi Oraclen häviöön käräjien toisessa vaiheessa, muun muassa Reuters kertoo.
Valamiehistö mietti, rikkoiko Google Oraclen patentteja Android-käyttöjärjestelmässä. Keskiviikkona San Franciscossa annettu vastaus oli, että ei rikkonut.
Sama valamiehistö ei aikaisemmin pystynyt selvästi päättämään erillisestä kiistasta, eli Java-koodin käytöstä osana Androidia. Tässä tekijänoikeuskiistassa päätettiin, että Google on kopioinut koodia, mutta ei välttämättä laittomasti.
Oracle himoitsi aikoinaan miljardien korvauksia, mutta summasta on sulanut nollia pois. Viimeisimmän käänteen myötä Oraclen pyrkimykset korvausten saamiseksi ovat toistaiseksi jäissä määräämättömän ajan.
Google on vaatinut tekijänoikeuskiistan osalta uutta oikeudenkäyntiä. Tuomari ei ole päättänyt asiasta.
Kommentit (1)
Anonyymi
Android muuttui Nokian kannalta entistä houkuttelevammaksi. Voi tosin olla jo myöhäistä; WP-Lumiat tyhjentävät kassan ennen kuin hyvä Android-malli saadaan myyntiin.
Pff. 1% myynnistä on Windows Phoneja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:36 Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 15:09 Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 14:27 Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 14:03 Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 12:23 Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 12:17 Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 10:46 Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus 09:19
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuolemantuomio nettiartikkelien muokkauksesta
20.05.2008 Afganistanilainen journalisminopiskelija Pervez Kambaksh on saanut kuolemantuomion jumalanpilkasta.
Kolme vuotta sitten
Bill Gatesin isä vaatii rikkaille kovemmat verot
20.05.2010 Ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustajan, miljardööri Bill Gatesin isä Bill Gates vanhempi, vaatii lisää veroja kovatuloisille Washingtonin asukkaille.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Päästäisitkö lapsesi kuskittoman auton kyytiin? 12:09
- Halpalentoyhtiö Ryanair tahkosi kovaa tulosta 13:11
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:56
- Bussikuskien lakko julistettiin laittomaksi – ei loppunut 14:43
- Nokian Renkaat nousee auto-osakkeiden imussa 15:04
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:35
- Brittien keskuspankkipomo: Nyt pitäisi tukea talouskasvua 09:19
- Nordea kärsii Ruotsin tiukasta linjasta 12:38
- Epäonnistuneet hankkeet opettavat onnistumaan 12:56
- » Taloussanomat.fi














