Microsoft ostaa yritys-Facebook-yhtiön
15.6.2012 09:11 Microsoft maksaa yli miljardi dollaria yritysten sisäisiä yhteisöpalveluita tarjoavasta Yammer-yhtiöstä. Kauppa voidaan julkistaa vielä tänään.
Uutistoimisto Bloombergin kahdelta nimettömänä esiintyvältä henkilöltä saamien tietojen mukaan Microsoftin ja Yammerin välisissä neuvotteluissa puhutaan yli miljardiin dollariin nousevasta kauppahinnasta. Wall Street Journalin raportin mukaan yksityisessä omistuksessa oleva Yammer on päättänyt myydä itsensä Microsoftille yli miljardilla dollarilla.
Yrityskauppa tuo yhteisöpalvelut Microsoftin valikoimaan. Yammeria on kuvattu yritysten sisäiseksi Facebook-palveluksi.
San Franciscossa päämajaansa pitävän Yammerin perusti PayPalin entinen varatoimitusjohtaja David Sacks vuonna 2008. Yritys on kerännyt yli 140 miljoonaa riskirahaa markkinoilta.
Yammerin asiakaskuntaan kuuluu yli 200 000 yritystä, niistä suurimpia ovat Ford Motor ja Ebay.
Suuret tietotekniikkayritykset ovat ostaneet useita yhteisöpalveluyrityksiä viime aikoina. Bloombergin keräämien lukujen mukaan ne käyttivät 17,4 miljardia dollaria ohjelmistoyritysten ostoihin viime vuonna, kun summa kahta vuotta aikaisemmin oli vain 715 miljoonaa.
Salesforce.com hankki yhteisömarkkinointityökaluja 745 miljoonan Buddy Median ostolla tässä kuussa. Oracle hankki hiljattain yhteisöpalvelujen dataa analysoivat Vitruen ja Collective Intellectin.
Kommentit (23)
Anonyymi
Ja mitä tekee Apple? Rämpii suossa iOSin kanssa eikä tuo mitään uutta innovatiivista markkinoille edes yritysostojen kautta.
PC-monopoli tässä vain varmistelee ettei kilpailua tulevaisuudessakaan olisi. Mitä MS on koskaan innovoinut?
Ja miten Apple tähän liittyy?
Anonyymi
Anonyymi
Ja mitä tekee Apple? Rämpii suossa iOSin kanssa eikä tuo mitään uutta innovatiivista markkinoille edes yritysostojen kautta.
Onko elop syönyt sun aamumurot?
Anonyymi
Ja mitä tekee Apple? Rämpii suossa iOSin kanssa eikä tuo mitään uutta innovatiivista markkinoille edes yritysostojen kautta.
Niin, mitäs uutta muut ovat sitten viimeaikoina tuoneet?
Anonyymi
Anonyymi
Windows Phonen API:t rajoittaa jo niin paljon että "kaikki vaan toimii" ei ole edes mahdollista. Iphonelle ja androidille on niin paljon softaa jota ei saa missään muodossa Lumialle.
Laitas ees yksi esimerkki. Mieluummin tietysti useampi.
Anonyymi
Lumialle lisää herkkua taas tulossa! Älyttömästi sitä saa pieneen luuriin, kaikki vaan toimii.
Windows Phonen API:t rajoittaa jo niin paljon että "kaikki vaan toimii" ei ole edes mahdollista. Iphonelle ja androidille on niin paljon softaa jota ei saa missään muodossa Lumialle.
Anonyymi
Ja mitä tekee Apple? Rämpii suossa iOSin kanssa eikä tuo mitään uutta innovatiivista markkinoille edes yritysostojen kautta.
Miksi Applen pitäisi ostaa näitä firmoja pois? Tulee paljon halvemmaksi pitää ne alihankkijoina.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa 10:41
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Uusi Hotmail hyväksyy valtavat liitteet
18.05.2010 Microsoft uudistaa Hotmail-sähköpostipalvelunsa keskikesällä. Uutta on muun muassa valtavien liitetiedostojen salliminen ja jokin, mitä Microsoft kutsuu "virtuaaliseksi luudaksi".
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi














