Google anoo uusia nettiosoitteita: .google, .youtube ja .lol

Vint Cerf toivoo uusien nettiosoitteiden tuovan uudenlaisia ja myös lyhyempiä nimikylttejä verkkomaailmaan.
1.6.2012 08:52 Google haluaa perustaa uusia ylätason domainnimiä. Suunnitelmissa on nettiosoitteita, joiden loppuosa on esimerkiksi .google, .youtube ja .lol.
Internetin nimiä hallinoiva Ican (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers) avasi ylätason eli top-level domain level (TLD) laajentamishankkeen jo vuonna 2008. Silti noin puolet kaikista internetosoitteista on rekisteröity .comin alle.
Vint Cerf, jonka titteli on pääinternetevankelista, kirjoittaa Googlen virallisessa yritysblogissa, että yhtiö ehdottaa lukuisien uusien ylätason domainien perustamista.
Cerfin mukaan Google esittää pääasiassa neljään eri kategoriaan kuuluvia domaineja. .google on tuotemerkkiperustainen, .docs taas viittaa Googlen liiketoimintaan, .youtuben kaltaisten domainnimien on määrä helpottaa käyttäjäkokemusta ja .lol-tyyppisten nimien pontimena on innovatiiviisuus.
Asiasta kirjoittava Slashgear viittaa Ad Agen uutiseen, jonka mukaan Google hakee yli 50 ylätason domainin perustamista. Kustakin hakemuksesta pitää maksaa 185 000 dollaria, joten koko hakemussatsiin Google sijoittaa yli yhdeksän miljoonaa dollaria.
Kommentit (18)
Anonyymi
.docs taas viittaa Googlen liiketoimintaan
Eiköhän kaikki älyä, että docs viittaa microsoftin parhauteen dokumenteissä. Siinä google yrittää taas omia toisten luomia mielikuvia omaksi eduksi.
Öö, eikö kilpailun idea ole nimenomaan kilpailu? Vai pitäisikö tuotteita markkinoida vain esim. ulkoavaruuden asukkaille, jotka eivät käytä vielä minkäälaisia dokumenttisovelluksia?
Anonyymi
Anonyymi
ei, kyllä "docs" on aikalailla sulautunu googlen tuotemerkiksi.
Pah, kaikki tietää mihin dokkariin doc yhdistyy. Googlea ei kukaan yhdistä mihinkään dokumenttiin liittyvään, vaikka jotain saattanut räpeltääkkin.
Anonyymi
Jos joku on yrittänyt hämärtää rajoja niin m$ nimeämällä susi standardinsa Office Open XML:ksi.
Anonyymi
doc on MS:n Word tiedosto ja docs taas Googlen toimistopaketti. Mikä oli epäselvää?
Jos joku on yrittänyt hämärtää rajoja niin m$ nimeämällä susi standardinsa Office Open XML:ksi.
Ei epäselvää, google ratsastaa ms:n tuotemerkillä. Googlen docsista kukaan kuullutkaan, kaikki luulee saavansa ms laatua.
Anonyymi
Se ettet ole kuullut Google Docsista ei kerro muusta kuin sinun omasta tietämättömyydestä. Ja toivottavasti Google Docsin kehittäjät pysyvät kaukana ms "laadusta".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet 06:15
- Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia 06:04
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa 09:40
- Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille 09:29
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Facebook-ohjelmilla tahkotaan rahaa
20.06.2008 Facebook-ohjelmakehittäjille on maksettu 8 miljoonaa dollaria jo yksistään SocialMedia-mainostusohjelman läpi.
2010
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa
20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- » Taloussanomat.fi













